Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluhuussimuistio Asta Ööhön



Mika Teen jouluhuussin luukku 1/24. A = Ahdistus. Joulunaikaan on fantastiljoona syytä ahdistua kaikesta inhimillisesti mahdollisesta ja mahdottomasta, koska arkipäiväisetkin asiat tehdään asiaankuuluvalla jouluangstilla. Kausiahdistus laitetaan tulille jo pikkujouluissa, joissa fyysisesti ja/tai henkisesti työ-/treenikaverilta saatu turpaanrunttaus ylläpitää jouluisen tausta-ahdistuksen hyvinvoivana loppiaiseen saakka ja kipeimmät urheiluseuran pikkujoulutraumat herättävät vielä kolmen vuoden päästäkin säännöllisin väliajoin touretten syndroomarefleksillä herätyskellon korvikkeena eikä lääkettä löydy. En minä osaa tuota tuon selvemmin sanoa ainakaan tämän fonttikoon rivinväleillä. Muuten jouluahdistus on pitkälti suomalaiskansallinen ominaispiirre. Enpä usko, että monessakaan maassa kaikki joulunajan pääuutiset alkavat ilmoituksella kuinka monta ihmistä on tähän mennessä saanut surmansa tieliikenteessä. Aaaargh.

Jouluahdistuksen ensikosketuksen allekirjoittanut sai jo koulun ensimmäisessä kuusijuhlassa, jossa KAIKKI muut opettajia myöten sai kivat pikku lelulahjat ja meikäläinen tietysti 100 gramman levyn tummaa taloussuklaata. Pirkko-ope ehti kuitenkin hetkeä ennen kyyneleitä vaihtaa sen pelikortteihin, joiden laatikon kannessa oli oravan kuva. Sen ajan koulujoulun opetusohjelmaan kuului hallitun pehmeä laskeutuminen vittumaisuuden maailmaan. En tiedä hoidetaanko nykyaikana lievästi ärrävikaisen pojan kroonista ujoutta pakottamalla yleisön eteen paperikruunu päässä sekä pahvitähti kädessä ja laulamaan vapisevalla äänellä että ”yksi herrlla ja kuningas murljaanein maasta”. Sattuu vieläkin. Yleisössä oli havaittavissa selkeää liikutusta ainakin kahden hengen osalta, muttei välttämättä näytelmän sisällön johdosta...eikä ole ollut myöhemmin apua työelämässä näistä kokemuksista. Päinvastoin. Joulutraumojen TOP-3 joukossa molemmat edelleen. Kyllä osaa joulumuistelot kirvellä välillä sieltä mistä ei rapsuttaa voi. Jos vielä joku ihmettelee miksi minun joululakki on punaisen sijaan musta....

Mika Teen jouluhuussin luukku 2/24. BC = Before Christ. Ennenristusta tätä nykymuotoista Pohjolan perukoille pakolla painittua keskitalven juhlaa vietettiin savupirttien hämärissä syöden, juoden sekä köyrien niin kauan kunnes laareissa pohja näkyi ja osittain siitä johtuen viimosia joululahjoja joutui odottamaan sinne syyskuun loppuun asti. Ristiretkien jälkeen ei käytännössä muuttunut mikään muu kuin se, että täsmälleen samat juhlamenot tehdään huonolla omatunnolla ja sisälukutaidon mestareilla on yhden kirjan verran tekosyitä arvostella oikeasti hauskaa pitäviä. Nykymuotoisenmuovisesta joulusta saamme syyttää Kolumbusta, joka ylitti Atlantin.

En muista enää kummalla puolella tätä ajallista rajapyykkiä oma lapsuus oli, koska se oli niin kaukana viime vuosituhannella. Wahnaan pahaan aikaan Hong Kong kuului vielä englannille ja made in siellä tehdyt lelut toi lähes kotiovelle Joulupukin lainaama E. Kääpän kauppa-auto isossa Anttilan pahvilaatikossa. ”Lähes kotiovi” oli maaseudun mitoissa 500 m päässä oleva maitolaituri ja pahvilaatikon jemman tiesi perheenjäsenistä kaikki muut paitsi minä, kolme koiraa ja 9 belgialaista broilerikaniamme. Selvitin kyllä jemman, mutta olivat pahalaiset siirtäneet sen muualle ja seuraavan joulun alusviikot kyttäsinkin sitten yhtä jofan putkihokkarilaatikkoa, jonka ketkut oli täyttäneet sanomalehdillä. Sekin vielä. Psykoloogien mukaan jouluvalmisteluissa esikoiset on ottavinaan vastuuta, keskimmäiset on luovivinaan ja kuopukselle ei koskaan puhuta totta. MOT.

Mika Teen jouluhuussin luukku 3/24. D = DDR/Delux Airam. Joulukuusen kynttilät ennen ja jälkeen kauppa-autoajan. Weihnachtsbaumbeleuchtung-kynttelisarjan pahvilootan kannesta kertasin kerran vuodessa ne itäsaksankieliset sanat, joita ei Korkeajännitysten puhekuplista sisarusparvemme kokeneempi kaarti suostunut minulle ääneen lukemaan. Karun tyylikkäät ja kommunistinkin kuuseen sopivat kansankynttilät oli tehty kestämään kapitalistien käynnistämä maailmansota, mutta omiemme matkan päätti joulukiireissään niiden päälle istahtanut isäpappa ja pelkän tuijotuksen käskemänä matkaan singahtanut joulupukin korvike toikin sitten vieläkin kuuleman mukaan käytössä olevat suomalaiset Airamit. ”Kato miten hienot löysin ja tässä Delux-sarjassa on vielä kaksi kynttilää enemmän kuin noissa vanhoissa weihnaksbeebeleissä” oli räplyn perusteella aivan väärä leperrys joulustressin siinä vaiheessa, vaikka yrityksenä oli aidosti palauttaa joulurauha ennen Suomen Turkua. ”Mieti nyt yksi sana kerrallaan mitä sanot”- hoettu paluumatkan itsesuggestiomantra ilmeisesti tältä henkisesti heikomman sukupuolen edustajalta unohtui The Katseen edessä ja kepeän keskustelutaidon vahvuudet talloi lattianrakoon taas kerran se siro pinkki nokian kolmeysi. Tulihan se nauru lopulta, kun hyvin harjoitellun anteeksipyyntödialogin ”omenapuun omenalla loistaa Airami” esitti keski-ikäinen Starsky ja sen esiteini Hutch. 

Mika Teen jouluhuussin luukku 4/24. E = Emokarhu (Mater ursus arctos horribilis). Vastakohtana siihen vihitty Upponalle (Grankulla Köping). Äiteeihmisten joulustressievoluutio aatonaatonaaton ja joulurauhanjulistuksen välillä tunneskaalansa via Dolorosa-polulla epätoivosta paniikin kautta kauhuun sosiaalisten kykyjen pikkuhiljaa hiipuessa epämääräisen murinan ja eestä pois-karjaisujen välimaastoon. Ja hetken aikaa suomalaisten kattohirsien alla vallitsee täydellinen ykseys ja yksimielisyys huoneenhaltijoiden ottaessa tilat haltuun aseenaan moppi, ämpäri, kauha ja kulho. Keittiön kaappihyllyjen maanis-depressiivisen jouluhinkkausrituaalin tarkoituksesta ja merkityksestä on vielä väitöskirjat tekemättä. Kotikeittiökehässään puhtauden puolesta taisteleva pullantuoksuinen emokarhu osaa myös huolellisesti laittaa henkisen kivun aasinsillaksi luottamuksen ja kontrollin väliin. Niih. 

Emokarhun luomassa käänteiskommunikaatiomenetelmässä informaatiovirta liikkuu telepaattisesti mykästä tuijottajasta puhuvan pään tajuntaan änkytysnopeuden kasvaessa ajan funktiona; menetelmän jouluversiossa iskä on puhuvinaan, äiti kuuntelevinaan, lapset tottelevinaan ja eläimet ymmärtävinään. Lopputulemana juuri paikalleen laitetun joulukuusen (isoemokarhulta perinnöksi saadun) alusliinan päällä airamien tuikkeessa kimalteleva koiranpökäle; siinä hiljaisuudessa rehellisen palautteen antaminen vaatii 12 vuoden mäyräkoiran elämänkokemuksen mukanaan tuomaa kansalaisrohkeutta ja söpöyttä.

Mika Teen jouluhuussin luukku 5/24. F = Fyffe. Jouluna laitetaan tilit sileiksi maaliskuuhun asti ja parasta pöytään aikaa, vaivaa, promilleja sekä virkavaltaa säästämättä. Ensimmäiset jouluaiheiset Anttilan kuvastot tulee lokakuussa ja teknisen viraston äijät kiipeää puuhun laittamaan taas kerran ne liikuttavan hienot jouluvalot Valtakadun lehmuksiin. Suomen pankki painattaa jouluksi niin paljon rahaa, että sitä tuntuu riittävän kylliksi jokaiselle mainosmiehen nurkkaan ahdistamalle joulumielelle...

Jumalauta oli joulumieli kaukana, kun kolmen aikaan yöllä kännykkä piipittää kahteen otteeseen ja meikäläinen tietysti ryntää täysillä keittiöön tsekkaamaan onko nyt joku hätä jossain. Siinä sitten kalsarisillaan silmät rähmässä yritin tärisevin käsin saada älykännyn hipelöintinäppäimistä outlookkia auki vain huomatakseni notta siellä eräs postimyyntifirma ilmoitti minun kanta-asiakkaana saavan huomenna tilata jouluverhot 20 % alennuksella. Ai saatana. Sillä hetkellä oli sen verran melatoniineissa, että verhojen tilaaminen aika alhaalla prioriteettilistalla. Ja sen kanta-asiakas-statuksenkin kanssa on vähän niin ja näin; ainut vehje mitä olen sieltä tilannut on Omronin verenpainemittari ja ehkä tämä viesti oli sitten sen testaamiseen liittyvä seurantasoitto.

Mika Teen jouluhuussin luukku 6/24. G = Gigakalori. Sen Äiteen laittaman kystäkyllän johdosta Suomijoulun ajaksi valtakunnassa käyttöönotettava energialäskinkeräysyksikkö. Keskimääräisen suomijoulun pötsiä kohti mätetty joulutankkaus sisältää palttiarallaa 10 000 kilokaloria eli suomineitotasolla noin 58 GWh puhdastaa bioenergiaa lumenvalkoisena laardina, jota päivystävät patologit saavat sitten pyhien välillä onnellisena mättää isommalla kauhalla eestä poies. Joululäski on uusiutuvin luonnonvaramme, jonka keskiverto suomimies pystyy hinkkaamaan vyön päältä pois maaliskuuhun mennessä. Mikäli pystyy olemaan siihen asti syömättä ja juoksemaan kerran päivässä maratonin ees-taas täysillä tai on muuten luumuhillolla pystynyt muuttamaan putkistonsa läpipaskoksi. Vittuilun äärimmäisin muoto on antaa joululahjaksi kilon konvehtirasia, jonka kanteen on teipattu kymmenen kerran lahjakortti kuntosalille. Aitoa sisarusrakkautta. Myöhästynyt kiitos.

Joulun jälkiahdistuksen päähänpotkimisen aloittaa naistenlehtien kannet jo lokakuun numeroissa, joissa pelkästään poskipäistään hymyilemällä yli 10 kg painoa pudottaneet tyrkyt kertovat tarkasti mitä eivät aio jouluna syödä. Normaalijärjellä ja –itsetunnolla varustetut aikaihmiset kyllä ymmärtävät, ettei yleisterveyttä juuri heikennä vaikka kolmen päivän ajan vuodessa vetäisi hiekoitussepeliä naamaansa karjalanpaistin seassa. Henkinen kantti heiluu kyllä koko laajakaistan leveydellä, mikäli uskoo näitä heikompilahjaisia lääkärikirjan plaraajia…varsinkin kun samaan aikaan televisiossa Välimäen Hanssi vetää isolla lusikalla voita pannulle. Läskin poistopuolen syyllistämisprosessissa ajaa saman asian ilmaisjakelulehtien lepää-rauhassa-tai-saat-turpaan-kampanjat, joissa lukijoita herkistää koko sivun verran söpönlöpöillä fonteilla punaiselle pohjalle kirjoitettuja rauhallisen joulun sekä levon toivotuksia joka hemmetin veturiveistömöltä ja viereisellä sivulla mätkii kahdeksan unssin hanskoilla huonoa omatuntoa joulumieliin ja nyrkkeilysäkkiin kauniisti irvistävä sukupuolihybridi B-kupin tissivaolla. Vanhempi väki suuntaa tapaninpäivänä työväentalolle sydäritansseihin kainaloissa Menneniä ja Fiitä. Niiku aina ennenkin.

Mika Teen jouluhuussin luukku 7/24. H = Hiki. Kansallisen hikoilukulttuurin vuotuisena kohokohtana Suomijoulun asema lienee kiistaton. EU-komission totaalisaunakieltoa odotellessa hiipii kaikenkokeneiden suomenharmaiden hajureseptoriemme iloksi joulun neljänneksi tutuin nenäkarkki heti kinkun, kossun ja senkan jälkeen. Tämän supisuomalaisen joulutuoksumaiseman kriittisimmän stressimittarin tasonnostimena käy krosomiriipuvaisesti joko kauha tai kola/muu lumenluontiväline. Ilmastonmuutoksen edetessä poistuu pikkuhiljaa jouluaskareiden välttämisen tekosyistä ensimmäisenä lumenluonti ja kiihtyvässä tahdissa estrogenoituvassa yhteiskunnassamme selitystaitogeenin miespuolisena vastineena tähän asti toiminut pakorefleksi pakkomuuntautuu seksuaalis-sosiaalisia taitoja simuloivaksi fraasiautomaatiksi, joka melkein ottaa huomioon myös toisen ihmisen tunteet. Ja sen lehmien lentokoulun rehtorin joskus Paasikiven aikaan allekirjoittaman todistuksen sen aikaisten tahtomisten myötä- ja vastoinkäymisiin vetoaminen ei paljoa vähempää voi rinnanmitalla Jurkkakisan voittavaa kiinnostaa. Ne wanhat hywät ajat... Nimim. seitkytluvun jouluista jotenkuten hengissä selvinnyt. 

Mika Teen jouluhuussin luukku 8/24. I = Ihmeet. Suomijoulun suurin ihme tuskin nykysuomalaiselle enää on Jeesuslapsen syntymä vaan se että mihin Suomesta on hävinnyt ne kolme viisasta miestä ja se yksi täysikäinen neitsyt, jotka täysmittaiseen joulunäytelmään tarvittaisiin. 

Muita jouluaattoni ihmeitä ovat olleet ”lennokas” vatsatauti, puoli metriä risteyksessä lyhentynyt auto, lumisodassa haljennut kypärä, eläinlääkärin pihalta karannut kissa sekä Volvo Amazonin ali pulkalla laskenut luokkakaveri/naapuri. Sekä se legendaarinen jouluaamun ensituhnu, jolla olen kerran pysäyttänyt Saab 96:n täydestä vauhdista kuutostiellä; kuski oli palautunut ajokuntoon vasta kun auto oli täysin tuuletettu. Ruotsi-luokan liikkuvassa kaasukammiossa kun se korvausilma oli harvinaista herkkua muutenkin kuin jouluväkevyyksisille ihmisbiokaasuille. Ai lav lanttulaatikko sanos rallimies.

Mika Teen jouluhuussin luukku 9/24. J = Jarmo. Sukunimi Muistaakseni. Se omaan geeniyhteisöön naitu pseudosukulainen, jonka nimeä ei kukaan pakollisilla sukulaiskäynneillä käydessä muista. Todistaa olemuksellaan vääräksi väitteet että vaatimattomuus kaunistaa tai että ulkonäöllä ei ole merkitystä jos on sisäisesti kaunis. Istuu albumikuvissa aina laitimmaisena vasemmalla silmät kiinni ja mummelit kirjoittaneet varmuuden vuoksi nimen kuvan taakse kuulakärkikynällä. Muistaa MS-DOSsin sekä kuusnepan ja ikävä kyllä puhuu niistä myös mielellään. Osaa yhden vitsin ilman loppuhuipennusta ja kaksi sanamuunnosta, joista toinen on arvauskeskus. Eehhehheee miten meinaa aina se joulukusi lirahtaa housuun niille jutuille nauraessa (vaikka minulle on monella katseella alleviivattu ettei se sarkasmia ymmärrä). Keskiasteen kaupallinen koulutus ja töissä pankissa tai vakuutusyhtiössä toimistohiirulaisen hommissa. Suurimmat saavutukset viestikorpraalin natsa, hiihtokisojen kolmas palkinto sekä suvun persoonallisimman näköiselle naisihmiselle kesinä -91 ja -93 sekä syksyllä – 97 lahjoitetut kohtalaisen hyvin toimineet siittiösolut. Alla Toyota Corolla päällä pujoliivi.

Mika Teen jouluhuussin luukku 10/24. K = Kuusi. Yhdessä kuusessa on Tohtori Sampo Smolanderin mukaan noin 150 000 neulasta. Näistä 10 000 jää myyjälle lähtiessä, 10 000 auton takakonttiin, 50 000 ripsahtelee pikkuhiljaa polkkarin lattialle ja 10 000 muualle asuntoon kuusta pois raahatessa. Vuoden haljuin hetki on laittaa käytetty kuusi roska-astian viereen; enkä yhtään ihmettele miten se jakso lapsena niin paljon vituttaa. 

Omassa lapsuudessani kuusenlaitto oli aina puolentoista miehen homma, jossa isompi hoiti osto/lainaus tmv. hankinnan sekä jalkaanlaiton ja minäpienempi ojentelin kirveitä, puukkoa, avaimia, laastaria, vatupassia sekä loppumetreillä toimin liikkuvana ovenpönkänä. Ja vaikka miten himmasimme kuusen ihan vatupassilla, niin joka kerta jonkun ensimmäisenä ohijuoksevan naisihmisen kommentti oli sekunnin vilkaisulla että se on vinossa. Ei koskaan ollut. Eikä kuplavatupassi voi olla rikki. Kuusenkoristelun äänekkäin vaihe oli kynttilöiden viritys ja suomenlippunauhat ym. muovipallerot meni oksille jo selvästi pienemmillä adrenaliineilla, joskin pääosa suklaakävyistä sekä kis-kis-karamellit katosivat sen jälkeen kun mäyräkoirista nuorempi ja laihempi oppi seisomaan kahdella jalalla...Meillä ei ollut tapana olla keskiarvoa missään asiassa. Muovikuusi on rikos ihmiskuntaa kohtaan, enkä koskaan astu huoneeseen jossa on yhtä aikaa muovikuusenomistaja ja teräviä esineitä. Luottamuksen voi menettää vain kerran. 

Mika Teen jouluhuussin luukku 11/24. L = Lahja(t). Suomijoulun mystisin ilmentymä ja mielenmasennin. Tässä iässä alkaa olla jo sen verran elämänkokemusta, etten enää verisukulaisten kanssa suostu marraskuusta loppuvuoteen päin keskustelemaan muuta kuin säästä tai talvirenkaista. Ettei taas  tarvitse menneiden aikojen joulujen tapaan liikuttuneena nostaa samasta (!) muovikassista vuosikymmenten saatossa tutuksi tulleilla käsialoilla söperretyistä Mika-nimetyistä laatikoista kahta identtistä pientä bongorumpua. Tai kahta samanlaista Mannerheim-kirjaa. Tai kahta vihreää Selätin-kuntoilulaitetta. Tai 2,4 kg niitä ”ihan hyvänmakuisia” Fazerin vihreitä marmelaadipalleroita. Luova ajattelu/suora kommunikointa eivät aina ole geeniperäisiä ominaisuuksia. Sinä päivänä, kun joulahjapaketeistani löytyy kaksi lumilapiota tai kaksi settiä Ford Mondeon talvirenkaita, niin julistan joulunvieton osaltani virallisesti päättyneeksi.

Itseäänhän näistä saa kiittää, koska aikoinaan meillä oli tapana etsiä toisillemme mahdollisimman typeriä lahjoja ja tässä kisassa olin omasta mielestäni voittamaton. Kolmion muotoon sahattu kakkosnelosen pätkä, johon oli maalattu tonttuhattu+suu+silmät ei sinällään ollut meidän mittapuulla mitattuna omituinen lahja, mutta pakkasin sen n. 30 kerrokseen paperia ja päälle printtasin virallisennäköisen tarran ”Särkyvää. Tämä puoli ylöspäin.” Todistajan mukaan oli toiminut ensimmäiset 5 minuuttia sunnitellusti. En ole kyllä nähnyt kirjahyllyssä Le Monde-lehteen käärimääni Paavo Väyrysen väitöskirjaakaan. Nauhurin puute on aika heikko selitys sille, miksi kirpparilta joululahjaksi löytämääni VHS-kasettia ”Vermon ravit 29.8.1993” ei ole enää kokoelmissa.

Mika Teen jouluhuussin luukku 12/24. M = Muzak. Melkein kuin musiikki, muttei ihan ylitä sanan määritelmän minimivaatimuksia. Sylvian joululaulu saa joulumielen hiipimään saunan taakse, jossa kaikuukin jo perinteiset suomisynkkyydet örisijöiden taitotason vaihdellessa välillä mattijateppo viiva marttitalvela. Jokainen (vain) itseään kunnioittava suomalaisartisti on jossain uransa suvantovaiheessa tehnyt oman ”kauheimmat joululaulut”-kokoelman. Ja Oi Jouluyö on pakko vetää vaikka oma ääniala mahtuu pianon koskettimilla yhden käden peukun ja pikkurillin väliin ylärekisterin sointuessa yhtä kauniisti kuin Antti Tuiskun vanhan kotitalon ovensaranat. ”Raskasta Joulua”-liike on tehnyt viime vuosina loistavaa työtä kansallismielenterveytemme hyväksi, vaikka marketin taustamusiikkina Marco Hietalan Varpunen Jouluaamuna saakin kaupan mummelit istahtamaan rollaattorinsa penkille ja kaivelemaan apteekin namipurkin pompantaskusta.

Ovikellotehtaan muzak-osaston karvareuhkasibeliukset ovat ”säveltäneet” myös mukavaninhaa taustatilulilua muuten tunnelmaltaan niin modernin realistiseen Lappeenrannan keskustan kävelykadun kahden jonon joulukoppikylään. Hyvä niissä tasatahdeissa on kaupungin parhaiden piponvirkkaajien kyräillä hypotermisen syyttävästi kulmiensa alta ostamatta ohikulkevia ja glögiteltan takana kakkahätäisten vääntää omaa joulutorttuansa kaupungin paraatipaikalle pystytetyissä bajamajoissa. Harmi että ne harmaansiniset kakkamajat käännettiin eka viikon jälkeen kyljittäin alamäkeen, koska avoimet ovet ovat mun mielestä aina vieraanvaraisuuden merkki. Muzak mukaanlukien kokonaisuus on hillityn apea. 

Mika Teen jouluhuussin luukku 13/24. N = Natsitorttu. Ruotsissa kielletty perinteisistä perinteisin laksatiivikaloripläjäys ja tässä asiassa olen kerrankin ruotsalaisten kanssa samaa mieltä. Karjalanpaistiksi jossain päin kutsutun porkkanarasvavesilihalillun ohella toinen joulupöydän pikkuyrjökkeistä, joita pystyy pokerinaamalla kehumaan tosihyviksi suvun matriarkoille vain istumalla nastan päällä ja laulamalla samaan aikaan sisäisesti seitsemän kertotaulua mollissa. Ei auta vaikka syliin rapiseva voitaikina olisi ihan itse tehtyä, jos sen päälle on räntätty lusikallinen liidlin amalgaamit sulattavaa luumuhilloa. Tämän joulukauhistuksen perinneruokastatusta epäilen yhtä vahvasti kuin karjalanpiirakan, koska minun historiankirjojen kuvissa en ole suomalaisia riisipeltoja juuri nähnyt. Osa suomalaisen joulupöydän herkuista poistuu luonnollista tietä menuusta suvun vanhimman mummon viimeisen hampaan myötä, koska ne toimivat vielä huonommin soseutettuna. Oman äidin itse tekemiä laatikoita paremman makuisia jouluruokia en tosin ole edes vaivautunut etsimään, koska semmoisten löytäminen ei ole mahdollista. Jonkun on aina oltava paras jossain lajissa ja käsi sydämellä minulla oli etuoikeus maistaa joulun laatikkoruoissa mestarin kosketus. Äidit on joulussa parhautta. Ja isosiskot hauskimpia, koska ne ottaa kaiken niin tosissaan.

Mika Teen jouluhuussin luukku 14/24. O = Ostaminen. Lahjojen pakonomaiseen ostamiseen löytyy netistä apua erilaisten lahjakoneiden muodossa. Laitoin jo sukulaisille yhden suomalaisen nettiosoitteen, koska lahjakoneen ehdotukset mieslahjaksi alle 100 euron luokassa olivat: Kylpyharja, Lumilasta, Lumilapio alumiinilistalla, mattoteippiharja, kannellinen rikkasetti, pussilakana ja Huhuu-matto. Elämyksistä meikäläiselle sopisi tietokoneen mukaan lahjaksi käsistä lukemisen lahjakortti, osuus tuulisähköyhtiöstä, polkupyöravakuutus ja avainkortti apteekkipalveluihin. En usko, että ihminen pystyisi tuon parempaa lahjalistaa minulle luomaan. 

Harmi ettei nettejä ja lahjakoneita ollut minun lapsuudessa. Olisin niin halunnut nähdä isäni liikuttuneen ilmeen, kun söpösti päällystämästäni paketista olisi paljastunut rikkasetti tai apteekin lahjakortti. Toisaalta hyvä ettei ollut; nimittäin ne edelleen hyllyssä paraatipaikalla olevat Mikan ostamat ”Tapio Wirkkalan isot lasipulut” ostin yhteensä kymmenellä markalla Meltolan Siwasta. Annoin toiselle kaksosista nimeksi Hong ja toiselle Kong.

Mika Teen jouluhuussin luukku 15/24. P = Pukki. Pukki ja Muna. Kaksi sanaa, joista eroottisia vitsejä pystyy keksimään ainoastaan juhlahumussa humaltuva suomenkielentaitaja. Helpomman huumorin ystävien pukkituleekassitheiluen-naamakirjapäivitykset alkavat heti ensimmäisten pikkujoulusaunakaljojen korkkauksen tienoilla ja Naurunappulasivun laskuri laulaa punaisena tapaniin asti. 

Pikkiskidinä pelkäsin aina Joulupukkia, Nuohoojaa ja Neuvostoliittoa. Nuohoojaa siksi, koska se näytti pahasti kauhtuneelta Ninjalta tappokolistelutyökaluineen ja pukkia sen kankean/kauhean teatraalisuuden vuoksi. Kai se nyt pelotti, kun isäukko lähti eteiseen kolistelemaan ja tuli hetken päästä takaisin tupaan punainen hattu + pahvinaamari päässä ja kysyi minulta notta kukas pienimies se tämä on? Enpä ehtinyt jäädä miettimään mihin sen muisti oli minuutissa kadonnut, vaan singahdin samointein hetekan sisään vaikka sisko yrittikin olla ennakoivasti oviaukossa koppia ottamassa… Ne sen ajan pahvinaamarit oli kolkkoa katsottavaa aikuisellekin ja hempeydeltään samaa luokkaa kuin jos Darth Vader ja Tapani Kansa olisivat saaneet lapsen keskenään; senikäisen elämänkokemukselle vähän liikaa suoraa kulmaa niissä pahvinaamoissa. Eikä se punainen hattukaan 400 m Neuvostoliiton rajasta asuvan pikkupojan pelkoa ainakaan hälventänyt… Huhhuh… eipä ole joulut enää niin jänniä kuin ennen.

Mika Teen jouluhuussin luukku 16/24. Q = Qtamo. Jos suomijoulua on suomiabonkin välillä vaikea ymmärtää, niin yritäppä demonstroida opiskelijabudjetilla sen viettoa useammalle maahamme jouluksi juuttuneelle ulkomaalaiselle. Imatralais-irlantilais-hollantilais-singaporelais-kiinalainen teekkarijoulu kuulostaa lähes yhtä Xsoottiselta kuin sen lopputulema oli. Ensimmäinen kauhistus Kaukoidän kavereille oli suoraan Suomen kielestä huolellisesti kääntämämme Joulurauhan julistus; eivät meinanneet kaverit uskaltaa ensimmäistä kaljaa korkata ennen kuin kerroimme että ihan leikisti vaan ne tuolla televisiossa meitä uhkailee. Heilläpäin kun ei ole tapana pelleillä silloin kun koko kansa kootaan television ääreen kuuntelemaan virkamiehen esittämää julistusta armeijan torvimusiikin soidessa. Tai muuten alkaa pamppu oikeasti heilua. No rauhoittuivathan ne sitten kun löydettiin englannin kielestä heillekin ymmärrettävät sanat ja elekielen viittomat. Tarkasti ohjeistamallani nyyttikestijouluaterialla maistui jopa epähuomiossa ostamani palvikinkku, mutta maksalaatikkoa ei suostunut syömään kuin perusviskeissään heiluva irlantilainen muristen jotain rusinoista sekä siitä miksei täälläpäin pidetä jouluaterialla paperihattuja päässä. Hollantilainen kummasteli kovasti, kun kerroin oppilasasuntolasäätiön joulusaunan kuuluvan vuokraan kuten sen viikottaisen saunavuoronkin. Siinä maassa kun saunoja on lähinnä punaisten lyhtyjen alueella…pientä eroa terminologiassa. Muuten oli ehkä eksoottisin suomessa viettämäni joulu. Ja varmasti hauskin. 

Mika Teen jouluhuussin luukku 17/24. R = Roskakuskit. Joulun kiihkeimmin odotettuja vieraita heti joulupukin ja poliisin jälkeen lienee roska-auton kuljettaja. Noiden joulumaisemiemme ahkerimpien muuramuurahaisten säkeissä poistuu pyhien välillä tilavuudeltaan lähes yhtenevä määrä yhtä turhanpäiväistä materiaa kuin minkä ne raittiit ja autoilevat punanaamat sinne 2 päivää aiemmin ulkovarastosta mamman pikku talttahampaille raahasivat. Yleisöosastokirjoituksista elämänsisältönsä ammentavat kestokuukautisista kuumien aaltojen tyrskyille pysyvästi siirtyneet puskistamussuttajat saavat taas kerran suoltaa palstametreittäin palautekakkaa nimimerkillä ”Veronmaksaja” loppukevennyksen muuttuessa melkein hauskasti loppusyvennykseksi.

Kyllä olisi 70-luvun lapsuuden joulu ollut nykymeiningillä karmea tapahtuma. Jos sen ajan Kuurmanpohjan perukoilla olisi 2010-luvun joulumeiningillä sössinyt sisäruokinnassa keskimäärin 7 ihmisen ja 3 eläimen populaatio, niin siinä olisi valoisaan aikaan lähtenyt tuo muodollinen perheenpää 1,5 tunnin välein joulusäähän roskapussin vientiin. Nykyihmisen 200 l päivittäisellä vedenkulutuksella olisi taattotartsanimme hinkannut tuvan, kaivon ja kompostin väliä palttiarallaa 100 kertaa päivässä eli 14 minuutin välein 10 litran sinkkiämpärit käsissään johonkin suuntaan joko tuomaan tai viemään jotain jonnekin. Lisäksi käynyt pari kertaa hakemassa halkoja sekä kerran kuusen ja lahjat. Eipä onnistuisi tämmöiseltä näyttöpäätenakilta enää tuommoinen. Pitää muistaa toivottaa mielessään hyvää joulua vesilaitoksen päivystävälle kakkalaitosinsinöörille, kun joulupäivän ahdingon helpotuksen jälkeen painaa siitä IDOn isommasta napista. Swooosh…

Mika Teen jouluhuussin luukku 18/24. S = Sauna. Joulusauna on suomimiehelle pyhä paikka, jonka outoutta ulkomaalaiset oikeutetusti ihmettelevät. Omaan jouluuni ei juuri alkomahooli kuulu, mutta lyhyen gallupin perusteella joulusaunassa parasta tuntuu olevan se, että siellä suomiäijä saa luvallisesti juoda munasiltaan kaljaa. Joulusaunaan ympätään muutenkin kaikenmaailman turhanpäiväistä laudeliinaa, vihtaavastaa ja tervahajustetta. Sekä tietenkin pakollinen löylynlyöntikisa, joista viimeisen hävisin velipojalle metrillä. Lähtöhetki oli sama, mutta minä olin lähempänä ovea. Löylyhajustepurkin kyljessä oleva annosteluohje ”muutama tippa ämpäriä kohti” tuntuu joulumielessä vähältä, mutta on täysin riittävä halutun perinne-efektin aikaansaamiseksi. Puoli pulloa vaatii saunan täydellisen tuuletuksen ja koko leka uuden paneloinnin, eikä äkkijyrkän tervakusen resetointi pitkäaikaisesta hajumuistista onnistu saman sarjan menthoolilla. Menee pahemmaksi. 

Mika Teen jouluhuussin luukku 19/24. T = Taatto. Se joka lähti ”innoissaan” joulukuusenkuusen hankintaan. Ja paljon moneen muuhunkin, mutta yleensä se into tuppasi hiipumaan viimeistään takaisin tupaan astuessa. Kuten aina sillä aattopäivän viimeisellä ja huoneenhaltian mielestä ihan kaikkein tärkeimmältä kauppareissulta pääsyynä yleensä kaardemumma, jota siihen aikaan myytiin muoviputkiloissa jotka oli mitoitettu kuittien mukaan kestämään ostoskärrissä kassasta ohi asti. Toyota Mark I vm. -77 takakontista niitä ei sitten mystisesti löytynyt koskaan, minkä seurauksena prima vistana kauppakuitista lukien aloitti joulusotaan valmistautuva kyökkihengetär päiväkäskyn numero. 2 retorisen kysymyksen tavoin ”ja mihin työ ootta taas laittanu...”. Mielikuvituskysymysmerkin kohtaan päästessä tosin faijalla oli vielä karvahattukin päässä, kun minä olin jo ehtinyt vetäistä eteisessä saappaat uudelleen jalkaan. Ja taas lähti joulun tomerimmat tojotatontut kohta markettia lohdutuksena vain auton ainoalta jouluhenkiseltä C-kasetilta soiva Suomen Turun pölhövellosten ”jouluontaas jouluontaas oi kuinka meill on hauskaa”. En ole vielä tähän päivään mennessä uskaltanut ottaa selvää, että käytetäänkö kaardemummaa oikeasti johonkin ruokaan vai vaimennellaanko sillä vain naisten(v)aivojen desibelejä.

Mika Teen jouluhuussin luukku 20/24. U = Uusivuosi. Joulun rääppiäiset, jolloin uskonnon muodollinenkin merkitys vähäisempi ja alkoholin vastaavasti suurempi. Jälkijoulun löylyissä tämän henkisesti helpomman juhlan ambulanssiasiakkaat saa noutaa joulukeittiön sijaan takapihalta, jossa promillepioneerien viihderäjähdyskertausharjoitukset päättyvät näyttävästi sinisten valojen välkkeessä vuoden vaihtuessa seuraavaksi ja lukulasien opaskoiraksi. Kaupungin virallisissa jubileeumeissa päättäjät kehuvat itseään vuoden sössimisistä, homman kustantavat pipopäät taputtavat karvaisia käsiään, lauletaan liikuttuneena maammelaulu ja lopuksi täräytetään sairaanhoitajan palkan verran välkettä yön pimeyteen.Vuoden ensimmäisenä päivänä maistuu Suomineidon suussa myös Saukki-sedän puoliltapäivin puhuma virallinen skeida ja samasta mausta tutun maan suksimäessä lentää suomilepakko taas kummulle vain eka kierroksella koska ei osaa juoda viinaa kasarimitalla.

Mika Teen jouluhuussin luukku 21/24. V = Vahdit. Pikkupoikana joulurauhaani valvoi kolme koiraa, yksi pöllö ja kahden valtion rajavartijat. Rajamiehet toivotti hyvää joulua ohimennessä ja käski mennä sisään jos lähipelloilla oli näkynyt susia; todennäköisesti niiden neuvostokollegatkin olisi vastanneet, jos olisi pihalta karjassu trastuitit. Pihaa vartioi navetan katolla huhuileva kauhukuvista tutunnäköinen isokokoinen pöllö, joka internetin senaikaisena korvikkeena toimineen keltakantisen koululaisen tietosanakirjasarjan mukaan nautti ravinnokseen vain pieneläimiä ja muita jyrsijöitä. Ilmeisesti mutsi luokitteli meikäläisen kuuluvan jompaankumpaan noista kategorioista, koska ei päästänyt yksin pienemmän koiran kanssa kävelemään 40 m pihan poikki joulusaunaan edes jääpallomaila ja taskulamppu aseena. Enkä olisi kyllä pimeässä uskaltanutkaan. 

Jouluateriaani vartioi aina tiukasti kaksi  mäyräkoiraa lähinnä käytännön syistä, koska olin varreltani selvästi perhepiirin fyysisesti matalin ja henkisesti löyhäluonteisin. Toinen mäyrismimmeistä istui kahdella jalalla syyttävästi joka suupalaa tuijottaen ja toisen pää ilmestyi kahden sekunnin frekvenssillä ”öyf”-äänteen kerra pöydän pinnan yläpuolelle mihin sen hyppykorkeus juuri hikisesti riitti. Uskollinen koiraystäväni jaksoi kyllä vartioida lautastani ja lahjojani yöhön asti, mutta aamuyöstä tämä  reilukerhon presidentti oli sitten siirrellyt lelut syrjään ja syönyt ainoastaan minun + joulukuusen suklaat. Haju paljasti syyllisen. Hienoja joulutraumoja, joiden kirvelöinnin aika on jo hopeoinut.

Mika Teen jouluhuussin luukku 22/24. XYZ. Koordinaatit. Lattituudina kolme askelta ulko-ovelta alkooviin, longituudina tiukka vasen ovesta sisään ja altituudina neljäs porras eteisen lattian tasosta ylöspäin. Kolmas lauta vasemmalta. Sen takaa löytyi talon entisen omistajan poikamies Arvi-vainaan jemma, jossa oli jonkun seitykytluvun Jallun joulunumero. Lehden kannessa nuori neitokainen makoili pelkkä punainen lakki päässään ja omien sanojensa mukaan odotteli pukkia kylään. Kovin oli hieno joululöytö teini-iän hormonimyrskyissä painivalle ihmettelijälle, joka otti ensiaskeliaan tutkivan journalismin tällä aihealueella. Kovin oli mielenkiintoisia artikkeleja siinä lehdessä, vaikka joulu tuntuikin olevan vain tekosyy muulle aktiviteetille. Oudoin tajunnanviran joulupökäle tähän mennessä, vaikka paljon tullutkin muisteltua. Mutta ”asiaan”.

Nykyaikana joulukoordinaatit ovat ne sijaintia kuvaavat numerot, joihin joulurauhanhakija sijoittuu sosiaalis-fyysis-alkomahoolisesti sen suuren hekuman hetkellä, kun Turun kaupungin konsernihallinnossa kansainvälisistä asioista ja protokollapalveluista vastaava Mika Akkanen saapuu maireannäköisenä pergamenttikopiokäärö kädessä alamaistensa eteen. Kaikella kansalle tämän kansainvälisissä mitoissakin ainutlaatuisen jäykän perinnepläjäyksen tuo televisiovuoden herkin kamera-ajo, jossa miljoona turkulaista hymyilee saaneen näköisenä koko kansan metamorfoituessa samanaikaisesti liikuttuen yhdeksi yhtenäiseksi läjäksi läskiä ja lotinaa. Laivaston soitto-orkesterin jämäkän loppumarssin jälkeen siirrytään joulupöytään kaatamaan pari litraa kotikaljaa pellavaliinalle mamuskan arabiakannusta. Onneksi siihen aikaan olin varreltani riittävän vaatimaton, jotta pääosa äänialloista ylitti käytännönkin tasolla hilseen. No sori.

Mika Teen jouluhuussin luukku 23/24. Å = Ångström. 1 Ångström = 0,0000000001 m. On lyhyt mitta atomille mutta piiiiitkä mitta televisioantennille, jos hieman ennen Samu-Sirkan joulutervehdystä pihapuusta pudonnut lumi on heilauttanut sitä ja katolla reippaassa räntäsateessa heiluva karvahattutarzan säätää antennia kohti Joutsenon linkkiä sekä ikkunan toisella puolella toinen ihminen...kröhöm..omalla logiikallaan kuvailee minkä tason lumisateessa Tarvajärvi on kunkin ångströmin mittaisen antennin käännön jälkeen vitsiä vääntävinään. Herkkää touhua aattoaamuna kymmentä vaille yhdeksän, kun olisi kuulemma ollut vähän muutakin tekemistä. Varsinkin kun samanaikaisesti valmiiksi vähälahjaisin allekirjoittanut juoksee olkkaria ympäri simuloiden samusirkka-toistoina paloautoa. Rispektiä arjen ja juhlan sankareille. Halatkaa huomenna vanhuksianne.

Ångströmin mittaisista säätöliikkeistä jäljellä lienee jo aiemmin mainitsemani kuusenjalan ruuvinkierrot, joissa fyysistä liikettä enemmän oikaistaan hetkittäisiä joulustressin aiheuttamia henkisiä vinoumia. Perinteisesti ensimmäinen ”no nyt on selvästi parempi”-kannustus (?) kuului jo siinä vaiheessa kun kuusensäätäjän arvostetun arvonimen lennosta ottanut aamupäivän antenninsäätäjä oli ehtinyt vasta vatsalleen neulassuihkun alle sekä kiertää ainoastaan jakoavaimen säätörumpua (sekä siirtää kuusenjalan herkullista vettä muristen lirputtava mäyräkoira edestä pois). Kourallinen havuja puseron sisällä ja kuusenpihkaa poskessa toi mukavasti jouluntuoksua tuohon jouluäijään muuten niin hikiseen. Ennen sitä trukkikuskin näyttelijäntaidoilla läpivedettyä ”joulupukki-imitaatiota”, jossa sillä hetkellä rehellisimpänä taidekriitikkona toiminut mäyräkoira purasi pukkia kauhistuksissaan saappaanvarresta. Tai yritti, koska ukko ehti blokata hyökkäysliikkeen lahjasäkillä. Ai taivas...

Mika Teen jouluhuussin luukku 24/24. ÄÖ = ÄhkyÖdeema. Vuoden tavoitelluin olotila, jossa liikunta-, ajattelu- ja kommunikointikykynsä menettänyt suomimies makaa syömisen, juomisen, saunomisen ja lahjomisen jälkeen onnellisena sohvalla toinen käsi kaukosäätimellä ja toinen konvehtirasiassa. Pakkiin paineella pakatut vuoden kalleimmat kilojoulet aloittamassa matkaa vatsalaukusta kohti jenkkakahvoja ja rantakuntokauteen aikaa puoli vuotta. Onnellisuutta aiheuttavan tilapäisen mielenhäiriön lääketieteellisenä terminä kalorikoomasta seurannut nirvana. 

-------------------------------

Joulupäivä. Ympärillä soljuu vuosikymmenten tuki ja turva puheena tai puheenaiheina. Kaikki paikalla muodossa tai toisessa. Vanhus kattaa pöytään liian monta lautasta kalenterin vuosiluvun muuttuessa pelkäksi numeroksi ja ajan menneen ottaessa taas kerran väsyneet mielet lämpimään halaukseen. Eagle has landed. 

**********************************

Toivotan kaikille Teille oikein rauhallista ja lämpöistä Joulua.