Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 26. marraskuuta 2016

Villi luonto ahdistelee osa 11. Kirjastohiirestä kalmoksi

Se tunne kun ennen duunipäivän alkua raahustat kohti Maakuntakirjaston palautusluukkua marraskuisenraikkaan ihanassa räntävesiskeidasateessa ikään kuin koko pipon täyttävänä etkomantrana aamupäivän Joutsenolaisen hamppimaakarin juurihoitoruusuporan jyrinälle. Pepsodentin makuisia arjenkarkoitusmantroja puoliääneen mutustellessa piipitti vastaan päivän ensimmäinen järkytys, jota ensitsuumauksella aamurähmän läpi luulin jonkun toisen muovikassimiehen öiseksi kyykkyköntsäksi. Mutta eipä mitä. Ikänäön ulkorajan sisäpuolella tunnisti karvahattugoogle luulemani ihmisrejektin jonkun sortin jyrsijäksi. Tottahan toki kulttuurikaupungissa hiiretkin jonottaa kirjastoon, mutten uskonut että ihan keskiviikkoaamuna kello 6.

Minut nähtyään herra Hilarius valitsi kuitenkin kulttuurin sijaan kuoleman ja syöksyi kohti ex-teatterin ovea päästen spurttinsa päätteeksi harakan kynsien kannattelemana ilmateitse kerhoon kalmojen. Tovin siinä sitten funtsailin monttu auki luonnon kiertokulun kauheutta ja omaa positiotani siinä aikajatkumossa, ennenkuin jatkoin typertyneenä raahustamistani toimiston kautta kohti hammaslääkärin otsalampun loistetta. Odotushuoneessa tajusin unohtaneeni runnekuohussa palauttaa sen kirjankin. Jumalauta notta osas olla ankee aamu.

Loppupäivä menikin bongaillessa minuutin välein kellon paikalleen juuttuneita viisareita aivojen jäädyttyä buranavirrassa priorisoimaan ainoastaan kehon autonomisia toimintoja.

Laitan tähän liitteeksi tapahtumasta kuvaamani videon. Olen leikannut siitä loppukauhennuksen pois sillä tanskalaisella elokuvatyökalulla, jonka windows minulle armon vuonna 2013 käyttiksen vitukkeena siihen asensi. Uudelleenasennuksen ohjeet luettuani totesin helpommaksi opetella tanskan kielen vakaan tietoisena oman kirosanavarastoni laajuudesta ja laadusta. Ei siitä enempää.


Palaillaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti