Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Villi luonto ahdistelee Osa 12. Jormairmelin eeppinen paluu


Aamulehteä hakiessa kuului pihapuusta tutunkeväisenä taustasaundina se ihanahko pulunkurlutus. Ei ole meikäläisen googletustaidoilla selvinnyt, että mille kauppatorille pulut yleensä muuttaa talveksi, mutta tuohon pihani ainoaan puunräähkään palaa aina pari kissaapelkäämätöntä linnunmöhkälettä murisemaan keväänmerkiksi. On varmaan suomen luonnon rumaäänisin eläin ainakin niiden mielestä, jotka eivät osaa arvostaa meikäläisen karaoketaitoja.

Hetken väijyttiin Jormairmeliksi nimeämäni pulun kanssa toisiamme vappuaamun raikkaudessa, kunnes pihapuluni kimppuun hyökkäsi ilmateitse salakavalasti todennäköisesti saman eläinlajin edustaja ja alkoi jumalaton älämölö ja iskujenvaihto. En tosin tiedä kuuluuko pulujen normaaleihin lisääntymishommeleihin pieni matsi ennen taksin tilaamista. Eikä tää vanha bensalenkkari nyt jaksa kuukletella näitä minulle tositärkeitä luonnonlakeja.

Ajattelin tempaisevani eeppisestä luonnonnäytelmästä vuoden luontokuvan, mutta ilmeisesti eilen nauttimani grillimakkarat ja vappumunkit aiheuttivat Nikonia pitävään handuun pientä kuvanlaatua heikentävää tremoloa toisessa kädessä kun liikettä vakautti ainoastaan saludomukin höyryt. Fotossa tuo vasempi möhkäle on pihapuussa muriseva normipuluni Jormairmeli ja oikeanpuoleisempi harmaa ufo on se itsemaksettuun ilmatilaani tunkeutunut kauhia agressori.


Jaahans. Se on sitten taas ensi kesän tunnelmanluojana pihallani valkoista kakkendaalia ja viemäriääniä puluimitaationa. Eipä haittaa. Tervetuloa kevät!

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Povitaskussa puoli Tellusta



En ole koskaan opetellut venäjää ja nyt ei tartte. Löysin kirpparilta povitaskuun sopivan simultaanikeskusteluun tarkoitetun Petroiskoissa painetun suomi-venäjä keskusteluoppaan vuodelta 1957. Kaikki lauseet on ensin suomeksi ja sitten venäjäksi. Jäätävän hyvää sloboa arkikäyttöön. Seuraavassa poimintoja tämänhetkisestä venäjänkielentaidostani:

- Olen jo kauan toivonut pääseväni Neuvostoliittoon.
- Täytän kohta kolmekymmentäkaksi vuotta.
- Oletteko kovin ylösotettu?
- Haluaisin käydä työnsuojelun museossa
- Mitä rotua nämä lehmät ovat?
- Tahtoisin käydä lihakombinaatilla ja/tai tehtaan seimessä
- Kuka työskentelee tällä revolverisorvilla?
- Mitä haluatte sanoa?
- Minua kiinnostaa maanne opetusjärjestelmä.
- Minä opiskelen kirjeopiskeluosastolla.
- Haluaisin nähdä naisjoukkueiden kilpailuja
- Olkaa hyvä ja tuokaa kylmää lihaa.
- Haluan borzomia ja narzania.
- Ettekö haluaisi pestä hiuksianne?
- Ettekö halua vielä hieroa kasvoja?
- Antakaa kuivaa, älkää vielä pyyhkikö
- Osaatteko käyttää puhelinta?


Eiköhän näillä alkuun pääse. Ei muuta kuin viisumin hakuun…