TUJUNOU vhai vii stopt juu?

…örähti männäviikolla yksi vähän enempi osumaa ottaneen näköinen konstaapeli autonsa etupenkillä hätäpissiä housuunsa lirittävän näköiselle turistille kauppakadun bussipysäkillä. Tanakkaan tankeroon tottumaton ulkomaaneläjä plaraili sanakirjasta yksi sana kerrallaan vastausta mahdollisesti vieläkin eksoottisemmalla intonaatiolla, mutta en ehtinyt jäädä kuuntelemaan että tiesikö loppupeleissä kumpainenkaan kielimies oikeansuuntaista vastausta tähän pikaistuneen näköisenä esitettyyn arvoitukseen. 

Samalla tavalla noin-sana(kirja)-kerrallaan-simultaanisolkkaavaan turistiin törmäsin minäkin Robinhuudin parkkipaikalla eilenillalla, kun yllättäen eteeni pölähti härkäpari pieni kirja kädessä. Arvasin jo kauan ennen reagointirajaa, etteivät nämä kaverit ole tulossa jahvesta puhumaan ja oikeassa olin tälläkin kertaa. Kavereista rohkeampi pysähtyi eteeni, tervehti kohteliaasti ja esitti ilmeisesti kaksikielisen kysymyksen tyyliin ”Tujunou Bulu bulululu forrest?”. Sekunnin harkittuani ajattelin notta saakeli, nyt olen kerrankin luonteeni vastaisesti perusteellisen sosiaalinen ja aloitin viiden minuutin mikashown aiheesta lappeenrannan metsät. Kyllähän minä nyt tän alueen skuutsit jotenkuten tunnen niissä parikymmentä vuotta samoiltuani. Varmistin vielä notta ”Forest?” ja sain sanakirjan kautta vastauksen ”Riläks”. Ok…nou problem … Kovin hartaasti kuuntelivat kaukomaan miehet ex-temporeena itseään perin pohjin munaavaa ruuneperia ja poistuivat hetken päästä ensimmäiset pari metriä takaperin kävellen autoonsa kiittäen, mutta jotenkin hämmentyneen oloisina. Minäkin jatkoin suuntaani onnellisena siitä, että voin omalta pieneltä osaltani auttaa alamaissa olevaa turismia kohti uutta nousua.

Ennen kuin hetken aivolevon jälkeen kotiinpäin käveltyäni tajusin mitä se ”bulu bulubulu” tjsp. sen forrestin edessä tarkoitti. Ei ne mitään metsää etsineet vaan paikkaa ”for rest” eli lepomestaa. Ja jumalauta minä vielä kaasuaseman hommissa yhden kesätyörupeaman aikana oppimallani viittomavenäjällä laitoin nivelet naksuen kroppaa peliin kertoen miten ”sielläpäin forestin rannassa swimming on toosi relaksing silloin kun san is shaining” ymv. jälkeenpäin ajateltuna kaikkien mittapuiden mukaan nolommanpuoleista infoa varmuuden vuoksi noin kolmella eri kielellä käyden mestoja läpi aina Harapaisesta Hämmänauteensuolle. Tai neljällä kielellä, mikäli neliraajaviittomavääntely tulkitaan kädellisten kommunikaatiogenressä kieleksi.

Sääliksi kävi näitä turisteja, joiden ensikokemus kaupungistamme oli meikäläisen panttomiimit. Taidan pistää sosiaalisen sontaluukkuni tältä kesää kiinni ja palata työpaikan kahvihuoneeseen örisemään yhden sanan virkkeitä kysyttäessä. moi.

Jorma puussa pesää duunaamassa

Uuur-uuurgh-Uuruur-luriluri…kuullostaa lähinnä pöllöltä tai juhannuskokolla pilkkivältä keski-ikäiseltä ihmiskädelliseltä, joka on ehtinyt nauttia kansallisjuomamme normilekasta pinnan palttiarallaa alaneljänneksen tienoille. Mutta ei. Se on allekirjoittaneen amatööriornitologin kehno transkriptio imitaationumerostani nimeltä ”Pihakoivun Pulu”. Viimetorstaisen postinhakureissun keskeytti A1-tylyysluokan urigelleri-tuijotus pihani ainoasta puusta noin 3 metrin korkeudesta, paljastuen ensisäikähdyksen jälkeen oksa suussa pesäänsä himmailevaksi puluksi. Jumalauta minun pihakoivussa pesää tekemässä ja minä kun luulin että pulut syntyvät aikuisina, asuvat elämänsä nakkikioskien katoilla, syövät lihapiirakanjämiä ja elämäntehtäväkseen sontivat patsaiden naamat valkoisiksi. Ei meidän huudin kouluissa aikoinaan bilsantunneilla mistään puluista puhuttu, koska ei sielläpäin ole (eikä tule) mitään suurmiesten patsaita… 

Siinä sitten hetken aikaa kaksi potentiaalista reviirinhaltijaa tuijotti toisiaan ja minen hätäpäissäni osannut muuta sanoa kuin ”no terve”. Tähän ilmeisesti pulupariskunnan toinen puolisko kurlutti vihaisesti viereisen katulampun päältä oman vastauksensa, joka todennäköisesti ei olisi ollut muutenkaan julkaisukelpoista, joten päätin perääntyä Etelä-Saimaa paremmassa kädessä puolustusasentoon ladattuna pikkuhiljaa sisätiloihin jatkamaan urbaania pihabongaustani keväällä kirppikseltä ostamillani 10 euron neuvostokiikareilla. 

Hetken aikaa pesänduunauspuuhia kiikaroituani aloin minäkin ensimmäistä kertaa elämässäni melkein ymmärtää lintubongareita sekä muita luontohippejä ja tämän tunnekuohun siivittämänä nimesin uudet vuokralaiseni parhaankuulloisilla suominimillä Jormaksi ja Irmaksi. En tiedä pitäisikö ostaa K-raudasta joku puutarhatonttu tms. patsas pihalle siltä varalta, ettei ne osaa hyödyntää ulostusmielessä lokkien tavoin tuota mun Mondeota tai naapurin mitälie japanialaista riisinkeittokonetta. 

Edessä melko jännä bongauskesä. moi.

Ruoka & Ripuli osa 10. Tampesterinmakuiset tuplamullat arkulle vainaan

Lappeenrannan kolesterolikuninkaan kesälomamättösuositus helpon keittiön, aerodynaamisen keskivartalon ja vegaanittoman ruokapöytäseuran eli hyvän huumorin ystäville. Tapolan takuuvarma elämänlyhentäjä karsii geneettisesti heikompaa äijäpopulaa hookoon perusslördää tehokkaammin ja lihapiirakan rasvaisenraikkaat höyryt ihan maistuvat yksiyksikakkoselle pikavalinnassa. Tätä herkkumättöä runsaammin nauttineille humppapumpuille ei kardiologit vastaanoton käytävällä hymyile ja kellaritason kylmäkalleosaston patologit kutsuvat näitä kulinaristeja ötzipötseiksi sen kuuluisan jäämiehen mukaan.

Tässä annoksessa mahtuu kerralla kahteen kouraan niin monta kaloria yhtä aikaa, ettei kannata valita muovituoleista perseen alle sitä auringonpuoleista. Olen kerran nimittäin tehnyt tämmönen lihis kädessä helteen vetelöittämällä puutarhatuolilla ukemin taaksepäin hankkien samalla värikkään kesälookin johon kuuluu ruohonvihreet polvet ja sinapinruskee rinnus. Sekä vaapukkapuskalle uhrattu mustamakkara ja amatöörihumoristien tosi hauskat jälkiviisaudet. Itsesuojeluvaistottominkin ihminen kun on verbaalisesti lahjakkaimmillaan juuri sillä hetkellä kun sen pää ja/tai vatsa on täyttymässä piripintaan tai vähän jo sen yli.

En minä tiedä mitään paremmanmakuista ruoankorviketta kuin tämä. Niih.