Se tunne kun ennen duunipäivän alkua
raahustat kohti Maakuntakirjaston palautusluukkua marraskuisenraikkaan ihanassa
räntävesiskeidasateessa ikään kuin koko pipon täyttävänä etkomantrana aamupäivän
Joutsenolaisen hamppimaakarin juurihoitoruusuporan jyrinälle. Pepsodentin
makuisia arjenkarkoitusmantroja puoliääneen mutustellessa piipitti vastaan
päivän ensimmäinen järkytys, jota ensitsuumauksella aamurähmän läpi luulin
jonkun toisen muovikassimiehen öiseksi kyykkyköntsäksi. Mutta eipä mitä. Ikänäön
ulkorajan sisäpuolella tunnisti karvahattugoogle luulemani ihmisrejektin jonkun
sortin jyrsijäksi. Tottahan toki kulttuurikaupungissa hiiretkin jonottaa
kirjastoon, mutten uskonut että ihan keskiviikkoaamuna kello 6.
Minut nähtyään herra Hilarius valitsi
kuitenkin kulttuurin sijaan kuoleman ja syöksyi kohti ex-teatterin ovea päästen
spurttinsa päätteeksi harakan kynsien kannattelemana ilmateitse kerhoon
kalmojen. Tovin siinä sitten funtsailin monttu auki luonnon kiertokulun
kauheutta ja omaa positiotani siinä aikajatkumossa, ennenkuin jatkoin
typertyneenä raahustamistani toimiston kautta kohti hammaslääkärin otsalampun
loistetta. Odotushuoneessa tajusin unohtaneeni runnekuohussa palauttaa sen
kirjankin. Jumalauta notta osas olla ankee aamu.
Loppupäivä menikin bongaillessa minuutin
välein kellon paikalleen juuttuneita viisareita aivojen jäädyttyä buranavirrassa
priorisoimaan ainoastaan kehon autonomisia toimintoja.
Laitan tähän liitteeksi tapahtumasta
kuvaamani videon. Olen leikannut siitä loppukauhennuksen pois sillä
tanskalaisella elokuvatyökalulla, jonka windows minulle armon vuonna 2013
käyttiksen vitukkeena siihen asensi. Uudelleenasennuksen ohjeet luettuani
totesin helpommaksi opetella tanskan kielen vakaan tietoisena oman kirosanavarastoni
laajuudesta ja laadusta. Ei siitä enempää.
Palaillaan.
