Ruoka & Ripuli osa 9. Kymmenen maksapihvin nollan euron puolukkahillonirvana

Ilmainen buffet, maksapihvit puolukkahillolla ja levottomat jalat ovat yhteisvaikutukseltaan fataali yhdistelmä tämmoiselle päivittäin sepelvaltimobingoa pelaavalle aadeehoodeedeedeeärrä-syndroomaiselle kellontallomalle sätkyukolle. Työ- ynnä muiden paikkojen sosiaalisista verkostoista jo kättelytilaisuuksissa poispudotettuna en osannut enää tässä elämässä odottaa kutsua ilmaiselle lounaalle, mutta SEN sähköpostin vaikutus oli sitten sitäkin henkeäsalpaavampi imaisten kehostani viimeisetkin inhimillistä käyttäytymistä simuloivat toiminnot.

Keskustan poikki kohti ravintelia hitaasti kiiruhtavana peränpitäjänä olin jo kytkenyt autoräplyn päälle hokemaan randomisti aha-älä-vainiin-nomitesesillei-mantraa mukaläsnäolevalla äänenpainolla reaaliajatusten ollessa jo notkuvien pöytien ilmaisannissa. Jo ovelta vastaantullut messevä maksapihvien tuoksu häkellytti poies loputkin ikäni mukana olemukseeni taotusta arvokkuudesta (?) ja lapsenomainen hymy kasvoilla liitelin lattian poikki kohti lämpöastian mystistä hehkua massimiehen neuvojen kaikuessa fade-outtina kohta lähestyvän makuorgasmin kuurouttamien korvieni ohi.

Hajuaistini selektiivisyyden aiheuttamat päivittäiset mikrotraumat realisoituivat tälläkin kertaa astian reunalle saavuttuani, koska perunavuoren ja kanasoossimössöastian takana nakotti vain pieni maksapihvimuki, jossa karun väriset herkkupalat orvosti odottelivat kuivannahkealla olemuksellaan otin kädessä lähestyvää kiiluvasilmäistä ottajaansa. Olipa ruokahekumassa jäänyt se alaoven aanelonen nimeltä ruokalista tavaamatta. Aivojen mielihyväkeskuksen pysäytettyä tämän lyhyen stressihetken seurauksena hetkeksi syljentuotannon, en uskaltanut ottaa siinä mielentilassa kastikeettoman ruoan potentiaalista tukehtumisriskiä täysisuusullonnassa vaan tyydyin kanasössövaihtoehtoon B.

Noin viiden minuutin osittain itse aiheuttamani katsekontaktittoman puheensorinamässäilyn keskellä huomasin kuitenkin yllättäen jälkiruokapöydässä piilottelevan puolukkahillokulhon ja kesken aloittamani virkkeen pomppasin pystyyn ja suuntasin mummojonoon tuota nektaria noutamaan.

Toisen santsikierroksen ja palleahengityksen päätyttyä ymmärsin ruokatuntini mättövaiheen loppuneen ja loppuruokailuajan ”kuuntelin” VR:n kivimiesten ähkyummetusilme, ryhti ja ihonharmaus kasvoillani vaivalloisesti läsnäolijoiden puolipoliittista keskustelua viereisellä kävelykadulla itselleen yhä syvempää kuoppaa kaivavan hyvänhajuisten puolueen edustajan mahdollisuuksista kansallisvaaleissa. Ns. vaalipuheen kuuntelijoista kun pääosa näytti olevan ala-kesoilin kirkkopuisto-osaston vanhan liiton etanolisteja joiden kiinnostus rajoittui lähinnä vaalimakkaroihin eikä etuisuuksiensa heikentämiseen tulevaisuuden united states of finlandissa. Muiden hakiessa jälkiruokaa alkoi läsnäoloasteeni palautua vähitellen tasolle, jossa pystyin melkein yhdistelemään minulle puhuttuja sanoja lauseiksi. Mässypaikasta poistuttaessa eteenpäinvievänä voimana oli ainoastaan vyön yli siirtynyt painopiste ja lopputyöpäivän pysyin aktiivisesti hereillä vain häilyvästi.

Kotiinkävelymatkan loiva alamäki ja teknisen viraston harja-auton hajustama raitis ilma palauttivat olon niin normaaliksi kuin minä nyt yleensä sen kohdallani määrittelen ja lenkkareiden nauhoja sitoessa ei mikään kehonliike enää isommin yrjöttänyt. Neuvostotankin sulavuudella askeltaminen alkoi kuitenkin yllättävän nopeasti palauttaa tuskanirvistystä naamalle Newtonin painovoimalakien oikoessa reittivalintoja tieliikennelain säädöksiä tehokkaammin ja viimeisissä ylämäissä sielustani kumpuava sisäinen urheilusankari lauloi jo korkealta kovaa pari kertaa tangon päälle munat edeltä laskeutuneen tenorin tremololla Toivo Kahvakuulan keskenjäänyttä opus 38:aa ”Otsassain on nappi mun….”. Ei kertonut jälkeenpäin googlekaan nimeä ilmiölle, jossa ylämäissä suussa maistuu maksa ja alamäissä puolukkahillo.

Eteisen lattialla kalmankylmissä lenkkihikihöyryissä maaten tiesin enää palovaroittimen punaisen ledin välähdyksistä olevani elossa ja ymmärsin sen torstain syömis-liikkumiskiintiön täyttyneen sekä kehonsisäisen energiataseen saavuttaneen absoluuttisen nollatason. Oli aika neutraali olo. 

Raakaa touhua tämä terveysliikunta.

Rengasrautaisen eturistisiteetöntä ilmastonmuutostaistelua

”Mitä kivuliaampi renkaanvaihto illalla, sitä sakeampi lumisade aamulla” sykäytti runosuoleni tämän ihanan apean aamupäivän ensiaforismin eturistisiteetön Mika nastattomalle Mondeolle alaristiselkäkivun hiipiessä kävelyvauhtia Hietalankadun ylämäkeä perseeni kautta selkärankaa pitkin kohti otsalohkoni takaisia arktisia loiskeita. Koska vapinasta päätellen ilmeisesti kiersin rengasraudallani ilmastonmuutosta taas muutama tuhat vuotta jääkautta kohti, niin lupaan vaihtaa illan räntäsateessa nastarenkaat takaisin ja paistaa niillä Auringon lapsille lettuja juhannukseen asti. Urgh.

Aion matkustaa seuraavaan kansainväliseen ilmastokonferenssiin pallogrillin, rengasraudan sekä Mondeon kesärenkaiden kanssa ja ilmoittaa juhlavasti maailman päättäjille ynnämuille tuvalulaisille että olen ratkaissut ongelmanne ilmastonlämpenemisen osalta. moi.

Kuokkavieraana kansallisvaalikarkkimaassa

Tein some-lakkoni päätöksen kunniaksi pikavaalikiertueen Lappeenrannan torin markkinahumussa tarkoituksena skannata isänmaamme astialle hamuavien kansallisvaaliehdokkaiden vaalikunto ja -karkit.

Ensimmäisenä torin nurkassa nosteli maamme työnorjia Zorron yöstä ainayhtäihanasti punaisessa nahkarotsissaan jo valmiiksi kansamme edustushommissa kannuksensa sössinyt paikallisvaikuttelijatar hymyillen samalla urheasti aivan liian läheltä omia murheitaan ärisevälle paikallisääliölle. Vieressä liisaili ihmemaassaan ex-ministeri, joka huolellisesti etusormi pystyssä kertaili aikaisempia virheitään. Appelssiinimukikarkille 9+.

Perusjutskailijoiden hartianlevyisessä vaalitakakenossa ryhdikkäästi Suomea rahkasuosta nostavat pelottavanoloiset junantuomat punttiukot jatkoivat ansiokkaasti ”älä kysy noin vaikeita sanoja”-kampanjaansa, koska timppa ei taaskaan ollut paikalla eikä kukaan muukaan osannut puhua mietäsietä (pl. se vaalitelttansa snaroissa peippaileva Beaver of Skinnarila). Olivat kuitenkin ainoina älynneet ulkoistaa puolueensa naisten äänen omaan telttaansa 10 m päähän naistenasemointejaan höpöttelemään. Ilmanalaan nähden torin siisteimmät pipot ja huomioliivit Hymiö like.

Torin reippaimman kättäpäivään tuikkasi kahvikoppiensuoralla nimensä unohtanut nuorimies, joka hyvin opetetulla teesipälpätyksellään osasi kohahduttaa kuuloetäisyydellä olevia kokemattomuudellaan, mutta saman hyvänhajuisten puolueen järrrrrrrkyttävän upean näköinen sukunimikaimatar pysäytti olemuksellaan. Huhhuh. Mainostoimistonmakuisen vaaliteemaston kolmannen ranskalaisen viirun kohdalla oli jo pakko paeta, koska en näillä pakaroilla olisi pidempään pystynyt paniikkikakkaa pidättelemään niinkään lempeiden jos-me-emme-nyt-päläpälä-niin-maailmanlopunennusteiden edessä. Syke laski vasta hoettuani kahvikojussa hetken ”muista ostaa melatoniinia”-mantraa vety handussa.

Jo voittajaksi julistautuneesta kaupunkicowboyryhmästä ei päässyt poikittainkaan ohi, joten kovasti ilahdutti että hississä yleensä kengistään kovin tarkka hymyilijä muisti neljän vuoden tauon jälkeen melkein nimenkin oikein ja yritti kovasti olla samaa mieltä joka asiasta. Olisi varmaan vaalihaipissaan vaihtanut Mondeoni talvirenkaatkin, jos olisin älynnyt ottaa ne mukaan. Harmi etten itse osaa sanoa ”Kyllä mie siuta ymmärrän” yhtä pokerinaamalla niinkin kaukaisesti poissaolevana. Matkaa jatkaessani kahmaisin ständittömien varajeesustelijademokraattien mukista kaksi (2) karkkia ihan hyvitykseksi niistäkin veroeuroista.

Viherpiipertelijöiden luomumustekynästä oli ekologisesti muste loppunut, mutta miellyttävästi hymyilevän ja laveasti määriteltynä kollegan vaaliteesit luettuani en enää halunnut ääneen myöntää valmistuneeni aikoinaan saman oppilaitoksen samalta linjalta. Kaipa niistä samoista opintomonisteista olisin minäkin aikoinaan voinut lukea vain ne rivinvälit, mutta elämä on…paska laji, vaikka termodynamiikan lait toimivat muistaakseni vielä Suomessakin sarkasmin ollessa huumorin haastavin osa-alue. Leikki leikkinä ja roskapöntön kylki on minustakin sopivan sijaan hieno paikka vaalimainokselle. Näin jälkeenpäin ajateltuna.

Torin ainut julkisesti säänkestäväksi kommunistiksi julistautunut dinosaurus seisoi kahviteltan jonossa pyytämässä lisää kermavaahtoa muurinpohjalettunsa päälle. Voimasanojen seasta ymmärsin hänen jo tosin luopuneen politiikasta, joten tohdin häntä rehellisesti lohduttaa siitä, ettei ne hänen lukuisat vaalitappiot tod.näk. johtuneet niistä vaalimainoksen flanellipaidan kainalolaikuista. Noh.

Edellisten perusteella olen yhä vakaammin päättänyt perustaa sen äärimaltillisten M@-puolueen (lausutaan ämmät). Meidän kaikkeensopiva vaalisloganimme on että me emme venettä keikuta. Ollaan samaa mieltä kaikkien läsnäolijoiden kanssa ja myös tarvittaessa eri mieltä, jos enemmistö sattuu olemaan sillä hetkellä jotain samaa tai muuta mieltä. Jatkuvasta takinkääntämisestä saatavalla staattisella luomuenergiasähköllä Me M@ saamme Suomen jämäkästi nousuun kohti uutta kirkkautta.

Laitan kuitenkin vaalipäivän aamuna herätyskellon soimaan. En kyllä enää ihan varma että miksi.