Jos silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään...

Buenos Dias! Tänäaamuna keväinen raikkaus loisti poissaolollaan heti siitä hetkestä kun silmäni mä auki sain. On sillä ihmeellinen kehon liikuntatoiminnot käynnistävä voima tuollaisella pikkuruisella ruskealla pötkylällä jonka sijainti on jossain muualla kuin ilmeisen yksipuolisessa mika-kissa-mika-YYA-sopimuksessa sopimissamme kakkaustiloissa. Siinä sitten istua nakotti kaikessa kuninkaallisesssa välinpitämättömyydellisyydessään pötkylän vieressä sen entinen ehta omistaja katseessaan katumuksen sijaan pelkkää syytöstä siitä että pääsy yhteiseen saniteettitilaamme oli estynyt oven kiinni menolla. Itse oli sen kiinni työntänyt (ehkä). Kissan logiikalla ymmärrän tämän suoraviivaisen fyysisesti postuumin mielenilmaisun, mutta ihmisen näkökulmasta olisin kaivannut jollain ihmisen aistilla havaittavaa proaktiivista elettä tilanteen korjaamiseksi ennen kuin alkoi jöötiä karvalankamatolle pukkaamaan. Ikkuna auki ja mokkamaisteri päälle niin eiköhän ala taas raikastumaan ilmanala.

Raikkaan keväistä sunnuntaiaamua!

T. Kauhamies MikaTee

Arnoldin pierukeppi

Aaaääännngghhspprraaat…Tämmösellä kirpparilta löytämänlaisellani härpäkkeellä sitä yritti moni hintelä teinipoika 70-luvun olohuoneen keinonahkasohvalla naama punasena pierrä itselleen tartsanin badia, mutta luokkakuvista(kin) päätellen kovin vaatimattomalla menestyksellä. Toinen normi ruumiinvääntelyvemputin oli semmonen Anttilasta tilattu valkoinen tanko, jonka kahvojen ja jousen väri kertoi vääntelijän paikasta nakkarin jonossa. Itse sain voimatangon punajousisen muijaversion pikkupoikana kerran jotakuinkin ähelleltyä Uun muotoon, niin eikö jumalauta viime hetkellä pettänyt jerkku näpeistä ja toinen kahva humahti ääntään nopeammin melkein velipoikaa otsaan. Siihen päätty lupaavahkosti alkanu badibildailu ja jatku pyykkinarujen heiluttelu. Iskä perheen turvallisuusvastaavana rempas voimailuvälineen takapihalta lepikkoon todeten voimasanoilla väkevöiden notta siltä kohtaa karttaa on kesäkeleilläkin liian pitkä matka lähimmälle ambulanssille. 

70-luvulla punttisaleja simuloivat kaasukammiot olivat nykyhomelainsäädännön mukaisesti lähes lähestymiskelvottomia betonikoppeja väestönsuojien peränurkan viimeisestä ovikäytävästä vasempaan ja ne kaikki maksimissa kaksi suorituspaikkaa oli aina varattu paikallisen painiseuran viimeisenä puusta pudonneille cro-magnoneille, jotka olivat "puheista" päätellen salilla paikalla ja/tai fyysisesti läsnä ainoastaan hankkimassa pelkkää menolippua mielenhäiriöön. Tunnelmaa salilla loi musiikinjumputuksen sijaan jo ulko-ovelle leijuva hien ja kehon muiden kaasumaisten emissioiden (lue paskan) rento aromi eikä remonttihommissa oltu jeesusteippiä säästelty. Happi oli muutenkin niissä päissä kovin yliarvostettu ilmaishyödyke.

Ei ollu helppoa kehonrakentelu Kekkostoliitossa. 70-luvun bullworkereilla.