Kahvikuppineurootikon kermamandariinidippi

Mietin tuossa vaan, että mitenhän vaikeata olisi tarkoituksella vipata slaissi jotakin etelänhedelmää puolentoista metrin päästä noin kymmenen sentin läpimittaisen kermanekan sisään käyttämällä apuna vain pikkulautasen pikaista ranneliikettä ja vapisevaa handua. Näin laholla matematiikkapäällä ei todennäköisyyttä voi edes teoriassa laskea, mutta käytännössä tuo onnistui sen kummemmin yrittämättä motorisesti lahjattomalta kahvikuppineurootikolta.

Kokoustauolla ajattelin käydä ammentamassa lisää (?) aivoenergiaa viereisen huoneen seisovan pöydän eineksistä ja jätin arvon kollegat pöydän ääreen horisemaan syntejä syviä. Seisovassa pöydässä ammensin huolellisesti tämän kokoiselle miehelle aivan pienelle lautaselle ananasviipaletta, viinirypälettä ja mandariinislaissia siististi eri sektoreille. Juuri kun olin saanut asetelman mieleisekseni ja toiseen käteen kupposen kuumaa alkoi kehon sisältä tulla sen laatuinen signaali, notta jotain pitäisi tehdä ja päätin oloa helpoittaakseni yrittää yskäistä sivistyneesti sillein hiljaa pieraisematta…jolloin tietysti jonkun fysiikan jatkuvuuden lain johdosta kehon energia purkautui yllättäen vasemman käden ranteen kautta rytkäyttäen pääosan lautasen herkuista ympäri lattiaa poislukien sitä yhtä ravintoyksikköä, joka sanoi kermanekassa jotta plumps.

Ääärgh. Kauhee paikka sosiaalisilla taidoillaan harvemmin kehumaan pääsevälle alfagorillalle. Pikainen 360 tsuumaus jotta näkikö kukaan, hedelmien keräily takaisin lautaselle viiden sekunnin sääntöä kunnioittaen ja kermakannun huomaamaton kallistelu. Ei kellu mandariini ei. Hieno homma tämäkin uusi tiedonjyvänen jo niin kovin tyhjässä laarissa. Jäipähän tästäkin kokouksesta jotain mieleen. Pokerina takaisin työn ääreen jatkamaan kesken jäänyttä ajatushahmotelmaa ja eikun sarjatulella sivulausetta muitten laittaman pilkun perään mukaviisaasti.

Seuraava rasti olikin se kahvikuppineurootikon pahin painajainen kaverin tokaistessa “mennääs kaikki hakemaan tässä välissä lisää kahvia”. Aijaijai kun alkoi taas kuppi kilistä lautasella. Yritä siihen sitten puolihauskasti sopertaa että missä välissä, kun muun lauman liike kohti ravintoa oli jo alkanut. Muutenkin aina kahvijonossa jännittää sen kahvitermarin insinöörivarman käyttömekanismin käyttöhölmöily, saatikka kun pitää vielä sivusilmällä skannata kermanekan pintaa. Pohjassa oli onneksi pysyvästi tuo kirottu sitrus, eikä makukaan ollut muuttunut miksikään.

Sellaista se on tää jännittäjän elämä. Jos keskityt siihen mikä voi mennä perseelleen, niin onnistut siinä varmasti. MOT.