Äidienpäivän Fantta

Oman miesmuistini mukaan ensimmäinen kukkalahja, jonka tää suomiäijä on äitienpäiväksi ostanut. Enkä osaa edes kauppakuitista sanoa minkämerkkinen; valintaperusteena oli se ettei tarvinnut hyllystä poimiessa kumartua. Äitee oli kuitenkin yllätyksen laadusta johtuen järkyttyneenoloisen onnellinen tjsp.

Naiset saavat kuitekin syyttää itseään siitä, etteivät useammin saa kukkasia lahjaksi. Koska ovat itse tehneet hankintaproseduurista niin totaalisen kryptisen ettei siitä ota millään logiikalla selkoa. Jumalauta kaikki kasvit on laitettu metallikehikkoon ja hinta-/nimilaput hyllyn alalaitaan yhdeksi jonoksi. Mistä hemmetistä minä tiedän miltä näyttää joku Tuuliruusu, Kaukaasian Karvalatva tai Panus Angelus Höpölöpsis. Yksi epätoivoisen näköinen äijä käveli laillani ees-taas hyllyn edessä ja kääntyi lopulta puoleeni kysyen notta “Hei osaatko sanoa…”, mutta keskeytin kysymyksen vastaamalla “No en” paljon ennen kysymysmerkin paikkaa, ettei tilanne menisi kummankaan osalta yhtään enempää nolommaksi.

Ihan oppimismielessä seurasin kahden frouvashenkilön kukanvalintasysteemiä, johon minun havaintoni mukaan kuului tasan kaksi repliikkiä “Katos TÄTÄ” ja “Tuo on paljon ihanaMpi”. Jokainen niitten esille nostama kukka oli minun mielestä kuitenkin ihan samannäköinen kuin se edellinen ja ihan samasta pihalla olevasta kuorma-autosta hetki sitten uloskannettu. Eli en oppinut heiltäkään yhtään mitään.

No tossa se nyt sitten on. Äipän äitienpäivälahjakukka. Kuitin mukaan Fanta Light Ananas 1,5 l.

Humppasielläsoi-päivitys nro. 1237: Aaa niinku Ambulanssi

Tämänpäiväinen töistätulon jälkeinen normiraukeus oli tipotiessään, kun eteisessä odottelikin itse Pölhöpoika tyrkäten semmoista vasen-vasen-oikea-oikea-rytmiyskää pintoja pitkin kymmenen sentin limajojo leuassa keikkuen. Puolen tunnin vähä-älyisen lepertelyn jälkeen tajusin nottei tästä karjalanmurteella selvitä ja syöksyin takkia riisumatta kysymään googlelääkäriltä syytä paniikkiini. Nettieläinvälskäreiden analyysit alkoivat kangistaa ruotoa siihen malliin kauhusta, että suuntasin enää enempää ajattelematta seuraavana varastoon hakemaan kantokoppaa ja foordin avaimia. 

Kantokopan nähtyään pinkaisikin tuo potra yskämies juoksuun ja hopeallehan minä näillä eturistisiteillä siinä spurtissa jäin. Aikaisemmista kyykkypolvijuoksuista viisastuneena en lähtenyt siihen slalomiin mukaan, vaan ajattelin luottaa ihmisälyn ja upseerikoulussa opitun taktiikantaidon (?) voittoon eli käytännössä eteiseen unohtuneiden hokkari- ja printteripahvilaatikoiden magneettiseen vetovoimaan. Terdellä nautitun puolen litran jaffapullolekan aikana ei kuitenkaan mikään eteisessä liikkunut, joten yskätutka päälle ja kattijahtiin.

Tyhjien pahvilaatikoiden takana näkyikin sohvanpäällisen alta kissankäpälät eli helppo homma. Kolmen tikin kokemuksella ihan pikkuhiljaa polvilta mahalleen sohvan eteen, karhuhaliliikkeellä kissa syliin ja yleisliikkeellä ylös. Muuten hyvä, mutta väärä kissa. Yskä kuuluikin saunaeteisestä, jossa Pölhösankari oli jo hartioita myöten haistelemassa kantokoppaa.  Ei hyvänen aika. Ovi kiinni, koppa kantoon ja himpsinlimpsin Foordilla kirkolle. 

Ilmeisesti kaunis nuori naislääkäri lumosi myös Pölhön, koska käytös oli todella herrasmiesmäistä vaikka kuumemittarillekaan ei ihan koko vierailumme ajan aurinko paistanut. Yök. Ainoastaan rokotusneulan poisvedon halusi ystäväni simuloida etureiteeni kynsillään. Vasta apteekin jonossa kirvely hellitti. Ei kissan vaan minun.

Kotiin tultua Harapaisen hiirikuningas veti antbioottipäissään kaksi pussia tonnikalasheebaa, rykäisi hiekkalodjuunsa taivaankauhian nenäkarkkibooan ja vetää nyt unta luumuun systerin vieressä sohvalla unissaan hyristen. Sadankuudenkympin ilta, mutta alles in ordnung. Huhhuh.

Thänk juu Pölhö. Maa friend.

Ruoka & Ripuli Osa 15. Nakkimakaronikakku

Ruoka- & Ripuli-kurmeekeittiöni tämänpäiväisenä innovaationa resurssiviisas nakkimakaronikakku. Resepti salainen, mutta helposti arvattavissa. Valmistusvaiheessa mikroaalloilta leijuva the Tuoksu pitäisi bätmäninkin poissa keittiöstä ja "maku" hiipuu haarukoidessa alun rasvaisesta raikkaudesta loppuvaiheen yrjömäisen vatsahappoiseksi (ketsuppi unohtui lidlin kassalle). Ruokalevon jälkeen mieliala ja ilmanlaatu muuttuu pikkuhiljaa jopa itselle haastavaksi ja kissat uskaltavat palata vasta tunnin päästä raapimaan kyökin ovea...ulkopuolelta. 

Tämä ruokalaji vain ammattilaisille. Bon Appetit.

Kissaihmisen aamuisen timelinen pitstopit Aasta Ällään

Kissaihmisen aamutimeline alkaa makuuhuoneen ovelta pisteestä A, jossa Hänen kuninkaallinen korkeutensa jo odottaa Ilmoittaen ilmeellään ottaneensa muutaman metrin ennakkoa about näillä main ilmateitse nenääsi saapuvasta yrjöke-nenäkaramellista notta herra palvelija on hyvä vaan ja alkaa tallustaa kohti köntsäkauhanvartta B. Hajualiherkäksi vuosien totutuksella puuroutunut ihmisaivomassa suorittaa vähempihappisen schaibanongintabingon ja jatkaa autopilotti päällä matkaa kohti gepardiduon täysillä moikaamaa nälkämaan aariaa oopperasta ”munat oven välissä” paikassa C, jossa nämä kaksi sheebatoimista lattialämmityksen testauslölleröä jo valmiina tuijottaa piinaavanpiittaamattomasti ainavihannasta ikuisesta lähteestä taas kerran puuttuvaa tuoretta kökköä ihmisen hajuaistille vierasta limalihakalakompostimössöä. 

Hämäränäkökyvyttömän palvelijan hamutessa epätoivoisesti valokatkaisinta D ryhmittyvät liikkuvat liikuntaesteet reitille kohti sheebakaappia E, jolle alaseläntuskaansa kuuroille kissankorville ääliönä voihkiva palvelija kumartuu arpoen pahvilaatikon läpän alta randomisti kaksi pussia vuorokauden viiveellä matot rullaavaa kivakakkaenergiaa. Vähintään 50 % arvon aterioitsijoista (Pölhö) poistuu tässä vaiheessa ylvään kettumaisesti ruokakupilta F takaovelle G apetta maistamatta, syystä jota ei käyttäytymistieteiden kirjoissa ole vielä kissankielestä ihmisenälylle tajuttavasti käännetty. Takaovella G alkava kahden tassun maalinpoistoraavinta keskeyttää tylysti kofeiiniaddiktin orjan tervankeittokoneella H varmuuden (väsymyksen) vuoksi ääneen laskeman kahvinpurujen lapioinnin kohtaan yykaakoo ja pisteeltä G (ainoastaan lämpötilan vuoksi) raikkaaksi luokiteltavan ilman silmät sirrillä jojoilun taas vastavuoroisesti päätöksentekoa nopeuttava rennonhellähkö nilkkatyöntäisy. 

Postilaatikon J kautta takaisin etuovelle I saapuvaa orjaa odottaa takaovelta G talon ympäri kiertänyt Pölhöpoika vain jäädäkseen haistelemaan oviaukkoon vastaan tulleen siskon naamaa. Naamannuuskutussession keskeyttää hypoterminologian itseoppinut ihmismaisteri (M.Sc) tylyn verbaalisti änkyttäen, koska pohjoisesta arktisesti puhaltelevan hyytävän aamutuulen ja paljaan persauksen erottavan kalsarikankaan eristysominaisuudet soveltuvat näissä sääoloissa seisoskeluun kovin kehnosti. Velipojan jatkaessa tulosuunnassa nurkan taakse takavasempaan poistuu fyysisesti naaraampi siskolikka armeijavauhtia taakse vastakkaiseen suuntaan eli kolinasta päätellen aamuhaippi päällä sladissa sheebakaapin E ja löpökoneen H ohi kohti ruokakuppia F.

Aamuflipperin ihmiskuulan haettua pitstopilta H aamulöpöt raaputtaakin jo takaovella G iloisesti toiselta reviirintsekkausrundilta saapunut pölhökatti, joka ovenavauksen jälkeen kävelee itsevarman oloisesti ruokakupille F syömään ne sheebat, jotka ei viisi minuuttia aiemmin aamurundien etkon ensihaistelulla maistuneet. Heikompihermoinen ihminen voisi tässä vaiheessa muistaa ääneen vanhaa suomalaista ukkosenjumalaa voimasanoilla loihtien, muttei tuhansien toistojen jälkeen asemaansa alistunut kissaihminen.

Aamusirkuksen loppunäytökseen sohvalle K lysähtävä ihminen ei jaksa enää myötätuntea aamu-uutisten huolta eikä tuskaa seuratessaan puolen litran höyryävän aamulöpömukin kanssa kahta eestaas kivaskeidapäissään täysillä rientäen mattoja rullaavaa sheebaohjusta. Tässä vaiheessa etuovelta I kustannuspaikalle L poistuva unihiekkakeitaan beduiini onkin henkisesti valmis kohtaamaan mieli raikkaana kaikki päivän uudet haasteet. On ihmisaamun ensi hetki.

Mikäli kuullosti monimutkaiselta, niin voin vakuuttaa todellisuuden olevan tarua ihmeellisempää. 

Moi.

Harjoitus tekee maisterin

Jos ne väittää, että naiset muuttaa nopeasti mielensä niin muutin minämieskin mieleni päinvastaiseksi tänä aamuna omien laskujen mukaan 0,32 sekunnissa. Tuossa lähikadun highwaytohelliä kustannuspaikalle kavutessa funtsin onnesta omenana että aaaiijai miten hienoa, kun ei sateen jäljiltä enää ole liukast...perk...ääh...jaaha..ja eikun kahden richterin pehmeydellä tonttiin oikean jalan heiluriliikkeen pyyhkäistessä vasemman jalan tukipisteen kohti yläviistoa. Ja rekyylillä ripeästi ylös 

sekä 360 skannaus jotta huomasko kukaan. 

Vähän aikaa oli kankku hellänä ja melkein paha mieli. Nyyh. Ei auttaneet kissavideot eikä mitkään. Toisaalta se slowmotionmoment, minkä ruohonjuuritasolta säätä arvioin, selvitti konkreettisesti miksi pölhökissani ei mennyt ensimmäisellä ovenavauksella pihalle...vaan tuikkasi pissinlirit eteisen nurkkaan sillä aikaa kun mikamoppimies meistä kahdesta ovenavaustaitoisempana istui valkoisella valtaistuimella hyräilemässä eldankajärven jäätä. Ai ääärrrkeleeh. Nih. Olisihan tämän tiistain voinut paremminkin alkaa.

Ulkona ON liukasta. Olkaa varovaisia. Ja kissat aina ensin.

-Mika

Lauantaiaamun arseutta

Melatoniinikoneen kampiakselina pyörityn yön virkeydellä vaihdoin sitten lauvantain ensimmäisenä aamutoimena jollain ilveellä naamakirjan käyttökielen venäjäksi. Minä en slobosta osaa muuta kuin kysyä puhelimella mikä on maakaasun lähtöpaine Leningradissa kesätyössä opittuna. Niih. Ei auttanut Nesteen opit, joten googlella pääsin taas planeetalle. Hetkeksi.

Aamulenkille lähtiessä jopa minä jymmärsin, että säänhaltija oli yön aikana kussut tienpinnat tasaisiksi ja kaupungin leasingtraktorimiehen sanakirjassa hokkarikeli ei enää mahdu hiekan kanssa samalle sivulle aaviitosen vaihtuessa kohta luuviitoseksi. Ohitulleitten koirankusettajien ilmeistä pystyin aavistamaan syvää kunnioituksenpuutetta älyni valon hohtaessa umpijäisestä tiestä halpahallilenkkereiden gummipohjien etsiessä epätoivoisesti kitkaa säästöauratusta kulku-urasta. Iloisesti syöksyikin kohta tema 100 kilon kasariraketti leipätehtaan kohdalla polvet edeltä asfalttiin iloisesti aamyön henkiä manaten. En tiedä kummalle kävi pahemmin, polvilumpioille vai asfaltille mutta sen kertoo sitten keväämmällä ortopedi tai lemminkäisen jyrämies. Ei hjyvä-

Mika Tee

Kasariraketti 100 kg

Pihakatupartiolaisen konsensuksintaa

Jo ajat sitten perustamani äärimaltillista sisällispolitiikkaa edesajava puolue M@ eli Kansan suussa Ämmät on päättänyt taas aktivoitua jatkuvan luulo-/kuulo-/kakkapuheiden pahanmielen naamakirjapakkojauhannan seurauksena. En ole lukenut naistenlehtiä, joten en ole ihan kartalla että mikä on tällä hetkellä mistäkin asiasta se ainoa virallisesti hyväksyttävä mielipide oikeusvaltiossa Suomi ja ketä saa vapaasti haukkua. Mutta eipä se minua äärimaltillisena haittaa, koska olen luvannut olla aina kaikkien kanssa samaa mieltä. Vaikka miten hömelöitä höpertäisivät. Itse vaikuttamisen keino oli kyllä alussa hukassa, koska en aikaani seuraamattomana tiedä edes yhtään viime aikoina kuollutta rokkitähteä jota voisin julkisesti surra. Yhtään biisiä en keneltäkään muista, joten kuka tahansa olisi sopinut tähän hätään. Mutta ei. Jotain muuta piti keksiä.

Asia valkeni isokrissen ylihintaisessa kahvipaikassa ruokkiksella hengaillessa. Mukasynkännäkösenä virkakahviaan ryystävät talvisotaan lähtövalmiit jyhkeämahaiset turvatartsanit ja toisessa nurkassa veepainoitteisen huterasti taivaanrantaansa pinkillä maailailevat nuorison edustajat puhuivat ilmeisesti samasta muotiasiasta, mutta kovasti eri sanoin. Ainoa sana minkä sanoivat aina isoin kirjaimin alleviivaten oli KATUPARTIO. Enempää en keskusteluiden sisällöstä kuullutkaan päänsisäisen äärimaltillisen bullshitsuodattimen alkaessa soittaa korva(vaikku)matona piiiikkukakkosenpooostin teemaa tinnitusinstrumentilla muiden sanojen kohdalla. Hetken aikaa isoa Sanaa ja kanelipullaa mutusteltuani päätin että tuotahan pitää kokeilla, vaikka asia oli minulle täysin tuntematon. Oujeah. Minun talo on kuitenkin kadun varressa ja olin pienenä partiossa. Tai en ihan, mutta Salo-Issakan VPK:n jokatorstaisessa pingiskerhossa opetettiin myös tärkeitä elämäntaitoja, kuten istumaan hiljaa piipaa-autossa sekä lyömään mailalla vain ja ainoastaan hellästi pientä muovipallonpoloista verkon yli. 

Kotiin päästyäni päätin lähteä lähipartioreissulle perinteisesti ajoissa palttiarallaa pikkukakkosen hämärissä. Eeen minä sitä etteikö noissa katuvaloissa tämmönen peruspöllö selvinpäin kompastelemaan joutuisi, mutta ne  lassepöystikyllitädin muinoin pikkumikan psyykkeeseen irvistelemät mörköt saattaa vielä pistää kävelemään sen lumenkaatokohdan ohi oikea silmä kiinni. Rohkaisukaakaon jälkeen puin päälleni neutraalit pieruverkkaribyysat sekä pyykkinarujen peitoksi suomirotsikokoelmastani Oy Lax Ab:n v.-73 valmistama nahkis, koska se on tehty Gamlakarlebyssä ruåtsinkielellä. Ruåtsinkielisethän on aina niin lutusia, ettei niille voi kukaan vihainen olla. Mika löper också bra fast inte lika fort. Och så vidare. Ja kaljun päälle tietysti vähiten kauhua herättävä tupsupipå kårvaläpillä.

Kotiportilta lähtö sujui hyvin, mutta jo noin kymmenen metrin päässä tuli ensimmäinen paha rasti. Uhkaavasti kohti hiippaili se mummo jota viime kesänä aitaa maalatessa vahingossa morjenstin vaikka kuvittelin vaan hikeä pyyhkäiseväni. Mitä teen? Morjenstanko toistamiseen? Heittäydynkö maahan ja tekeydyn kuolleeksi? Puhelin unohtui kotiin, joten en voi hämätä sitä räpläämällä…Katseet eteen suunnattuna siinä sitten kaksi suomalaista ohittaa toisensa kadun laitoja hipoen dejavuuufiiliksissä. Huhhuh. Mie niin arvasin, ettei tästä partioreissusta helppoa tule. Nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää tätä hommaa…

Kadunristeykseen saavuttuani pysähdyin, koska kahviomölinän mukaan katupartiolaiset “norkoilevat sitten huolestuttavan näköisinä kadunkulmissa”. Mutsin mukaan olin huolestuttavan näköinen jo syntyessäni eli se puoli hoidossa, mutta norkoilua lähin sivistyssanakirjasta löytämäni sana oli norkkokukinta ja sitä en kyllä nyt mitenkään osaa tähän hommaan yhdistää, joten jatkoin eteenpäin kuten se äsken vastaan kävellyt mummo lumessa. Noin neljäkymmentä askelta myöhemmin olenkin jo kadun päässä vain todetakseni lapsuuden “Hopeanuoli”-lehden intiaaniopeilla paikallisen jäniksen ja puliukon menneen oikopolkua talojen välistä vanhalle meijerille syömään, mutta jäljistä päätellen ei edes jänistä päästetä tällä kertaa kyökin puolelle. Hui.

Pohdin aluksi käveleväni samat 50 m takaisin samaa reittiä, mutten halunnut aiheuttaa verhonheiluttelijoille mielipahaa tyyliin että “jaaa tuolla se syntymäruma äärinössö taas keskellä tietä naapureille hymyilee ja säitä kyselee mikälie meteorologi tai muuten ketku”. Päätinkin sitten parturoida koko korttelin ja heti viereiselle kadulle astuessa tunnelma muuttui välittömästi. Koska vastatuuli, kahden niiston kolvi ja eilen poisajeltu biologinen leukapipo. Kaakaon termodynaaminen vaikutus alkoi heiketä ja poskipäitä nipisteli, mutta eikun “rohkeasti” eteenpäin. Kadulla ei näkynyt minun lisäksi muuta huolestuttavaa kuin yksi aikuisten kokoa oleva keltainen Fischerin suksi sekä autoramppia lakaiseva naapuri, jonka mielestä on aina hieno ilma. Toisen puolen naapuri ei edelleenkään aja mitsuaan talliin, koska “nää nykyautot ei mahdu m.-71 talliin, mutta välimallinkopan escortin pysty muijakin ajaa näistä pokista naarmuttamatta sisään”. Toivottavasti muistaa ensi vapun grillibileisiinsä ostaa kaljan lisäksi myös makkaraa. Korttelin länsipäähän päästyäni olikin lähipartioreissu viittä vaille valmis ja näköhavaintona ainoastaan rusakonjäljet, sähköjohtoa pitkin rientävä Kurre-orava ja kolmet jouluvalot. 

Nyt on tämäkin partiohommeli molemminpuolin käytännössä kauhisteltu ja päätin puolueohjelmani mukaan olla ottamatta kantaa asiasta suuntaan tai toiseen. Kerran viellä voisin kokeilla hiihtokatupartiota, mutta en ole vielä kirpparilta löytänyt sopivia monoja. Pihakatupartioinnissa on oman kokemuksen mukaan parasta myötätuuli ja pahinta samaan tahtiin kävelijät. Ei minulla muuta, kuin että Ämmät/M@ palaa isänmaan astialle sitten taas kun se vähiten sitä pyytää. Joko riveihin tai niiden väleihin ;)

Moi.