Jos silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään...

Buenos Dias! Tänäaamuna keväinen raikkaus loisti poissaolollaan heti siitä hetkestä kun silmäni mä auki sain. On sillä ihmeellinen kehon liikuntatoiminnot käynnistävä voima tuollaisella pikkuruisella ruskealla pötkylällä jonka sijainti on jossain muualla kuin ilmeisen yksipuolisessa mika-kissa-mika-YYA-sopimuksessa sopimissamme kakkaustiloissa. Siinä sitten istua nakotti kaikessa kuninkaallisesssa välinpitämättömyydellisyydessään pötkylän vieressä sen entinen ehta omistaja katseessaan katumuksen sijaan pelkkää syytöstä siitä että pääsy yhteiseen saniteettitilaamme oli estynyt oven kiinni menolla. Itse oli sen kiinni työntänyt (ehkä). Kissan logiikalla ymmärrän tämän suoraviivaisen fyysisesti postuumin mielenilmaisun, mutta ihmisen näkökulmasta olisin kaivannut jollain ihmisen aistilla havaittavaa proaktiivista elettä tilanteen korjaamiseksi ennen kuin alkoi jöötiä karvalankamatolle pukkaamaan. Ikkuna auki ja mokkamaisteri päälle niin eiköhän ala taas raikastumaan ilmanala.

Raikkaan keväistä sunnuntaiaamua!

T. Kauhamies MikaTee

Arnoldin pierukeppi

Aaaääännngghhspprraaat…Tämmösellä kirpparilta löytämänlaisellani härpäkkeellä sitä yritti moni hintelä teinipoika 70-luvun olohuoneen keinonahkasohvalla naama punasena pierrä itselleen tartsanin badia, mutta luokkakuvista(kin) päätellen kovin vaatimattomalla menestyksellä. Toinen normi ruumiinvääntelyvemputin oli semmonen Anttilasta tilattu valkoinen tanko, jonka kahvojen ja jousen väri kertoi vääntelijän paikasta nakkarin jonossa. Itse sain voimatangon punajousisen muijaversion pikkupoikana kerran jotakuinkin ähelleltyä Uun muotoon, niin eikö jumalauta viime hetkellä pettänyt jerkku näpeistä ja toinen kahva humahti ääntään nopeammin melkein velipoikaa otsaan. Siihen päätty lupaavahkosti alkanu badibildailu ja jatku pyykkinarujen heiluttelu. Iskä perheen turvallisuusvastaavana rempas voimailuvälineen takapihalta lepikkoon todeten voimasanoilla väkevöiden notta siltä kohtaa karttaa on kesäkeleilläkin liian pitkä matka lähimmälle ambulanssille. 

70-luvulla punttisaleja simuloivat kaasukammiot olivat nykyhomelainsäädännön mukaisesti lähes lähestymiskelvottomia betonikoppeja väestönsuojien peränurkan viimeisestä ovikäytävästä vasempaan ja ne kaikki maksimissa kaksi suorituspaikkaa oli aina varattu paikallisen painiseuran viimeisenä puusta pudonneille cro-magnoneille, jotka olivat "puheista" päätellen salilla paikalla ja/tai fyysisesti läsnä ainoastaan hankkimassa pelkkää menolippua mielenhäiriöön. Tunnelmaa salilla loi musiikinjumputuksen sijaan jo ulko-ovelle leijuva hien ja kehon muiden kaasumaisten emissioiden (lue paskan) rento aromi eikä remonttihommissa oltu jeesusteippiä säästelty. Happi oli muutenkin niissä päissä kovin yliarvostettu ilmaishyödyke.

Ei ollu helppoa kehonrakentelu Kekkostoliitossa. 70-luvun bullworkereilla.

Mandimoorning hariap

Se tunne kun heräät työviikon takuukiireeseen valmiiksi myöhässä. Aamurutiinien läpirähminnän jälkeen ajattelin vielä todeta muutaman sanan naamaansa eteisen ovenkarmiin hierovalle kissaystäväiselleni, enkä ehtinyt sanoa kuin notta ”no mitä se miu ruuskityttö…” kun tuo hyvinsyönyt sheebaohjus tempaisi hansikkaan etusormea oikealla koukulla. Kynsi tarttui tietysti kiinni saaliiseen ja kassa-hanska-kombinaatio tikkana sohvan alle. Siinä sitten kissakuiskaajapalvelu Mikatee Ky lähes eturistisiteettömillä polvillaan lällätteli sohvan aluspimeyteen kauniita sanoja siitä miksei veeärrä tämän takia ketään odottele ja miten ihmisen aikakäsite on pyöreän sijaan lineaarinen. Lopulta kissa luopui saaliistaan ja tää vireeni singahti pumppu kurkussa juoksuaskelia umpihangessa simuloiden rautatieasemalle. Olipa raikas sprintti.

Note to self 1: Älä ala turhia mussuttamaan naispuolisille heti aamusta.

Note to self 2: Koita keksiä miehekkäämpi selitys myöhästymiselle kuin se että ”Kissa vei sormikkaan”. Ei ne koiraihmiset ymmärrä. Maanantaiaamuna kello kuusjajotain.

Note to self 3: Hanki varahanskat ja dödöä salkkuun.

T. Mika

Aamujunan hikisin kissakuiskaaja.

Villi luonto ahdistelee osa 11. Kirjastohiirestä kalmoksi

Se tunne kun ennen duunipäivän alkua raahustat kohti Maakuntakirjaston palautusluukkua marraskuisenraikkaan ihanassa räntävesiskeidasateessa ikään kuin koko pipon täyttävänä etkomantrana aamupäivän Joutsenolaisen hamppimaakarin juurihoitoruusuporan jyrinälle. Pepsodentin makuisia arjenkarkoitusmantroja puoliääneen mutustellessa piipitti vastaan päivän ensimmäinen järkytys, jota ensitsuumauksella aamurähmän läpi luulin jonkun toisen muovikassimiehen öiseksi kyykkyköntsäksi. Mutta eipä mitä. Ikänäön ulkorajan sisäpuolella tunnisti karvahattugoogle luulemani ihmisrejektin jonkun sortin jyrsijäksi. Tottahan toki kulttuurikaupungissa hiiretkin jonottaa kirjastoon, mutten uskonut että ihan keskiviikkoaamuna kello 6.

Minut nähtyään herra Hilarius valitsi kuitenkin kulttuurin sijaan kuoleman ja syöksyi kohti ex-teatterin ovea päästen spurttinsa päätteeksi harakan kynsien kannattelemana ilmateitse kerhoon kalmojen. Tovin siinä sitten funtsailin monttu auki luonnon kiertokulun kauheutta ja omaa positiotani siinä aikajatkumossa, ennenkuin jatkoin typertyneenä raahustamistani toimiston kautta kohti hammaslääkärin otsalampun loistetta. Odotushuoneessa tajusin unohtaneeni runnekuohussa palauttaa sen kirjankin. Jumalauta notta osas olla ankee aamu.

Loppupäivä menikin bongaillessa minuutin välein kellon paikalleen juuttuneita viisareita aivojen jäädyttyä buranavirrassa priorisoimaan ainoastaan kehon autonomisia toimintoja.

Laitan tähän liitteeksi tapahtumasta kuvaamani videon. Olen leikannut siitä loppukauhennuksen pois sillä tanskalaisella elokuvatyökalulla, jonka windows minulle armon vuonna 2013 käyttiksen vitukkeena siihen asensi. Uudelleenasennuksen ohjeet luettuani totesin helpommaksi opetella tanskan kielen vakaan tietoisena oman kirosanavarastoni laajuudesta ja laadusta. Ei siitä enempää.

Palaillaan.

Miljardin hiekanjyvän metsästys

Meeeow son ihmistieteen maisteri Pölhö täällä taas! Illan matematiikkapähkinä: Kuinka monta miljardia pienenpientä hiekanmurusta on yhdessä kahdeksan (8) kilon kissanhiekkasäkissä ja kuinka montakymmentä minuuttia yhdeltä buranalla toimivalta suomiäijältä menee niiden siivouksessa sen jälkeen kun se on ulos singahtavaa kissaa väistäessään pyyhkäissyt säkin ovenkahvassa halki ja säkin sisältö on valunut 2,5 sekunnissa yllättävän tasaisesti ympäri lattiaa iiiihan koko eteisen alueelle? Vinkkinä että noin 5 neliön alueella on tapahtumahetkellä kaikki sen omistamat kengät, puoliksi avonainen työkalupakki ja kaksi kauppakassia sekä työkaluina pieni rikkalapio + normikokoinen lattiaharja? Miau :O

Kymmenen metrin pölhöruni

Tämän tiistai-iltaisen patalaiskatrion piirileikin 10 rastin agenda meni jotakuinkin näin:

1. Mikaorja romahtaa työpäivän jälkeen sohvalle ja juuritismalleen sen saman sadasosasakunnin raukealla sudenhetkellä , kun korva osuu tyynyyn, alkaa takaovelta kuulua kissamaisen raivoisa kaksitassuraaputus. Du-ru-ru-ru-ru-ru-RUMMMM.

2. Orja avaa uudelleen tomaattiöögiensä päälle melkein jo laskeutuneet nahkaverhot sekä selkänikamat paukkuen nousee raatona sohvalta kylki edellä.

3. Sama tsombi raahustaa niksnakspolviensa suoruudella itse itseään komentaen raaputuksen luo sinne takaovelle.

4. Ihminen avaa takaoven Hänen Kuninkaalliselle Pölhöydelleen joka vastaa syvään ihmishuokaisuun naamanmittaisen haukotuksen asiaankuulumattomalla arvokkuudella. Istuviltaan tietty.

5. Von Der Pölhönder nostaa hitaasti hanurinsa maasta, tekee vielä lihaksiaan sekä ihmishermoja venyttävän kolmen liikkeen joogasarjansa ja astuu kynnyksen yli aina-yhtä-ihanan kahden sekunnin funtsimisviiveen jälkeen. Ei(pä) ollut kylmä se tuulenpuuska T-paidan läpi.

6. Kävelee orja perässä häntä suorana katsettaan kääntämättä ja pysähtymättä noin kymmenen (10) metriä talon poikki eteiseen ja alkaa raaputtaa etuovea. Aivan. Suuntana sisältä-ulos. Miiitää siiitäää turhaan taloa kiertämään kun pääsee oikaisemaan suoraan tuosta läpi. Nii-ih. Kuka on rehtori.

7. Orja avaa dörtsin nummer zwei ja Pölhis tekee silmät siristäen muutaman hetken vasen-oikee-ylös-alas-jojoliikettä päällään ennenkuin astuu vaihteeksi etupihan ulkoilmaan. Iiiihan varmasti eri sää kuin noin viisi sekuntia sitten tuolla takapihalla. Nii-ih sano ukki lumessa.

8. Pölhöbaarinportsari sulkee oven ja (paino)voimiaan säästellen hiihtää luo sohvansa seireeninkutsun.

9. Vaakatasoonsa tyytyväisenä avaa ihmislajin edustaja kaukosäätimellä television vakaana aikomuksena matkustaa taivaskanavilla höyhensaaren huutokauppoja metsästämään.

10. Näkösektorille hyppää kissoista virallisesti tytömpi ja blokkaa maksetun ohjelman. Pahoittelematta häiriötä paikallisessa kuvayhteydessä. Pitäähän se jonkun jäädä väijjyyn ennen kuin mikapetteripunakuonon aamuvuoro alkaa. Niih. Kukkokiekuu.

Kaasua komissaario Pölhö

Antiwunderbaum in Action. Ai kaunis Suomenkieleni, mikset tunne Sitä Sanaa jolla tämänhetkistä kaikki aistit salpaavaa hermoimpulssimyrskyä kuvaisin. Japanialaisen ilmanvaihtokoneeni paettua raukkamaisesti harakirillä tuonpuoleiseen, buuttasi tuuletusikkunan avaus ilmatieteenlaitoksen ilmanlaatumittarit täältä kymijoelle ja tuossa tuokiossa Harapaisen katuja haamuina vaeltavien ihmisraunioiden kalmankalpeilta kasvoilta ei tyhjyyteen tuijottavista silmistä huokunut enää kuin elämäntoivon menettämisen kalmanharmaa hyhmä. Ei laula enää idän linnut, ei kuku Karjalassa enää kägöne….MIKSIMIKSI…. Oi miksi otin kaupan hyllyltä vahingossa perussheeban sijaan viereisestä laatikosta jotain kaasumaista kryptoniittia, kissamaailman zyklonbeetä, joka jo ensihönkäisyllä pysäytti järjenjuoksun ja karisti seinistä tuskasta kouristelevan raatoni päälle 50 vuotta pysyneet raplinkit. Ööööääärgh…Arrivederci ystäväiseni mikäli emme enää tapaa….

…eli Suomeksi sanottuna kuvan Fartzan Höyhensaarelainen on ilmakakkaillut Pariisin rauhansopimuksessa kiellettyjen taistelukaasujen väkevimpiä jakeita tämän päivää niin järrrrkyttävällä intensiteetillä ettei sanomaan pysty. Happi loppuu. Heikottaa. Kiitos ja anteeksi.