Villi luonto ahdistelee osa 11. Kirjastohiirestä kalmoksi

Se tunne kun ennen duunipäivän alkua raahustat kohti Maakuntakirjaston palautusluukkua marraskuisenraikkaan ihanassa räntävesiskeidasateessa ikään kuin koko pipon täyttävänä etkomantrana aamupäivän Joutsenolaisen hamppimaakarin juurihoitoruusuporan jyrinälle. Pepsodentin makuisia arjenkarkoitusmantroja puoliääneen mutustellessa piipitti vastaan päivän ensimmäinen järkytys, jota ensitsuumauksella aamurähmän läpi luulin jonkun toisen muovikassimiehen öiseksi kyykkyköntsäksi. Mutta eipä mitä. Ikänäön ulkorajan sisäpuolella tunnisti karvahattugoogle luulemani ihmisrejektin jonkun sortin jyrsijäksi. Tottahan toki kulttuurikaupungissa hiiretkin jonottaa kirjastoon, mutten uskonut että ihan keskiviikkoaamuna kello 6.

Minut nähtyään herra Hilarius valitsi kuitenkin kulttuurin sijaan kuoleman ja syöksyi kohti ex-teatterin ovea päästen spurttinsa päätteeksi harakan kynsien kannattelemana ilmateitse kerhoon kalmojen. Tovin siinä sitten funtsailin monttu auki luonnon kiertokulun kauheutta ja omaa positiotani siinä aikajatkumossa, ennenkuin jatkoin typertyneenä raahustamistani toimiston kautta kohti hammaslääkärin otsalampun loistetta. Odotushuoneessa tajusin unohtaneeni runnekuohussa palauttaa sen kirjankin. Jumalauta notta osas olla ankee aamu.

Loppupäivä menikin bongaillessa minuutin välein kellon paikalleen juuttuneita viisareita aivojen jäädyttyä buranavirrassa priorisoimaan ainoastaan kehon autonomisia toimintoja.

Laitan tähän liitteeksi tapahtumasta kuvaamani videon. Olen leikannut siitä loppukauhennuksen pois sillä tanskalaisella elokuvatyökalulla, jonka windows minulle armon vuonna 2013 käyttiksen vitukkeena siihen asensi. Uudelleenasennuksen ohjeet luettuani totesin helpommaksi opetella tanskan kielen vakaan tietoisena oman kirosanavarastoni laajuudesta ja laadusta. Ei siitä enempää.

Palaillaan.

Miljardin hiekanjyvän metsästys

Meeeow son ihmistieteen maisteri Pölhö täällä taas! Illan matematiikkapähkinä: Kuinka monta miljardia pienenpientä hiekanmurusta on yhdessä kahdeksan (8) kilon kissanhiekkasäkissä ja kuinka montakymmentä minuuttia yhdeltä buranalla toimivalta suomiäijältä menee niiden siivouksessa sen jälkeen kun se on ulos singahtavaa kissaa väistäessään pyyhkäissyt säkin ovenkahvassa halki ja säkin sisältö on valunut 2,5 sekunnissa yllättävän tasaisesti ympäri lattiaa iiiihan koko eteisen alueelle? Vinkkinä että noin 5 neliön alueella on tapahtumahetkellä kaikki sen omistamat kengät, puoliksi avonainen työkalupakki ja kaksi kauppakassia sekä työkaluina pieni rikkalapio + normikokoinen lattiaharja? Miau :O

Kymmenen metrin pölhöruni

Tämän tiistai-iltaisen patalaiskatrion piirileikin 10 rastin agenda meni jotakuinkin näin:

1. Mikaorja romahtaa työpäivän jälkeen sohvalle ja juuritismalleen sen saman sadasosasakunnin raukealla sudenhetkellä , kun korva osuu tyynyyn, alkaa takaovelta kuulua kissamaisen raivoisa kaksitassuraaputus. Du-ru-ru-ru-ru-ru-RUMMMM.

2. Orja avaa uudelleen tomaattiöögiensä päälle melkein jo laskeutuneet nahkaverhot sekä selkänikamat paukkuen nousee raatona sohvalta kylki edellä.

3. Sama tsombi raahustaa niksnakspolviensa suoruudella itse itseään komentaen raaputuksen luo sinne takaovelle.

4. Ihminen avaa takaoven Hänen Kuninkaalliselle Pölhöydelleen joka vastaa syvään ihmishuokaisuun naamanmittaisen haukotuksen asiaankuulumattomalla arvokkuudella. Istuviltaan tietty.

5. Von Der Pölhönder nostaa hitaasti hanurinsa maasta, tekee vielä lihaksiaan sekä ihmishermoja venyttävän kolmen liikkeen joogasarjansa ja astuu kynnyksen yli aina-yhtä-ihanan kahden sekunnin funtsimisviiveen jälkeen. Ei(pä) ollut kylmä se tuulenpuuska T-paidan läpi.

6. Kävelee orja perässä häntä suorana katsettaan kääntämättä ja pysähtymättä noin kymmenen (10) metriä talon poikki eteiseen ja alkaa raaputtaa etuovea. Aivan. Suuntana sisältä-ulos. Miiitää siiitäää turhaan taloa kiertämään kun pääsee oikaisemaan suoraan tuosta läpi. Nii-ih. Kuka on rehtori.

7. Orja avaa dörtsin nummer zwei ja Pölhis tekee silmät siristäen muutaman hetken vasen-oikee-ylös-alas-jojoliikettä päällään ennenkuin astuu vaihteeksi etupihan ulkoilmaan. Iiiihan varmasti eri sää kuin noin viisi sekuntia sitten tuolla takapihalla. Nii-ih sano ukki lumessa.

8. Pölhöbaarinportsari sulkee oven ja (paino)voimiaan säästellen hiihtää luo sohvansa seireeninkutsun.

9. Vaakatasoonsa tyytyväisenä avaa ihmislajin edustaja kaukosäätimellä television vakaana aikomuksena matkustaa taivaskanavilla höyhensaaren huutokauppoja metsästämään.

10. Näkösektorille hyppää kissoista virallisesti tytömpi ja blokkaa maksetun ohjelman. Pahoittelematta häiriötä paikallisessa kuvayhteydessä. Pitäähän se jonkun jäädä väijjyyn ennen kuin mikapetteripunakuonon aamuvuoro alkaa. Niih. Kukkokiekuu.

Kaasua komissaario Pölhö

Antiwunderbaum in Action. Ai kaunis Suomenkieleni, mikset tunne Sitä Sanaa jolla tämänhetkistä kaikki aistit salpaavaa hermoimpulssimyrskyä kuvaisin. Japanialaisen ilmanvaihtokoneeni paettua raukkamaisesti harakirillä tuonpuoleiseen, buuttasi tuuletusikkunan avaus ilmatieteenlaitoksen ilmanlaatumittarit täältä kymijoelle ja tuossa tuokiossa Harapaisen katuja haamuina vaeltavien ihmisraunioiden kalmankalpeilta kasvoilta ei tyhjyyteen tuijottavista silmistä huokunut enää kuin elämäntoivon menettämisen kalmanharmaa hyhmä. Ei laula enää idän linnut, ei kuku Karjalassa enää kägöne….MIKSIMIKSI…. Oi miksi otin kaupan hyllyltä vahingossa perussheeban sijaan viereisestä laatikosta jotain kaasumaista kryptoniittia, kissamaailman zyklonbeetä, joka jo ensihönkäisyllä pysäytti järjenjuoksun ja karisti seinistä tuskasta kouristelevan raatoni päälle 50 vuotta pysyneet raplinkit. Ööööääärgh…Arrivederci ystäväiseni mikäli emme enää tapaa….

…eli Suomeksi sanottuna kuvan Fartzan Höyhensaarelainen on ilmakakkaillut Pariisin rauhansopimuksessa kiellettyjen taistelukaasujen väkevimpiä jakeita tämän päivää niin järrrrkyttävällä intensiteetillä ettei sanomaan pysty. Happi loppuu. Heikottaa. Kiitos ja anteeksi.

Kierpoksin kolinakahveella kesälomalta lomps

Jos kertoisin nyt viittomakielellä kuinka syvältä hanurista tämänhetkinen tuhannen pikkuoravan kumulatiivinen kokovartalo**tutus on, niin se viittoma olisi kyynärpäätä myöten ja tulisi sormina nenästä. Ajattelimpa tuossa aamusella lähteä viettämään viimeistä lomapäivää lainamökille jonnekin tarunhohtoiseen Kymenlaaksoon, mutta tuo kuningaskuntansa kruununjalokiveksistä kirkkain ja foordeista mondeoin oli asiasta eri mieltä. Ensimmäiset jaardit kehräsi arvon foordiloordi kissamaisen hempeästi ja kierpoksi pisteli pökköä pesään vatasen arskamaisella sulavuudella, mutta jo Harapaisen highwayllä erosi voimansiirto eeuusta ja sanoi selkeän rouhealla tankerolla notta kilikilikops ja kytkinremonttiin tilulilu sekä tili tyhjäksi. Jipppiiiih sano Jippomies kun sukellusveneestä Samariinit loppu… Liikkeen pysähdyttyä oli psyykkinen olemukseni hetken aikaa hengenpelastusliiton terminologialla kuvattuna eloton mutta rekka-auton töötti kumosi juuri ajatteluelimelleni langettamani elvytyskiellon. Ja taas jatkettiin rollattorimummorallia kohti jo niin kovin tuttua korjaamosetää tinnituksen soittaessa tilisaldoa trashmetalliriffillä.

Niin vaihtui niksnaks nanosekunnissa sauna-makkaranpaisto-relaksaatiosessio kaljukahviin PallonTeboilin hiprakkaisen herra- tai rouvasseuran ultrarelassa älämölössä jossa kertaus on konkreettisesti ”opintojen” äiti. Ai taivas että onkin kaljamaan keihäänheittäjillä valmennus kunnossa. Mutta toista oli ennen ja varmaan myös huomenna kun näiden valmentajien simmukoiden sivuttaisliike alkaa palailla. Jooh. Minulle voi vapaasti lähettää uusia kirosanoja, koska luettelin kaikki tuntemani täysillä kohta ex-kuljetusvälineelleni ja lisäsin perään vielä freestailina muutaman sukupuolielinmuunnelmanimityksen jota en aiemmin tiennyt osaavanikaan.   

Verkkopankkiin kirjautuessa piti toisen hutin jälkeen hakea kaapista se isompileegonen näppis kun ei nuo hiplailunäyttikset taivu semmoseen traumatremoloon jota kädet sheikkasi aivoihin pakkautuneen testosteroni-adrenaliinipaukun paetessa päästä persaukseen parasta mahdollista vauhtia huomattavasti nopeammin. Vaikkei sillä hetkellä todellakaan ollut enää mihinkään kiire. Niih. Koska miljoona lokkia eivät olleetkaan väärässä tuon kulkuväline/euroviemärin suhteen. Mie laitan yöksi tikkataulun sen katolle, että osuvat jatkossa paremmin. Tällä hetkellä aivojen sulamisen estää vain päässä tuskanhiestä kyllästynyt lippahattu, mutta onneksi synkkenevä syksy vie pikkuhiljaa taas valon luonnosta. Ugh.

Nyt eikun Rammsteinia luureihin ja täysillä. Näin se pitää kesäloma lopettaa.

PS: Semmosta kivaa vielä, että äsken terassilla kahvikuppia nautiskellessa pisti pohkeeseen paarma tai ampiainen. Menee sitten iltakin mukavasti kun jännää miten jalka turpoaa. Kivakivakiva…

Kissamiehen viikonavauksena köntsäraatojumppaa

Voiko ihanammin aamun enää alkaa? Kyllä voi. Tutun lempeä tuoksu tuuditti mikapetterin unimaan ihanuudesta maanataiaamun Harapaismaisen kolkonharmaaseen realismiin. Tai ruskeaan. Kissan kerpele oli yön aikana vääntänyt scheisset lattialle ja ilmeisesti hygieenian tai **lisää haluamasi sana** vuoksi pyyhkinyt arvon hanurinsa molempiin (!) eteisen mattoihin. Tätä abstraktia tilataidetta puoliääneen K-18-kielellä ihaillessani tuli itse taiteilijaneiti puskemaan sääreen oikein taas söpönlöpösti kehräten tyyliin notta “anna ruokaa ja pyyhi tuo mun eilinen aamiainen poies tuosta matosta”. Kivakivakivakiva…Skeidansiivousjumpan ja sheebatarjoilun jälkeen avasin ulko-oven niin miikäs se siinäh…Taiteilijaneitin (kuvassa) velipoika The Suuri Metsästäjä istui oven edessä silmät pelkkinä mykiöinä iiison harmaan möntin vieressä, joka ilmeisesti ennen tätä aamua oli elänyt elämäänsä hiirenä. RIP sano. "No terve" totesin pölhökissalle sen singahtaessa jalkojeni välistä kohti keittiömättöä ja aloitin hiirensuolien kaapimisen muovisesta ovipiikkimatosta. Arvostan kissaduoni sisäistä tiimityötä.

Nyt on kello 5.59 ja tän hupiukon Hiacessa taas riittävästi risuja.

Perinteitä talloen...

Mitä yhteistä on Lappeenrannan perinneratsukoilla, tennissukka-sandaalikombolla sekä keski-ikäisen karvahattunorriksen buranattomuuden jäykistämillä niskanikamilla…Nih…Se että ne kaikki alkaa V:llä paitsi v*tutus. Aiii-jai miten paikallishistoriaa harrastavan mieltä lämmitti ajatus perinneratsukoiden paluusta katukuvaamme, mutta toisaalta varpaiden välistä kankaan läpi yllättäen nousevan ruskean massan termodynamiisen karu realismi tasapainotti kehonsisäistä energiatasetta ja mieli oli hetken aikaa valjun neutraali. Ihan kaikelle ympärillä lyöntipotkuetäisyydellä liikehdintääni seuranneille potentiaalisille virikkeenantajille.

Kaksikymmentä vuotta pelkästään asfalttia tallanneen kaupunkicowboyn paskanväistelytaito on vuosien varrella rappeutunut, mutta onneksi kuitenkin vähemmän kuin sadan kilon elopainon vaatima ristisiteiden elastisuus tämän kaupungin paraatipaikalle ex-temporeena vedetyn yhden miehen leveyshyppykisan ensiloikissa. Jäykän niskan takia katse pysyy kymmenen metrin päässä ja tällä kävelyvauhdilla ehtii jo kohdalle saapuessa unohtaa mitä siihen sektorille jäi väistettävää. Elämä vie. Niih. Eikun lirskislärskis ja U-käännös kotia kohti. Kiai.

Otin itsetuntoni pönkäksi pari todistekuvaa köntsistä, joista toista toisen kohdalla yllättäen älyni jatke nimeltä Sony Experia kysyi notta “Haluatko liittää kuvan kohteeseen Satama-Sanni?” Äääh tuota huhhuh… En tiedä näyttääkö hevonköntsä japanialaisen sonykeinoälyn mielestä jotenkin lappeenrantalaiselta vety-/atomi-lihapiiraalta kaikilla mausteilla, mutta vastasin harapaislaisen kohteliaasti puhelimelleni että ei kiitos. Ihan niin nälkäinen en ole ja syön sen vedyn joskus toiste, kun seuraavaksi näillä huudseilla lenkkarit jalassa hiippailen. MOT.

Perinteitä kunniottaen

Tykkimies Mikapetteripunakuono