Mitä yhteistä on Lappeenrannan perinneratsukoilla, tennissukka-sandaalikombolla sekä keski-ikäisen karvahattunorriksen buranattomuuden jäykistämillä niskanikamilla…Nih…Se että ne kaikki alkaa V:llä paitsi v*tutus. Aiii-jai miten paikallishistoriaa harrastavan mieltä lämmitti ajatus perinneratsukoiden paluusta katukuvaamme, mutta toisaalta varpaiden välistä kankaan läpi yllättäen nousevan ruskean massan termodynamiisen karu realismi tasapainotti kehonsisäistä energiatasetta ja mieli oli hetken aikaa valjun neutraali. Ihan kaikelle ympärillä lyöntipotkuetäisyydellä liikehdintääni seuranneille potentiaalisille virikkeenantajille.
Kaksikymmentä vuotta pelkästään asfalttia tallanneen kaupunkicowboyn paskanväistelytaito on vuosien varrella rappeutunut, mutta onneksi kuitenkin vähemmän kuin sadan kilon elopainon vaatima ristisiteiden elastisuus tämän kaupungin paraatipaikalle ex-temporeena vedetyn yhden miehen leveyshyppykisan ensiloikissa. Jäykän niskan takia katse pysyy kymmenen metrin päässä ja tällä kävelyvauhdilla ehtii jo kohdalle saapuessa unohtaa mitä siihen sektorille jäi väistettävää. Elämä vie. Niih. Eikun lirskislärskis ja U-käännös kotia kohti. Kiai.
Otin itsetuntoni pönkäksi pari todistekuvaa köntsistä, joista toista toisen kohdalla yllättäen älyni jatke nimeltä Sony Experia kysyi notta “Haluatko liittää kuvan kohteeseen Satama-Sanni?” Äääh tuota huhhuh… En tiedä näyttääkö hevonköntsä japanialaisen sonykeinoälyn mielestä jotenkin lappeenrantalaiselta vety-/atomi-lihapiiraalta kaikilla mausteilla, mutta vastasin harapaislaisen kohteliaasti puhelimelleni että ei kiitos. Ihan niin nälkäinen en ole ja syön sen vedyn joskus toiste, kun seuraavaksi näillä huudseilla lenkkarit jalassa hiippailen. MOT.
Perinteitä kunniottaen
Tykkimies Mikapetteripunakuono
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti