Selkävikaisen kissanomistajan mandimoorning

Kun herätyskelloradiosta kuuluu klo. 5 aamulla jonkun menneen ajan staran pahaenteisesti joikhaama kysymys ”Voiko ihanammin aamun enää alkaa?”, niin voi olla varma ettei se hyvää lupaa. Koska insinööri ei arvaile, niin matematiikan semiammattilaisena laskin pikaisesti yhtälön : lumi + lumentyönnin + lumikola + kylmä hiki + etukeno + lipokkkaat + yskänpelko = treffit työterkkarin kanssa. Laskentaparametreista unohtui ainoastaan se tärkein eli kissa. Lumisodasta sisälle raahustavaa hikistä miestä vastaanotti jo tuulikaapissa rennon vaniljamainen kissankakkosen tuoksu; oli näet kissaystäväinen sen puolen tunnin taistelun aikana ehtinyt kehittää itselleen oikein miehekkään löysän ja visuaalisesti näyttävän jallajallaribbentropin. Aaai miten tarkasti oli osannut dinsinöörinkissa asetella eilisestä huomattavasti löystyneen sheeban tasaisesti hiekkalaatikon 2 cm reunukselle n. 15 cm:n matkalle. Hyvä puoli oli se, että purut olivat puhtaat. Siinä sitten olosuhteisiin nähden harvinaisen suoraselkäinen suomimies neopreenivyössään piti tenkkapoota miettien miten laskea ruhonsa siivouksen vaatimalle tasolle itkemättä/saada asunnon ilmanlaatu edes välttävästi ihmiselon vaatimalle tasolle kissan naukuessa samanaikaisesti keittiössä palikat kaakossa notta lisää ruokaa tänne ja heti. Armoton elukka. No tulihan se hyyskä puhtaaksi yököteltyä ja voin sen jälkeen poistua Lidlin vuorituulen tuoksuisesta kämpästä leuka pystyssä vastaanottamaan taas mitä on tullut elämältä tilattua. Raikasta viikonalkua!