Minä, mäntysuopa ja mustat tuulipuvunpökät

Minä, mäntysuopa ja mustat tuulipuvunpökät. Nämä kolme maagista M:ää näyttelivät pääosaa pienen kissakepardini järjestämässä iltazumbassa, jonka muistelu pelkästään lyö pohkeet maitohapoille ja saa vatsalihakset tekemään aaltoja. Tuossa FB:ssa surffaillessani alkoi nenään tunkeutua poikkeuksellisen miehekäs tuoksu indikoiden sitä, että joku läsnäolevista nisäkkäistä oli päästänyt kehonsa ulkopuolelle toivottua pehmeemmät vellit sille todennäköisesti sopimattomaan paikkaan. Ja arvaukseni osui osittain oikeaan.

Nurkan takaa paljastuikin sitten sepelvaltimot räjäyttävä näky: Kissa oli sössinyt skeidamöhnät itteensä ja veti piiiitkääää ruskeahkoa vanaa perässään… ja juuri sillä hetkellä kynnyksen yli. Kauhun tunne oli molemminpuolinen kissan tuijottaessa silmät pelkkinä mykiöinä mun mustia tuulipuvunhousuja (joiden suhinaa jostain syystä pelkää edelleen) ja minä vastaavasti sen ruskeeta perävanaa (jota katsoessa eeeen pelkää mutta pahoin voin)...Ja huoneeseen laskeutui syvä hiljaisuus.

Aiemmasta oppineena aloin pikkuhiljaa pienentää polvikulmaa ja nostaa äänenkorkeutta ihmisen tasolle yrittäen samalla pehmentää kolhoa olemustani höpöttämällä niitänäitä, ettei se NYT ainakaan singahtaisi karkuun. Toiveajattelua. ”Vui ooonkoo siultaa menny kak…” kohdassa polvet hipaisi pahaenteisesti toisiaan, kakkakattiohjus räjähti liikkeeseen ja meikä vastaavasti kyljelleen ihmismuuriksi blokkaamaan liikettä. Siinä vaiheessa orastavan paniikin kohottama adrenaliini/testosteronipitoisuus veressä oli kaventanut näkökentän jo vajaa 10 asteeseen, joten en tiedä tarkalleen mistä kohtaa lihamuuri petti. T-paidan leveimmästä p*skarannusta päätellen kuitenkin about parketin, olkapään ja posken muodostamasta VAJAA kissanmentävästä neliöstä. Ja tietysti kissa kaartaa nurkalta vasemmalle eli olkkari-makkari-sängynalus-sohvantaussuuntaan. Minä salamana (?) perään sen minkä nyt nämä eturistisiteet vielä joustaa.

Seuraavat viisi ikuisuudelta tuntuvaa minuuttia krokotiiliaskellusta parketin pintaa pitkin sohvaa päästä päähän kolmiokatseella kohdetta hakien. Molempien osapuolten voimien ehdyttyä tilanne laukesi ja sain konnan motitettua kirjoituspöydän alle, jossa se lopulta (aivan liian) onnellisen näköisenä ISTUI antennikaapelien ja sähköpiuhojen sekamelskassa. Siitä sitten tahmasenoloinen katti pienellä painilla kainaloon ja pyykille.

Kissanpesu se sitten olikin aikuisakrobatiaa karmeimmillaan ko. tilaan aivan liian kookkaan ja raihnaisen suomimiehen istuessa IDOlla ja yrittäen epätoivoisesti pysäyttää toisella jalalla villisti pyörivää vessapaperirullaa, toisen käden tehdessä viulunsoittoliikkeitä sekä kissan tukiessa itsensä napakasti hampailla vanhan karatemiehen parkkiintuneeseen kämmensyrjään. Tässä vaiheessa buranaselkäni kipumittarin viisari oli jo pysähtynyt kohtaan ”näitä liikkeitä max. kerran vuodessa jos milloinkaan” enkä liiottele yhtään. Viimein kissa hellitti otteensa, koska ilmeisesti sen pingispallon kokoiset aivot ymmärsivät paperiin jäävän materiaalin olevan kielen päältä pois.

Viimeisenä vaiheena pieni miehekkään valkoinen (ruskea?) valhe puhelimeen mahdollisemman matalalla äänellä tyyliin ”en pääse treeneihin kun tuli pientä remonttihommaa” ja tunnin konttaaminen ympäri kämppää mäntysuopaämpärin ja rätin kanssa kissankindereitä bongaten. Putsausprojektin päätyttyä ei sitten ollutkaan enää iltaohjelmassa kuin uutiset ja sää sekä tutilullaa. Huhhuh ja nauruhymiö.