Terassischeissella aamuun alkavaan...

Rapsuttaa ovea. Avaan oven. Kävelee pari metriä ja vääntää tyynesti terassilaudoitukselle piiiiiiiitkän scheissen. Ja kävelee takaisin sisälle. En tiedä mikä oli oppitunnin aihe, mutta kissanhiekkalaatikko oli putipuhdas. Prkl.

Jalkakäytävien hölkkäslalomia hyötyeläimen asenteella!

Koska viime kevään työterkkaritarkastuksen/3.asteen kuulustelun loppuanalyysissä oli enemmän rasteja kuin sen viikon lottokupongissa, niin päätin (tsumban sijaan) aloittaa trendikkäästi hölkkälöntystelyharrastuksen ja nyt about 2 000 km äärimaltillisen suomigorillan nolonnäköisin suloaskelin maitamantuja kirmanneena sekä reilu 10 kg leppoisampana alkaa henkinen kunto olla kiviaitaa ja fyysinen kuntokin sallia pikkuhiljaa yrjön pidättelyn lisäksi jopa ajoittaista ympäristön tarkkailua. Pakko se on hiljaisemmankin miehen myöntää, että tämän ensimmäisen touhutonnin aikana on monenlaista viheltäjää vastaan tullut, mutta pääsääntöisesti ilman moottorivoimaa liikkeelle lähteneet/lähtemään joutuneet voinen näinkin lyhyen empiirisen havainnointiaineiston perusteella luokitella muutamaan peruspäätyyppiin:

TUULIPUKUKENNELI. Pahimmillaan kolmen koiran tuulipukumamman kulkusuunta määrittelemätön ja tutka pysyy poissa päältä kuuloaistin ollessa vielä näköaistiakin valikoivampi. Itsetunto loogisuutta dominoivampi luonteenpiirre ja sanavarasto hätkähdyttävän runsas kromosomien rajoittaessa kommunikoinnin laatua muttei volyymiä. Säpsähtää joka kerta ohitettaessa siinä samassa risteyksessä. Virvelin päässä järkyttävän korkeataajuisesti räksyttävät karvahatun näköiset (kokoiset) marsut eivät ymmärrä 100 kg painoeron massavoimia. ”No moi!” pysäyttää loogisen ajattelun sekä jalkakäytävän muun liikenteen kanssasisaren saapuessa paikalle ja/tai puhelimen päähän.

Miss AMBERSSON. Tuulipukumuijia huomattavasti vähemmän elämää nähnyt ja omaa etenemistahtia nolostuttavan paljon nopeammin etenevä silmäkarkki, jonka kirkonkelloina heiluvat jutskat saavat keski-ikäisen kehäraakin haaveilemaan ikuisesta kesästä ja ilmastonmuutoksesta sekä pitämään aurinkolaseja myös pilvisäällä.

JAWS. Isokokoisen korkeajännityksistä tutun saksalaismallisen tappokoneen hyökkäyssuunta ”taluttajaansa” kiertäen oikealta vasemmalle. ”Ei meien Aadolf oo vihainen”-kommentin uskottavuutta vähentää metalliketjun toisessa päässä voimakkaassa takakenossa eestaas hurttaansa rempova punttiukko. Lenkkeilijän henkivakuutuksena maihinnousukenkien alla rahisevan sepelin takavasemmalle loittoneva ääni. Netistä tilatun hihattoman paidan rinnuksessa kamppailulajeihin/puntinnostoon liittyvä logo tai jotain muuta hölmöä 5 euron torihuumoria.

JOPOFAKJUUJENGI. Vittu-sanan käytön virtuoosit, joille äitin ja oletetun isän (ehkä) antama neuvo ”2-rengasta-maassa-ja-vähintään-yksi-käsi-tangossa” ymmärretty väärinpäin tai sitten sen on joukkotyhmyys pois päästä buutannut. Joukon vanhimmista melkein tupakkia maistaneet elävät jo elämäänsä Pilluusiossa, eli puhuvat kovaan ääneen asioista jota eivät ole vielä livenä edes nähneet. Osaavat tietokoneohjelmoinnin ja elokuvaenglannin huomattavasti liikennesääntöjä paremmin… kunei niitä voi livenä googlettaa, nii-ih. Turha alkaa reliikin rageemaan, vaikka jalkakäytävällä vastaan tulee kolme jopoa vierekkäin lonkut ritseillä poikittain.

KASSIELMO. Koko tien leveyden etenemiseensä tarvitseva omaa monologiaan ääneen örisevä/laulava muovikassimies bilettää edelleen Vireenin voitonjuhlia. Pummaa röökiä myös lenkkeilijältä ja muistaa myös haistattaa poistuvalle paskat. On kuulemma juossut aikoinaan itsekin mutta kovempaa. Eteläkadun ”hauskimmat” tämmöset karsinoitu lauta-aidan sisälle. Töräköin hanu makasi keskellä tietä polkupyöränsä alla housut miehekkäästi kintuissa eväslekat ja hernekeittopurkit pitkin tietä. Ehti vielä melkein duunata slaavikyykyt ennen kuin ratsuväki saapui…joo tuota...yök

TÄRYJYRÄ. ”Juoksutyylin” omintakeisuuden tekniset puutteet ja pintoja hipovan askeleen mataluus saa tervahöyryltä kuulostavan etenemisen näyttämään Moonwalkilta pakki päällä. Ei hymyile (sosiaalisesti rajoittunut) eikä morjesta (ikänäkö), mutta väistää jos pystyy (polvet). Keski-iän, elämänmurheiden ja tupakin ahavoima olemus huokuu aitoa tuskaa joka askeleella eikä hartioiden jäykkyyttä saisi enää fysioterapeutti poistaottua edes 6 kilon hienosäätölekalla. Muistaa kehua vaatimattomia urheilusuorituksiaan avoimesti naamakirjassa, vaikka aamusella ei polvet paskalle taivu. Viimeisen elossa olevan Chuck Norris-fanin ”ei tunnu missään”-mantralla ei hämää edes muita ystäväpiirikseen kutsumiaan Jura-kauden jäänteitä.

Tämän laitoin ihan siksi, koska en ole kuulemma morjestellut. Olen pahoillani, mutta tämä ehkä auttaa ymmärtämään miksi katse pysyy tiessä ja reiskat päässä. Yritän parantaa tapani. moi.

Ajanhermoisen kissaorjan aikarauta

On nyt tuo palvelu senverran hidastunut, notta ajattelin tuotekehittää tuolle kuperkeikkamaisterille toimivan kellon sen omalla jargonilla ohjeistettuna ja selkeyden maksimoimiseksi myös kuvitettuna. Ihmisen liian lineaarinen aikakäsite tarvitsee selkeästi hiomista kissamaisemman pyöreäksi ja 24 tuntia voidaan ihan huoletta supistaa kahdeksaan.

Klo 03-04: Aamun aloitus ja torkkuherättelyn ensi tsunami. Ihmisorjan henkinen unihiekkaimuri käyntiin volumelle kolme, jotta sille jäisi vähän pesämunaa alati kasvavien silmäpussien pohjalle työpäivää varten potentiaalisen ylivireyden ehkäisemiseksi. Torkkuherättimenä sisko, koska pienempänä mahtuu paremmin marhaamaan eestaas kaljun ja seinän välistä, kehrää kovempaa ja tarvittaessa sivaltaa äkäisemmin. Kalasheebasta enemmän tykkäävänä sen haukotus toimii paremmin, koska on tähän aikaan aamusta (?) omaani vähemmän raikas. Naispuolisena myös luulee osaavansa tulkita ihmisen ilmeitä paremmin, mutta siihen teoriaan nyt ei oikeasti usko kissakaan 

Klo 04-05: Styrkkarit kybälle jos ei tuutilullaat jo tässä vaiheessa ole ohi. Kunhan sen koomankalpea olemus seisoo omin jaloin keittiössä niin se on minun (ei ehkä ihmisen) mittapuun mukaan hereillä ja mä saan asap syödä/levitellä sheebat. Varmuuden vuoksi kuitenkin mäÄÄÄäyn täysillä ruokapussin aukiräpläämisen taustasaundit, jottei turhaan jäisi orjaparka viipyilemään omaan tinnitukseensa. Hyyskässä se saa olla yksin, koska meillä kissoilla on ihmistä 14 kertaa parempi hajuaisti ja jo yhtä hyväkin riittäisi karkoittamaan kaiken elollisen. Korttelin säteeltä.

Klo 05-06: Touhutunnissa parhautta ovat viimaiset talviaamut, kun me siskon kanssa haikotellen seurataan tosi-tv-mäistä on-lineshowta etuikkunoista orjan syöksyessä alumiinilapionsa kanssa aamuiseen talvisotaansa kohti horisontissa siintävää postilaatikkoa. Raattentien raivauksesta sisäänkonttaavalle orjalle suon tästä kiitoksena lyhyet sleebenhaischenit kahvimukinsa ja aamuteeveensä kanssa. Paitsi maanantaisin. 

Klo 06-07: Raavin ovea sisäpuolelta, koska tiedän etten pääse ulos raapimaan ovea ulkopuolelta ja/tai jäämään päiväksi ulos naukumaan naapureiden hermoja sukupuuttoon. Jos erehtyy avaamaan oven, niin jään kynnykselle tekemään päällä jojo-liikettä silmät kiinni, jotta voin arvioida ”silmä”määräisesti onko sen pinna tänään vähän eilistä pitempi. Ei aikomustakaan….

klo 07-16: Molemminpuoliset muniinpuhaltelutunnit, jolloin voin huoletta päästä orjan toisten kyykytettäväksi. Yksisuuntainen kauhun tasapaino, kun se ei tiedä mitä minä teen ja mua ei vastaavasti kiinnosta millä se mut sheebassa pitää. Kunhan lattialämmitys toimii.

Klo 16-18: Klo 16.15 orjan kotiintulohetki edustaa normipäivärytmissä liikkeen velttouden absoluuttista nollapistettä. Sekä ihmisellä että eläimellä. Kotiinpaluutervehdyslaatikkoleikkinä peittämättä ”unohtuneet” megaskeidat ja laatikon pohjan kanssa fuusioitunut kusisementti. Orja kauhanvarteen tsok-tsok-äääp-viuuuh- ripiripirapi ja vessan lattia on sekunnissa tasaisemmin hiekoitettu kuin etupiha, jossa tuo ihmisrautakanki teki aamulehteä hakiessaan crokseilla ilmaveivit palkintona viikon saikku. Imuroinnin jälkeinen syvä huokaus kumpuaa suoraan sepelvaltimoista, mutta koska sympatia tulee sanakirjassakin sheeban jälkeen niin no mercy ja halooOO-OH…moon jo keittiössä. Uudet mätöt pakkiin ja tunnin päästä toinen kattaus.

Klo 18-22: Lyhyt lepohetki. Orja heittää treenikassin olalle ja lähtee ilmeisesti löytötavaratoimistoon, koska mutisee aina oudosti lähtevänsä ”salille etsimään kadotettua nuoruuttaan”. Palattuaan on kuitenkin aina riittävän väsynyt ja naama turvoksissa notta voin esittää päivän palvelupyynnön nro 14 heti kun sen oma lautanen tai otsa osuu pöytään.

Klo 22-24: Nyt on hyvä aika istahtaa lattialle sekä tuijottaa puolen ajasta orjaa ja toisen puolen tyhjyyteen, vain jotta saan pidettyä sen alitajunnan mukavasti mukavuusalueen ulkopuolella. Katsekontaktin välttäminen on taitolaji, johon ei eläin pysty. MOT. 

Klo 24-03: Deep sleep. Reilukerhon presidenttinä vetäisen tässä vaiheessa kolmen tunnin REM-unet orjan yrittäessä vastaavaa kommandoversiona pituusakselinsa ympäri 10 kierrosta minuutissa pyörien. Se tekee mun laskujen mukaan 1800 rundia yön aikana eli ei ihme jos aamulla sheebakippo hieman huojuu/tärisee. 

Kaikesta huolimatta…me ollaan parhaimmat kamut…se antaa mulle turvallisen kodin ja ylläpidon. Ja minä en vastapalvelukseksi kuse sen kenkään. Enää 

Fakjuu ja faiöfox

NälkänälkänälkänälkäGRrrrrRRRRrrrRRrrrr…oli taas pölhökissan aamuagenda ja niiden kahden (meillä molemmilla yhteensä) toimivan aivosolun viime sunnuntain jumpstart. No mercy meiningillä viikon ainoan herätyskellottoman aamun pohjattoman syvästä REM-unesta kuperkeikkatekniikan maisterin repäisi reaalimaailmaan tämä omasta mielestään nälkäinen eläinevoluutiokakun kirsikka. Viisaampi sisaruksista istuikin jo valmiiksi tö/ärkeän ylimielinen ”hyvää-huomenta-vaihda-hiekat”-ilme naamallaan kaukalon vieressä katseessaan koko vittuiluspektrin kirjo.

Kissankuseen hyytyneestä nokiakäikäleestä viisastuneena hankkimani Catepillarin äijäkännykän päältä alkoi näet tänä kauniina sunnuntaiaamuna klo 6 kuulua armoton pärinä ja se normikilikalinkoli. Kuuden vuoden kissanpalvelija/-näyttelijäkokemuksella yritin vaivihkaa vaihtaa fyysisen olemukseni moodia nukkuvasta kuolleeksi raottaen tyynynpuoleista silmää vain harsomaisen hintsusti tilannearvion tekoa varten….joo siinähän se deerfyyreri istua pönötti hajuetäisyyden sisäpuolella päristen kuin ex-naapurin vanha pappatuna ja tehostaen aamun toivomuslistansa kohtaa yksi kaikenläpipureutuvalla Batman-tuijotuksella. Hetken aikaa pohdin gameplania unien jatkamiseksi, mutta näiden elämää suurempien voimien edessä totesin pikkuhiljaa vastustuskykyni vajonneen jo itsetuntoa alemmaksi joten nousin ylös vähäeleisen ja korostetun veltosti.

Sheebanlaiton jälkeen luonnollisesti koneelle asap ja facebookkiin… Ei mene kuin 5 min niin printterin päälle pomppaa sama vahtigepardi santsia hakemaan (en ota katsekontaktia), hieroo naamaansa näytön vasempaan yläkulmaan (en reagoi), kiertää pikkuhiljaa näytön takaa oikealle puolelle reitittimen päälle istumaan (mun putkinäkö ja pokeri pysyy edelleen), työntää päätä eteenpäin ja laittaa jumalauta hampaansa mun hiirikäden etusormen päälle puraisten (nyt alkaa munkin jurkka pettämään ja entiseen hiusrajaan nousta pisaroita), jatkaa liikettä edeten oikealta vasemmalle minun naamani ja näytön välistä talloen facebookin päältä ja käynnistäen firefoxin (joo oukkidoukki mää luovutan). Eli sunnuntaiaamun henkisessä nyrkkeilymatsissa tuli vanhalle pugilistille kaksi luovutustappiota ja yksi walk over…poistun nyt huoltsikalle vetää rauhassa aamukaffet ja pari vihreetä palmallia. moi.