Sohvasukellusta kylkimyyrynä

Huonon koordinaatiokyvyn ja raskaan ruumiinrakenteeni johdosta olen jo vuosikymmeniä harkinnut oman urheilulajin kehittelemistä häilyvän itsetuntoni pönkittämiseksi. Noissa muitten keksimissä lajeissa kun ei oikein pelkällä putoamiskiihtyvyydellä pärjää ja muissa hikoiluhommeleissa jännäkakattaa hieman nuo tönköiksi tervatut sepelvaltimot. Tuloksettoman suunnittelupähkäilyn sijaan lopullinen ahaa-elämys ja heurekahetki iskikin yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kirjaimellisesti. Kesken karuimman REM-unen. 

Tätä lajia voi harrastaa kuka tahansa raittiista ulkoilmasta fyysisen olemuksensa ulkoistanut ja vaakatasossa televisionsa seurassa viihtyvä laaridilöllerö, koska suoritus kestää vain vajaan sekunnin ja sen aikana pulssi pärähtää sietokyvyn tuolle puolen sekä seuraavana päivänä on ainakin niska, poski ja olkapää hellänä. Lajin nimi on sohvasukellus eli couchdiving. Ihan kokonaan en ole vielä ehtinyt sääntöjä ruutupaperille rustailla, mutta idea käynee ilmi ihkaensimmäisestä tahattomasti tekemästäni lajisuoritteesta.

Puuduttavan hömelön työpäivän jälkeen ojensin ruhon pitkälleen sohvalle ja radion päälle tarkoituksena nauttia tavanomainen iltapäiväpainajaiseni hyvän musiikin tmv. taustoittamana. Virhe. Oli ilmeisesti just se tunti viikosta, jolloin yleisradio oli kaapinut kammioistaan valtakunnan synkimmät teinigoottipissaliisoilta kuullostavat maailmantuskan sivuaineapprot örisemään peukut persauksissaan ja evankelisluterilaisella hilpeydellä järkyttävän diippiä shittiä maailmanlopun merkeistä ja Vladimir Putinista. Tämmösen ulkoisille virikkeille yliherkän pintanukkujan alitajuntahan toimii niin, että kehon kierrosnopeus pystyakselin ympäri kasvaa suorassa suhteessa taustapuhepaskanlätinän synkkyyteen yhtä nopeassa tahdissa kasvavan hikoilun toimiessa tehokkaana lubrikanttina. Kuten nytkin. Ja isosti.

Mukavasti kauppakadun katolla sijaitsevan loungesaunan terassin lämmöstä alkanut uni alkoi hiljalleen hiipua kohti salpalinjan hyhmäistä juoksuhautaa, koukaten Skinnarila-Keskusta-Skinnarila väliä kulkevan venäläisen ruumiinkuljetuskylmiöjunan kautta takaisin maakuntagallerian sisäpihalle, jossa loppupeleissä istuin jalat ristissä metallitolppaan nojaten soittaen itku silmässä SPR:n Kontista hankitulla Yamahan koulunokkahuilulla Sami Saaren kappaletta ”Onnen kyyneleet” kolikoiden toivossa… Kunnes pikkuhiljaa maa alkoi nielaista nälkäistä kerjäläistä kolikkolippiksineen… 

Paluu unimaailman tuskanhiestä olohuoneen reaalihikeen olikin sitten räväkän miehekäs. Oli nääs vartalon kierrosluvun kasvaessa sohvan lisäosan kiinnikkeet runksahtaneet sijoiltaan ja selkänojan sekä sen mikälie istumaosan väliin oli ilmestynyt keskihoikan (kröhöm) miehenmentävä rako. Herätystä tehosti putoamiskiihtyvyydellä alaspäin (rintamasuunnassa vasempaan) romahtavan vartalon vastaliikkeenä leuan salamannopea kääntyminen kulkusuunnassa oikealle sohvanpehmusteen tukemana. Liikkeen pysähtyessä johonkin kipeään oli loppupositio lievästi epämukavanoloinen mikajoogan katkarapu-asento, jossa ylävartalo oli lantiota myöten sohvan rungon sisällä. Ainut hyvä puoli siinä oli se, ettei teinityttömäinen paniikkikiljahdus niin paksujen sohvanpehmusteiden läpi herättänyt kunnolla edes viereisellä sohvalla nukkunutta kissaa. 

Että tämmöstä sporttia tää sohvasukellus. On kuitenkin sen verran kova kontaktilaji, ettei heikompihermoisten kannata ihan kylmiltään kokeilla…

Lomamika säänhaltiana



Sää se on hieno homma. Varsinkin semmonen syvältä esterin perseestä oleva kesälomasää, jonka vittumaisuudelle ei ole asiantuntijankaan mukaan nähty vertaa näillä leveysasteilla miesmuistiin. Tosin tämän puolitotuuden lomaltapaluumasennustoivotukseksi esittäneen asiantuntijatilastonaisen miesmuisti taitaa jäädä alle kahteen vuoteen, koska toissakesänäkin aurinkorasvapurkin kansi limoittui pysyvästi kiinni jo reilusti ennen syyssateiden alkua. Insinöörin timantinkovaa psykofyysistä tasapainoa ei tosin luulotietoihin perustuvilla tölväisyillä juuri heilautella, koska ammattikuntamme perusperiaatteiden mukaisesti me emme luule mitään, vaan laskemme kaiken mihin oletamme laskutaitomme riittävän ja täytämme paskanjauhannalla mahdollisesti esittämämme faktatiedon miehenmentävät aukot vedenpitävän kuulloiseksi teoriaksi. Olen nimennyt tämän insinööripiireissä yleisesti käytetyn toimintatavan tajunnanvirtsatekniikaksi. Se kuullostaa fiksummalta, vaikka on käytännössä identtinen vastine muiden mielestä paremmalle ja riskittömämmälle ”En tiedä”-versiolle. Mutta vielä siitä säästä…

Tänä vuonna ajattelin kerätä kahvihuoneen säälipisteet todistamalla lomani pohjattoman kurjuuden puhtaasti tilastomatematiikan ja tarkan havaintoaineistoni perusteella (lämpötila-sadepäiväkaaviokuva alla). Laskelmieni perusteella lomapäiviäni sulostutti 82 %:sti jonkunnäköinen sadesessio (pl. kesäkuun muutama räntä/raekuurosessio). Kuuden viikon lomaan (olin ihanasti ennakoiden säästänyt talvilomapäivätkin kunnon irtiottoa varten stna) sisältyi kokonaista kolme kaunista hellepäivää. Näistä ensimmäisenä hankin vesirakkulat handuihin tyhjentämällä käymistilaista kompostia ja kaivamalla lapiolla ojaa. Toisena hellepäivänä istuin kuusi tuntia yleisessä kulkuvälineessä, jonka reitinvalinta hinkkasi kaikki mahdolliset junttiloiden navetantauksien kinttupolut kahden kaupungin välillä. Kolmas hellepäivä olikin sitten mukavasti töihinpaluupäivän aatto, jolloin päänsisäistä työhönpaluutuskaa tasapainotti päänulkoisesti puutarhatöissä palanut pälvikalju. Lohdutuksena voinen kuitenkin todeta, että toissakesän lomasää oli vielä sateisempi. Lomaltapaluun jälkeen onkin sitten helteitä pidellyt ja satanut ehkä yhtenä päivänä…

Nyt alkaa olla sen verran napakasti tuota todistusaineistoa kasassa, että harkitsen tosissani sitä jo kavereilleni aiemmin mainostamani Toikan Sadetus- & Vittuilupalvelu Ky:n perustamista. Firmani toimintaperiaate olisi suoraviivaisen yksinkertainen; yhdellä puhelinsoitolla pellolleen vettä kaipaava bönde tai naapurin rapujuhlille kateellinen tunnelmanpilaaja voisi tilata meikäläisen paikalle 24/7 kaikkine pallogrillausvermeineen ja aurinkorasvoineen. Voin 100 % takuulla ja kymmenien toistojen perusteella luvata, että taivaalta tulee vettä jossain muodossa viimeistään siinä vaiheessa, kun iho on rasvattu ja makkarat koskee ensi kerran kuumina hehkuvien hiilien päälle asetettua grilliritilää. Tai vastavuoroisesti auringonpaistetta tarvitsevalle toisin tontin nurkkaan ilmastoimattomaan pakettiautoon rakentamani hermeettisesti eristetyn synkänharmaan toimistosimulaattorin, jossa ulkoilmajuhlien tmv. ajan räpläilisin kauluspaita päällä aanelosia, vastailisin simuloituihin puheluihin tajunnanvirtsatekniikalla, piereskelisin äänettömästi ja naputtelisin tietokonetta sekä tarvittaessa nostaisin ulkolämpötilaa/vähentäisin taivaan pilvisyyttä kontin tuuletusta pienentämällä. Kontin kyljessä olevaan numeroon voisi soittaa, jos tulisi ihan mistä vaan asiasta paha mieli, niin pysyisi simulaatio mahdollisimman autenttisena ja tuskanhikinen aikamies kyynelissä. Hyvää palvelua ja halpaa kuin saippua.

Eipä tässä muuta kuin tuuletusta pienemmälle ja takaisin töihin. Olkaa hyvä.

 

Kissankakkosta lapioimassa

Minulta kyseltiin näkemystä kissanjätösten hajuasteikosta ja alla pikaisesti tajunnanvirtatekniikalla junamatkalla Tampere-Lappeenranta väsäämäni 5-portainen asteikko välittömästi käyttöön otettavaksi. Asteikko perustuu päässälaskettuna kahden kissan yhden skeidan päivävauhdilla noin 5 110 jöötin haistelukokemukseen sekä yliopistoloppututkintoon päästökaasujen mittaus- ja vähentämistekniikasta.

Luokka 1. Helppo: Tässä leppoisan lauantai-aamun vienossa kissanjöötintuoksussa voi aistia auringonpaisteisen aamuruskon ja tuoreen ruisleivän saludolla. Palvelija korjaa tämän jätöksen hymyssäsuin, ellei perheen koira ole jo ehtinyt nauttia sitä aamiaiseksi. Miedohkosti viipyilevän melankolinen tuoksu maistuu 70-luvun koulukeittiön kanaviillokille viinimarjahillolla ja saa sisäisen äänen huutamaan vielä kerran äitiä ikkunaan…

Luokka 2. Keskivaikea: Puskee läpi saksalaisomisteisesta halpakaupasta ostetun vuorituulentuoksu-ilmaraikastimen läpi lievästi tylymmin kuin vihreä mennen vanhan keinonahkapenkkisen tojotan wunderbaumista kesäisenä hellepäivänä. Ei miellytä fanaattisintakaan kissanomistajaa, mutta korjauskyykystä ylösnoustessa ei vielä pyörrytä. Äijätkin siivoaa lähes lepopulssilla yököttelemättä.

Luokka 3. Vaikea: Jo nenällisen imppaaminen tämän tuotoksen höyryjä voi aloittaa perheensisäiset YT-neuvottelut kissanhoidon rutiinitehtävien uudelleen järjestelyistä (mikäli perhettä). Sinkku kiroaa ovenkarmin kohdalla saamattomuuttaan tässäkin asiassa. Tätä hajuaistimusta kuvaillessa voidaan jo perustellusti siirtyä sanasta kakka lähemmäs sitä ukrainalaista pääsiäisleipää, jota kukaan ei ole maistanut mutta toiselle auliisti haistattanut.

Luokka 4. Järjenvastainen: Überscheissen hajutason jöötin kokoluokkana pieni cannelloni eli niiden poimimiseen hiekanpöperöiden joukosta menee riittävästi aikaa, jotta ehtii havaita hajun olevan jo selvästi terveen ihmisen ymmärryskyvyn ulkopuolella. Täyden ymmärryksen puute helpottaa vain hieman. Kaiken läpi tunkeva haju, joka lähtee kiinteistä pinnoista taltalla ja mielestä runsaalla määrällä raakaa alkoholia.

Luokka 5. Typhoon: Pitkän kesäloman jälkeisenä maanantaina kattikyykän aamuskeidaus riistää ensihengityksellä kissanpalvelijan sielun Danten Helvetin alimman piirin hyiseen virtaan, jossa ihmisen omalla tahdolla ei ole enää mitään merkitystä. Kissan elimistö on muuttanut yön aikana sille mukasopimattoman ruoan Geneven sopimuksen taistelukaasuja koskevassa osiossa kielletyn sinappikaasun siviiliversioksi, jonka inhimilliseen käsittelyyn vaadittaisiin savusukeltajan koulutus ja laitteisto. Tai vaihtoehtoisesti aina pahville istuvan kotkalaisen viemärisukeltajan tai 5 lasta vaippaiän ohi kasvattaneen äidin haistelukokemus ärjyimmistäkin ihmisen suolimöhnistä. Lyhytaikainenkin altistuminen Typhoon-luokan kissansontahöyryille saattaa aiheuttaa aivokudoksessa rakenteellisia vaurioita (mikäli niitä ei siellä jo valmiiksi ole) ja altistumisen seurauksena katatoniseen tilaan vajonnutta kissanorjaa tulee lähestyä varoen.

Eli tässä pikaisesti laadittu ohjeisto kissojen orjille sekä kissakuumeeseen parannuskeinoa etsiville.

Yrtit ja yhteyttäjät osa 4: Päivän kuva-arvoitus

Päivän kuva-arvoitus: Kumpi yllä olevista auringonkukkapenkeistä koristaa tällä hetkellä minun pihamaatani? Vihje: Molemmat on mainoksen mukaan kasvatettu samoista siemenistä?

Pahvikahvipiipaa

Khyl kahvinkeitonkin voi tehdä vaikeaksi, kun on syntynyt voittajajunan konnariksi. Tuossa yön jalkapallomatsin jälkivitutuksesta aiheutuneen hienomotoriikkahäiriön seurauksena aamusumpin hinnaksi tuli palttiarallaa kympin kuppi. Wanhan uskollisen Melittan lasinen kannu tuli maallisen vaelluksensa päähän, kun raanan alla tekemäni ovaalihuuhdontaliike tuli aivastuksen vastaliikettä sabiloitaessa tehtyä viisi senttiä normaalia ylempänä ja liikkeen lopuksi kädessä heiluikin sitten pelkkä muovikahva. Muu osa ex-kannuksi muuttuneesta lasiastiasta oli luopunut molekyylien välisistä sidoksistaan ja miljardina pikkusiruna aloittanut matkansa kohti sukunimikaimansuon jätevedenpuhdistamoa. 

Siinä kahva kädessä mieleen hiipivän vitutuksen torjuntakiroilumantraa hokiessa tuli mieleen eilen televisiosta kuulemani pilipalipsykologin viisaus, jonka mukaan onnistunut kesäloma on pienistä onnen hetkistä koostuva palapeli josta voi ammentaa voimaa kohdata työelämän paineita tjsp. Joo perkele, kyllähän lähti taas ensi talven työelämästäni voimaa tästäkin palapelin osasta muutama megawattitunti viemärini syvyyksiin. Kello viittä yli kuusi ja kauppa aukeaa vasta seiskalta eli aamukahvin nautin vain virtuaalisesti haistellen. 

Kaupassa tulikin sitten päivän ensimmäinen ja ainut onnistumisentunne huomatessani alennusmyynnissä 9,90 viimesenpäällehienon masiinan, jossa oli kaikki tarvittava ja kaupan päälle kahvimitta ja kestosuodatin. Eikun onnesta soikeena aamusumpin keittoon utuuttaanrutisevalla perkulaattorilla. Aamutoimien ajaksi keittymään jäänyt kahvi maistui hieman hailakalta sekä keittiössä tuoksui vienosti vanhan kartongintekijän kainaloiden ja jatsitupakin risteymältä. 

Samalla koneella keitetty päiväkahvee oli yhtä laadukasta, mutta kyökin ilmapiiri huomattavasti edellistä intensiivisempi. Ehdin jo tavaramerkiksi muodostuneella tunnekuohullani kirota kaikki kahvinautintoni elinkaariketjun osaset aina siitä pienestä costariicalaisesta pavunpoimijamummosta siihen korealaiseen kahvinkeittimenkokoajaan, ennen kuin rauhoituin tarkastelemaan ostostani hieman tarkemmin ja tajusin syyllisen olevankin edellisten sijaan kahvinkeittokonetta käyttänyt lappeenrantalainen diplomi-insinööri. Olin näet sielua raastavassa kahvinhimossa unohtanut kahvinkeittimen levyn päällä olevan pakkauspahvin paikoilleen ja paahtanut sen kahdesti ennen kuin savu paljasti sössijän. Ameriikan meininkiä Harapaisissa ja Teksasin kokoinen vitutus…