Raatihuoneen retroninjan kusiluikkarit

Joitain asioita ei hämäränäkökyvyttömän kannata tehdä kuten mm. istua kahden yön valvomisen jälkeen seminaarissa 8 tuntia, jättää ruokailut väliin ja lähteä ohjelmaa tietämättä iltatilaisuuteen Friitalan nahkaretrotakki m-72 päällä sekä jalassa tyyliin sopimattomat joka säällä hyperliukkaat kusiluikkarit.

Aamu alkoi loistavasti, eikä hymy naamalla nyökkäilystä meinannut tulla loppua. Seminaaripäivän normielinkaaren mukaan into hiipui iltapäiväksi ja loppupäivästä taas tosiviisaiden asiantunnustelijoiden puheripulitulituksessa hienostosanoja takarivissä väistelevän nukkumatin tietoisuuden tilaa indikoi ylävartalon etukumara ja kongin kumahtaessa ajatukset juoksivat jo paljasjalkaa lapsuusniittujen polvenkorkuisessa heinikossa lehmänkasoja vältellen. Iltapäiväkahveet eivät juuri mieltä piristäneet, mutta lisäsivät suoliston kurlutuksen desibelejä kaksi naksausta vasemmalle ennen poistumistaan äänettömän lämpöisesti kolmen kankaan läpi vaahtomuoviin. Loppukeskustelun kuittasin vauhdista kättelymoimoilla kiiruhtaessani tärkeän näköisenä mykkä puhelin korvalla siihen aikaisempaan bussiin.

Iltatilaisuuden vapaamuotoisiin asiantuntijakeskusteluihin ajattelin valmistautua itse kehittämälläni vertikaalisella itsehypnoosimenetelmällä, jossa täydellisellä sisäisellä relaksaatiolla alitajuisesti palautetaan aiemmin opitut asiayhteydet mieleen sohvalla maaten. Kahden tunnin kuorsaussessiosta herätessäni olin korkeamman tietoisuuden tasolta sisäistänyt ainoastaan sen faktan, että vuonna 1977 balkanin lampaat maistuivat perseen hajulle. Olin nukahtanut naama edeltä varustelekasta tilaamalleni Jugoslavian armeijan viltille täysin rentoutuneen kielen integroiduttua peiton villakuituihin syljentuotannon päätyttyä hyvissä ajoin ennen REM-univaihetta. Ai jumalauta mikä maku.

Kuppi essolöpöä naamaan, suihkun kautta retrot niskaan ja välipalatta kohti keskustaa. Viikon flunssakuurin jälkeen olin niistänyt 90 % aivokapasiteetistani duunipaikan käsipyyhkeisiin, joten raatihuoneen pihalla pistin autopilotin päälle ja suuntasin sisään siitä ovesta, jonka edessä paloi ulkolyhty. Oli oikea ovi, mutta alkukättelyjen ja jonkun vaaliehdokkaan mukahistoriallisten kukkujuttujen jälkeen tiesin jo kansanmusiikkiyhtyeen tullessa sisään iltani ohjelmallisen osuuden myötähihittelyineen tältä erää päättyneen. Aloin jo muiden ”juhlijoiden” mielestä varmaan muistuttaa salissa olevia 1800-luvun huonekaluja sekä fyysisestä että psykososiaalisesta näkökulmasta katsottuna. Voin toki olla väärässä, mikäli jonkun läsnäolijan mielestä kiimaiän ohittanut gorilla voi näyttää hehkulampun valossa sivistyneeltä pelkästään laittamalla kuusi vuotta samassa solmussa olleen kravatin kaulaansa. Mutta virallinen iltaohjelma oli osaltani päättynyt ja oma epävirallinen jumppa vasta alkamassa.

Melkein herrasmiehenä päätin minäninja poistua huomaamatta ilman apploodeja muiden mennessä sivistyneesti jonottamaan kieltämättä herkullisen näköiseen ruokapöytään. Eteisestä pikaisesti rotsi niskaan ja tulo-ovesta pihalle. Virhe. Oven loksahtaessa takanani lukkoon, huomasin tuloporttiin ilmestyneen ison munalukon ja bändin poistuneen siitä virallisesta etuovesta kadulle…eiiih jumalauta…minä olin lukinnut itseni keskelle kaupunkia vanhan raatihuoneen pimeälle takapihalle korkeiden rauta-aitojen taakse….eieieieihän kukaan voi oikeasti olla näin ääliö. Aaargh. Voin tietysti koputella oviin ja ikkunoihin myöntäen puolitutuille/tuntemattomille oman ylivertaisen ääliömäisyyteni tai sitten verestää vanhoja ninjataitoja etsien poispääsytien raakaa apinamiehen voimaa/järkeä käyttäen. Valitsin vaihtoehdon B.

Pikaisella 360 keilauksella totesin pihan olevan kauttaaltaan suljettu viettäen vieressä olevaa pihaa kohti. Sinne siis kaksikenkäsladilla ja matalasta portista sivupotkusimulaatiolla yli valmiiksi kipeämmälle polvelle laskeutuen. Ai ai laulo alaselkä. Äkkiä takapihan 2 yli liukastellen portille 3 vain huomatakseni, että sen yli en nykyisen kuntoisen perseeni ponnistusvoimilla yhtenä kappaleena pääse. Nyt alkoi jo retroninja olla jännän edessä. Skannauksella 2 huomasin ylämäkeen viettävät portaat, joiden ylösliukastelun jälkeen edessä olevan portin yli kierähdysmunarullauksella yli tällä kertaa jo kainosti tuskasta ähkäisten. Portin toisella puolella tajusin sen olevan suljettu ainoastaan kiväärinlukkomallisella rampilla eli olisin toki päässyt sen ohi sen enempää hölmöilemättäkin, mutten taistelumoodissa ehtinyt keskittyä yksityiskohtiin. Vastaan tullutta seurakunnan työntekijää tervehdin sanomalla miehekkäästi moi ja poistuin onnellisena kävelykadun vapauteen. Seuraavana päivänä totesi iltatilaisuudesta kyseleville poistuneeni hieman muita aiemmin flunssaa potemaan. Niimpä. En vaan kertonut notta miten.