Vuoden toiseksi höperöimpänä juhlasessiona on taas suomitartsanien aika vetäytyä omiin tai julkisiin sisätiloihin painimaan läheisten/järjestyksenvalvojien kanssa, syömään aina yhtä skeidanmakuisia pääsiäisherkkuja ja vetämään kaikilla mahdollisilla keinoilla huput himmeiksi. Neljän päivän rännin tekosyyksi riittää hienosti erään puusepän etelänmailla parituhatta vuotta sitten (kuulemma) tapahtunut raaka teloitus ja painimatsin aloitukseksi suomalaisen junttihuumorin vähä-älyisimmät mämmi/pasha/muna/virpomis-sutkautukset. Seuraavassa mun pääsiäisteesit.
Mämmi. Näyttää paskalta ja makureseptoriensa viestit oikein tulkitsevien mielestä myös maistuu siltä. Juha Mieto sanoo syövänsä joka pääsiäinen 40 – 50 ropposellista tätä herkkua (28 – 35 kg), johon Thomas Wassberg pystyi Iltalehdessä yrjöä pidätellen toteamaan vaan notta Härreguud. Samassa jutussa Thomas tosin myös antoi rivien välistä ymmärtää ihmettelevänsä toimittajien halua haastatella häntä aina silloin kun Mietoa joku asia vituttaa (tai kaiken normaalijärjen mukaan pitäisi vituttaa). Wassu on huhujen mukaan hieno ihminen, vaikka julkisesti tunnustautuukin junttijussin kaveriksi jee- ja puusuksineen.
Googlesta löyty myös semmoinen tieto, että mämminsyönnin maailmanmestari pirkkalainen Raili Naskali veti häpeämättä yhdeltä istumalta viisi purkillista mämmiä (ja palanpainikkeeksi ämpärillisen kirnupiimää pieraisten suorituksen päätteeksi neljä alinta hirttä siitä pirtistä poikki); kotisivullaan ei ollut kyllä tästä muistanut mtn mainita. Kovin on vaatimaton maailmanmestari tuo meijän Raili.
Elämä vilahti filminauhana silmieni ohi, kun löysin netistä SUOMEN MÄMMISEURAN kotisivun. Suomen mämmiseuran puheenjohtaja Ahmed Ladarsi (Tunisiasta suomikotoutunut ex-kokki) oli kuulemma jonkun lehden palstoille kehunut tekevänsä mämmistä vielä joku päivä lähes Nokian veroisen vientituotteen. Vaikka lähes-sana antaa suomen kielen tulkinnoille paljon joustavuutta, niin silti hieman asiaa epäilen. Maineen suhteen asia on vähintäänkin helposti saavutettavissa, mutta jään mielenkiinnolla odottamaan sitä päivää kun Ahmed ylpeänä ojentaa Forbesin kannessa 5 miljardin mämmireseptiä Bill Gatesille.
Mämmeilyn Gran Old Man ja krapulaisen humanoidin näköinen julkkiskokki Jaakko ”Lätsä” Kol-monen käänsi joku vuosi sitten monta uskovaista realistiksi toteamalla mämmin olevan jumalten ruokaa. Jaakko runoili kotisivullaan vankan kokkikokemuksen pätevöittämänä hauskasti notta ”mämmi on terveyspommi”, johon lääkärit sanoisivat jotta haista itte. Ommmnommnommm sano Jaska kun suussa maistu…
Pasha. Miten niin pieneen purkkiin saakin survottua niin paljon rasvaa, sokeria ja kaikkea muuta mahdollista siitä ruokaympyrän kaikkein kapeimmasta älä-näihin-koske-sektorista. 1800-luvun resepteillä edelleen toteutettava ärjynmakea ektoplasma sai ehkä kiihotettua sen ajan itäsuomalaiset kulinaristiseen orgasmiinsa, mutta nykylääketieteenkään keinovalikoimalla ei näitten purkkien sisältöön saisi kukaan meistä kardiologisesti heikoimmista koskea 5 m pitkällä puukepilläkään edes kerran vuodessa. Pienenä lohtuna muovikippoa lusikoidessa on se, että näillä lusikallisilla vanha pumppurukkani on taas monta ohilyöntiä lähempänä patologin kylmiä kouria. Eipä ole näin tanakoilla pääsiäismenuilla mikään ihme, että ortodoksit hiippailevat ulkokautta kirkkoa ympäri pitkin yötä. Varmaan pääsyy siihen on närästys ja tsasounan tuuletustarve.
Lammas. En ole uskaltanut googlettaa, miksi pääsiäisenä syödään lammasta. Todennäköisesti siihen liittyy kristinuskolle tyypillisesti joku viimeisetkin ruokahalun rippeet luotaantyöntävä kauheus. Omista lampaansyöntikokemuksesta herkin on Kotkan Tekun legendaarisen keittiön styroksilammas, joka oli saanut nimensä makunsa ja keveytensä ansiosta. Ilman ketsuppia olisi siitäkin oppilaitoksesta valmistunut laiha poika.
Virpominen. Ala-asteella tälläkin kansanperinteellä peloteltiin väittämällä sen jollain kierolla tavalla simuloivan Jeesuksen ruoskimista tmv. (ainakin tokaluokan pojat näin väitti ja ne oli sentään jo melkein 9 vee). Ai miten herttaista. Keskellä ei-mitään asumisen hyviä puolia oli se, ettei turhille menoille sieltä korvesta mopon tarakalla mihkään lähdetty. Voin siis ylpeänä sanoa, etten ole koskaan virponut ja säästynyt näin ollen ainakin tältä traumalta. Tai ehkä siksi musta on tullut tällainen juhlapyhärajoittunut kyynikko, jolle hetkellinenkin onnellisuus on vain kehosta poistuvan henkisen heikkouden ohimenevä ilmenemä.
Muna. Voimakkaasti anaaliorientoituneen pääsiäisjuhlan humoristisin eines ja koriste. Inhimillisesti katsottuna kanaelukoiden lyhytikäisyys on hyvä homma, jos joutuu kokoonsa nähden noin paksun jöötin kerran päivässä vääntämään. Henkilökohtaisesti tämän pää(n)si(s)äisen ajanjakson traumaattisin koriste itsetuntoni ensi romahduksesta siinneiden painajaisten herättäessä fyysisen olemukseni vieläkin kitumaviikon öinä voimakkaisiin itkunpurskahduksiin. Mun ekaluokan ope oli näet saanut kuningasidean tehdä pääsiäiskoristeet ihan oikeista kananmunista ja meikämämmikoura särki maalatessaan kaikki kolme varamunaakin. Siinä sitten itku kurkussa katselin pitkää riviä rairuohopahvilautasia, joissa yhtä vajaa kaikissa oli koristeena hienosti maalattu muna. Ja siinä yhdessä meikäläisen versiossa törrötti ruohon keskellä keltaisella kreppipaperilla päällystetty vessapaperirulla. Pirkko-ope sässötti hempeesti korvaan että ihan yhtä nätti on sinunkin lautanen…enpä ole sen jälkeen auktoriteetteihin luottanut. Muttamutta…
Oikein munarikastamämmithousussaehhehhee tai oikeasti hauskaa pääsiäistä
Toivottaa Mika Tee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti