Elämäntyyli-blogini ”Yrtit ja yhteyttäjät”-osiossa on tällä kertaa vuorossa auringonkukkasten synnytystuskat. Useat (ainakin kaksi) FB-kaverit ovat ihmetelleet suurta intoani esitellä muutamaa mullasta nousevaa vihreetä nykeröä ja tapahtumasarjaan johtaneita ”hirmuhauskoja” itsestäänselvyyksiä… Silloin kun jonkun homman joutuu aloittamaan taidollisesti niin paljon merenpinnan alapuolelta kuin minä kasvieutanasiointini, niin niissä syvyyksissä itsestäänselvyyksienkin umpiluuhun takominen tuntuu yhtä kivuliaalta kuin ruskean kastikkeen teko ja saa itkusilmin rukoilemaan googlettarelta takaisin plantaagenin ryytimaalle 5,2 eurolla myymää rupuista sieluani.
Auringonkukanviljelyn alkuinnostukseni alkoi viime vuoden kesäkuussa töihin kävellessä ja päättyi tämän vuoden tammikuun viidentenä samoissa merkeissä. Huomasin näet työmatkareitin varrella iiiisoon auringonkukan ja luulin alustavasti haluavani vastaavan. Enkä ymmärrä minäkään miksi. Seuraavan kerran kun kävelin sitä kautta tammikuun viides, niin lumessa törrötti ihan täsmälleen sama kukka. Sen ahaa-elämyksen ”voi v*ttu”-version hetkellä pohdin lähes lamaantuneena, että KUKA helvetin ÄÄLIÖ laittaa pihalleen 3 metriä korkean muovikukan koristeeksi (+lilat jouluvalot)? Ja sen urvelon takia meikäläinen uskalsi ajaa nurmikon autotallin edestä vasta juhannusaattona, kun ei ammattitaito riittänyt konttauskorkeudelta arvaamaan että miiikä näistä saatanan nokkosista tmv. rikkakasviripelöista nyt voisi olla se pienenpieni kevätkylvöistäni siinnyt auringonkukanpentu. Mun arvauksessani kun floristikin olisi soittanut sinfoniaorkesterissa huilua...
En tiedä kumpi meistä auringonkukkafaneista oli loppupeleissä idiootimpi, mutta ulkoisesti varmaan minä multapolvineni. Tiedämpähän kuitenkin, mihin osoitteeseen ohjaan myöhempien aikojen pyhät jeesukset, kun seuraavan kerran tulevat ovelleni maailmanrauhasta puhumaan. Niin ja opin myös, että puutarhahanskojeni kankaan hienompi nimi on strechnylon, mun handuun sopii kiikunkaakun number 9 ja kämmenselänpuoleisesta kankaasta polttaa nokkonen läpi. Tämän kevään puutarhabingoiluni aloitinkin internetin multaisessa syleilyssä, koska eihän näitä asioita oikeasti ilkeä keltään ihmiseltä kysyä.
Eka googletuksella selvisi auringonkukan olevan Asterixin sukuun kuuluva Helianthus Annuus, enkä yhtään ihmettele latinanväännöksestä syntynyttä ensimmäistä mielikuvaa. Seuraavassa linkissä jo näet Lexa 53 Töölönlahdelta neuvoi kaivelemaan myslipussista siemeniä ja kantelemaan niitä ämpäreissä päivänmittaan aurinkopaikkoihin. Eipä kovin paljoa luottamusta herättävä nimimerkki/neuvo hidasälyisten elämä-blogissa… Farmit.netin ohjeessa sitten kehotettiinkin käyttämään Nibex-kylvökonetta tavallisen sijaan ja minulla kun ei perkele ole kuin taloni edelliseltä omistajalta varastoon jääneet kuokka, pistolapio, pieni istutuslapio (lukee kahvan tarrassa) sekä vittuilujoululahjana saamastani Hagmanin salaattiotinsarjasta semmonen kolmen lärvin kromilusikka…luontoportti.com sivulla ei ilmeisesti istutusohjeita ollut, mutta rohkaisevasti kuvattiin sopiviksi kasvupaikoiksi lintujen ruokintapaikat, joutomaat ja kaatopaikat eli aika läheltä liippaa tuota kohtaa etupihastani, vaikka ei ne linnut tuossa auton päällä syömässä käy…jättikasviyhdistys kehoitti laittamaan montun pohjalle hevosenpaskaa tai vast., mutta mun vast. huuhtelen kyllä Toikansuon tuubiin…seuraavia neuvoja antoikin sitten jalkahoitola, päiväkoti, hoitohuone, kotipalvelu ja tabletin peukkuyllärinä ViaSat… elikkäs päätin pitää tässä välissä reilun röökin mittaisen tervattoman tenkkapoon.
Seuraavaksi sitten tapahtuikin joutomiehen mittakaavassa lähes mystinen tapahtumasarja. Ilmaislehdestä huomasin hienosti photoshopatun kuvan idätyslaatikosta, joka mainoksen mukaan oli hintaansa nähden halpa sekä sopi kaikkeen mahdolliseen ja myös lainmukaiseen idätystoimintaan. Saludot takaisin termariin ja menoksi, eikä ollut kaupassa edes lodjujen edessä sanottavasti suomenkielistä jonoa. Niin tärähti onnistumisentunteen seurauksena intopissiä pää täyteen, että pysty koko kotimatkan polkee ylämäetkin perse penkissä ja vasta takasin himassa tajusin tarvitsevani myös multaa sekä siemeniä. Olisi ihan järkevää laittaa kaupassa hyllyn laitaan selvemmin, että 8 kg säkit on tarkoitettu lintujen ruokintaan ja kasvatettavat pikkupussit löytyy käytävältä vihreästä pahvitelineestä. Mullat löyty samasta kaupasta kun siemenet ja siemenpussin taakse oli ihmiskunnan eliittiin kuuluvat hollanninhenkilöt painattaneet viisaasti oikein graafiset ohjeet kolmella kielellä värikoodein. Ei tarvinnut enää lähteä googlen tuskaiseen mukatietohelevettiin lusikoimaan sattumia marttojen copypasteväittelyiden sontakaivoista.
Siemenpussin tarkkaa hedelmällisyysprosenttia en pysty sanomaan lehtimyyjän takia. On se kumma, miten aina jotain asiaa ääneenlaskiessa soi puhelin ja vaikka kolme kertaa ennen ja yhden kerran jälkeen vihreän luurimerkin painalluksen toistaa ääneen sanan kaheksan, niin puhelun päätyttyä ei ole minkäänmaailman muistikuvaa kuinka monennessa toistossa oli menossa. Puhelimen toisessa päässä lehtimyyjän ”Hyvää päivää…ehheh…herra Kahek Shan, teillehän tulee Tiede-lehti?” valehteli autonomisesti toimiva ajatuskoneeni salamannopeasti ”Eikä tule”, mutta luurin kiinnimeno kesti työmuistin näkökulmasta triljoonasosasekunnin liian pitkään, minkä seurauksena päässä humisi numeroiden yhdeksän viiva yksitoista sijaan vain tyhjä kumu. ”Aaiiivan sama”-tunteeseen on moni aikaisempikin harrastus päättynyt, mutta tällä kertaa sähkön, lämmön ja terävien esineiden puuttuessa jäivät pakolliset kolhutkin vain henkiselle tasolle. Muistijälkenä istutussessiosta jäi hermoja hinkkaamaan ainoastaan ajatukset siitä, että mullassa saattaa olla liian vähän paskaa ja puruissa liikaa kusta.
Tällä hetkellä näyttää kuitenkin positiiviselta viherlärpäkkeiden kohotessa kilpaa mielialani kanssa kohti kirkkautta. Nyt on 21 velttoa taimenalkua tapettavana, koska en raaskinnut natsiohjeen mukaisesti teloittaa ylimääräisiä vaan hankin ihan oikeita muoviruukkuja sekä dokasin nerokkaasti lisää lebensraumia Valion vaaleimmansinisistä Mansikin munista. Istuttelen taimet sitten pihalle ”yöpakkasten mentyä”, kuten istutusohje asian oudonrennosti romantisoi.
Jaahans. Taas tuli puolen metrin verbaalijööti väännettyä perjantai-illan ratoksi… muttamutta …Päivitän elämäntyyli-blogini ”Yrtit ja yhteyttäjät”-osioon kasvikaverieni kuulumisia, kun jotain dramaattista taas tapahtuu. Siihen asti valot pois ja hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti