Minä olen rakastanut japanialaisia erittäin vähän siitä lähtien kun imatran kuvaputkitehtaan konkkaan sössivät, eikä eilinen töistälähtö suhteitamme juuri lähentänyt. Sen verran rankasti taas rykäs. Keski-ikäisen miehen kroppa on semmonen luomakunnan ihme, että mikä tahansa alle sekunnin kestävä mihin suuntaan tahansa liikkuva ennalta suunnittelematon yksittäinen liike/liikesarja herättää kaikki ruhon kipureseptorit laulamaan falsetissa elämänkirjani lukua "urheiluperseilyni oppivuosikymmenet karatesta kravmagaan".
En tiedä miten paljon eroavat toisistaan suomalaiset ja japanialaiset korvakäytävät, mutta erään nimeltämainitsemattoman elektroniikkaromunlevittäjäfirman kuuntelunapit on niin nipponisti muotoillut ettei ne kestä suomijorman kukkakaaleissa pienenpientä 100 kilon hölkänlyllerrystä yhtä korttelinväliä, mutta työhuoneen kusellelähtökiihdytyksessä ne betonoituu automaattisesti niin tiukasti vaikun sekaan jotta niitten varassa pystyisi roikkumaan pelkkien mökäpiuhojen varassa vaikka puun oksalta. Ainakin silloin kun piuhan toinen pää on riittävän tiukasti kiinni tietokoneessa tai muussa riittävän painavassa liikkumattomassa vastapainossa. Siinä olisi saattanut heikompiherttaisen sittapöksyn hyyskäreissuntarve kadota jo askeleella numero 3, mutta onneksi vanhan karatejyrän kankut on edelleen ruostumatonta terästä ja hermot lehmämäisen lauhkeat.
Tunnin mittaisen virtuaalipuhelun aikana unohtui maailma ympäriltä ja vaikkunapit korvakäytävässä siinä määrin, että tietokoneen näytöllä sosiaalisesti hymyilevän virtuaalimikan huomiotaherättämättömän hallittu sivullepoistuminen kamerakuvasta päättyi edellämainitunlaiseen alaselkäjumppaan kamerakuvan seuratessa tietokoneen liikettä yhdessä siellä jossakin ihmettelevän virtuaaliyleisön kanssa. Kokemusperäisenä tietona voin kertoa, että me korvasaundikarkki kuullosti päänsisäisesti nautittuna shamppanjalekan tuplapoksahdukselta ja ulkoisesti kun olisi saanut samasta lekasta molemmalle mikkihiirelle yhtäaikaa. En lähde suoralta kädeltä arvioimaan miltä ex-temporeena tekemäni duunijumppaliikkeet näyttivät, mutta ilmeistä päätellen olivat bästatittaret nähneet elämänsä aikana joskus esteettisempääkin kehonliikettä. Ja pikkujouluissamme vähemmän juoneet jonkun muun kuin minän suorittamana.
Ei ole virtuaalimaailma tämmöisen retromaailmaansa juuttuneen suomiäijän hommia…miehen, joka lapsuusvuotensa luuli sanan edistys tarkoittavan kauppa-auton kylmähyllyä.
moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti