Kissankakkosta lapioimassa

Minulta kyseltiin näkemystä kissanjätösten hajuasteikosta ja alla pikaisesti tajunnanvirtatekniikalla junamatkalla Tampere-Lappeenranta väsäämäni 5-portainen asteikko välittömästi käyttöön otettavaksi. Asteikko perustuu päässälaskettuna kahden kissan yhden skeidan päivävauhdilla noin 5 110 jöötin haistelukokemukseen sekä yliopistoloppututkintoon päästökaasujen mittaus- ja vähentämistekniikasta.

Luokka 1. Helppo: Tässä leppoisan lauantai-aamun vienossa kissanjöötintuoksussa voi aistia auringonpaisteisen aamuruskon ja tuoreen ruisleivän saludolla. Palvelija korjaa tämän jätöksen hymyssäsuin, ellei perheen koira ole jo ehtinyt nauttia sitä aamiaiseksi. Miedohkosti viipyilevän melankolinen tuoksu maistuu 70-luvun koulukeittiön kanaviillokille viinimarjahillolla ja saa sisäisen äänen huutamaan vielä kerran äitiä ikkunaan…

Luokka 2. Keskivaikea: Puskee läpi saksalaisomisteisesta halpakaupasta ostetun vuorituulentuoksu-ilmaraikastimen läpi lievästi tylymmin kuin vihreä mennen vanhan keinonahkapenkkisen tojotan wunderbaumista kesäisenä hellepäivänä. Ei miellytä fanaattisintakaan kissanomistajaa, mutta korjauskyykystä ylösnoustessa ei vielä pyörrytä. Äijätkin siivoaa lähes lepopulssilla yököttelemättä.

Luokka 3. Vaikea: Jo nenällisen imppaaminen tämän tuotoksen höyryjä voi aloittaa perheensisäiset YT-neuvottelut kissanhoidon rutiinitehtävien uudelleen järjestelyistä (mikäli perhettä). Sinkku kiroaa ovenkarmin kohdalla saamattomuuttaan tässäkin asiassa. Tätä hajuaistimusta kuvaillessa voidaan jo perustellusti siirtyä sanasta kakka lähemmäs sitä ukrainalaista pääsiäisleipää, jota kukaan ei ole maistanut mutta toiselle auliisti haistattanut.

Luokka 4. Järjenvastainen: Überscheissen hajutason jöötin kokoluokkana pieni cannelloni eli niiden poimimiseen hiekanpöperöiden joukosta menee riittävästi aikaa, jotta ehtii havaita hajun olevan jo selvästi terveen ihmisen ymmärryskyvyn ulkopuolella. Täyden ymmärryksen puute helpottaa vain hieman. Kaiken läpi tunkeva haju, joka lähtee kiinteistä pinnoista taltalla ja mielestä runsaalla määrällä raakaa alkoholia.

Luokka 5. Typhoon: Pitkän kesäloman jälkeisenä maanantaina kattikyykän aamuskeidaus riistää ensihengityksellä kissanpalvelijan sielun Danten Helvetin alimman piirin hyiseen virtaan, jossa ihmisen omalla tahdolla ei ole enää mitään merkitystä. Kissan elimistö on muuttanut yön aikana sille mukasopimattoman ruoan Geneven sopimuksen taistelukaasuja koskevassa osiossa kielletyn sinappikaasun siviiliversioksi, jonka inhimilliseen käsittelyyn vaadittaisiin savusukeltajan koulutus ja laitteisto. Tai vaihtoehtoisesti aina pahville istuvan kotkalaisen viemärisukeltajan tai 5 lasta vaippaiän ohi kasvattaneen äidin haistelukokemus ärjyimmistäkin ihmisen suolimöhnistä. Lyhytaikainenkin altistuminen Typhoon-luokan kissansontahöyryille saattaa aiheuttaa aivokudoksessa rakenteellisia vaurioita (mikäli niitä ei siellä jo valmiiksi ole) ja altistumisen seurauksena katatoniseen tilaan vajonnutta kissanorjaa tulee lähestyä varoen.

Eli tässä pikaisesti laadittu ohjeisto kissojen orjille sekä kissakuumeeseen parannuskeinoa etsiville.

Yrtit ja yhteyttäjät osa 4: Päivän kuva-arvoitus

Päivän kuva-arvoitus: Kumpi yllä olevista auringonkukkapenkeistä koristaa tällä hetkellä minun pihamaatani? Vihje: Molemmat on mainoksen mukaan kasvatettu samoista siemenistä?

Pahvikahvipiipaa

Khyl kahvinkeitonkin voi tehdä vaikeaksi, kun on syntynyt voittajajunan konnariksi. Tuossa yön jalkapallomatsin jälkivitutuksesta aiheutuneen hienomotoriikkahäiriön seurauksena aamusumpin hinnaksi tuli palttiarallaa kympin kuppi. Wanhan uskollisen Melittan lasinen kannu tuli maallisen vaelluksensa päähän, kun raanan alla tekemäni ovaalihuuhdontaliike tuli aivastuksen vastaliikettä sabiloitaessa tehtyä viisi senttiä normaalia ylempänä ja liikkeen lopuksi kädessä heiluikin sitten pelkkä muovikahva. Muu osa ex-kannuksi muuttuneesta lasiastiasta oli luopunut molekyylien välisistä sidoksistaan ja miljardina pikkusiruna aloittanut matkansa kohti sukunimikaimansuon jätevedenpuhdistamoa. 

Siinä kahva kädessä mieleen hiipivän vitutuksen torjuntakiroilumantraa hokiessa tuli mieleen eilen televisiosta kuulemani pilipalipsykologin viisaus, jonka mukaan onnistunut kesäloma on pienistä onnen hetkistä koostuva palapeli josta voi ammentaa voimaa kohdata työelämän paineita tjsp. Joo perkele, kyllähän lähti taas ensi talven työelämästäni voimaa tästäkin palapelin osasta muutama megawattitunti viemärini syvyyksiin. Kello viittä yli kuusi ja kauppa aukeaa vasta seiskalta eli aamukahvin nautin vain virtuaalisesti haistellen. 

Kaupassa tulikin sitten päivän ensimmäinen ja ainut onnistumisentunne huomatessani alennusmyynnissä 9,90 viimesenpäällehienon masiinan, jossa oli kaikki tarvittava ja kaupan päälle kahvimitta ja kestosuodatin. Eikun onnesta soikeena aamusumpin keittoon utuuttaanrutisevalla perkulaattorilla. Aamutoimien ajaksi keittymään jäänyt kahvi maistui hieman hailakalta sekä keittiössä tuoksui vienosti vanhan kartongintekijän kainaloiden ja jatsitupakin risteymältä. 

Samalla koneella keitetty päiväkahvee oli yhtä laadukasta, mutta kyökin ilmapiiri huomattavasti edellistä intensiivisempi. Ehdin jo tavaramerkiksi muodostuneella tunnekuohullani kirota kaikki kahvinautintoni elinkaariketjun osaset aina siitä pienestä costariicalaisesta pavunpoimijamummosta siihen korealaiseen kahvinkeittimenkokoajaan, ennen kuin rauhoituin tarkastelemaan ostostani hieman tarkemmin ja tajusin syyllisen olevankin edellisten sijaan kahvinkeittokonetta käyttänyt lappeenrantalainen diplomi-insinööri. Olin näet sielua raastavassa kahvinhimossa unohtanut kahvinkeittimen levyn päällä olevan pakkauspahvin paikoilleen ja paahtanut sen kahdesti ennen kuin savu paljasti sössijän. Ameriikan meininkiä Harapaisissa ja Teksasin kokoinen vitutus…

Yhden ruuvin kassaperseily

Ei kirvele lomalaisen auringossa palanut nahka, mutta päivän kipukiintiötä voi koordinaatiokyvytön täyttää vaikka konttaamalla rautakaupan kassan alla. Nii-ih. Ja kuuden reijän hilavitkuttimeen saattaa tarvita yhtä monta kiinnitysjutskaa, eikä niitä ei ole laitettu samaan minigrippiin ihan vaan niinku koristeeksi kilisemään. Tämän äärimmäisen monimutkaisen yhtälön sarjamokaaja todisti oikeaksi ylittäen taas kerran reippaasti sosiaalisen käyttäytymistaidottomuutensa kipukynnyksen. Kahdesti.

Kävin näet ostamassa portin sulkemismekanismihimmelin ja siinä kolmen miehen kassajonossa aloin kuunnella muutaman Kannaksen jälleenrakentajan tjaksfrii-pulputusta ja samalla alitajuisesti tekemään kädessäni olevalla muovipussilla jonkunlaista eestaasheijaavaa stressiliikettä. Eikö perkele pussi heilahda metri ennen kassahihnaa kämmenselän yli, siitä lattialle sekä pussin sisällön tilpehöörit rapsahtelivat iloisesti ja jokainen osa luonnollisesti eri suuntaan. Siinä sitten alati pitenevän neuvostojonon edessä hetki konttailtiin etsimässä ruuveja ja ripellyksiä havainnollistaen naapurin miehille härmänhitaiden kovin konsensushenkistä kassakäyttäytymistä. Öbaut kaikki keräiltyämme pikaiset maksut, moimoit ja uudenkarhea minigrippipussi messissä normaalia ripeämpi kaupasta ulostautuminen.

Überfiksu insinööri laski vasta kotiin päästyä pussin sisällöstä kuusi plus kuusi on yksitoista eikä tuommoista mun pakista löydy eli monopolimatematiikkaa soveltaen palaa pisteeseen A potkaisten sitä ennen itse itseäsi perseelle. Täysillä.

18 vitutuksesta velton kävelyminuutin päästä olin taas samassa kaupassa. Tällä kertaa lähestyin kassaa kulkusuuntaan oikeasta grilliosaston suunnasta, jotta jäi enemmän aikaa keilata kassan lähistön lattiaa. Naama kassalla oli jo ehtinyt vaihtua, mutta ilokseni huomasin viereisen kassan portin kohdalla kovin tutun näköisen ruuvin. Keskustelu asiakaspalvelijan kanssa soluikin tämän ansiosta jouhevasti tyyliin Päivää => päivää => Mitä saisi ol… => Mie tulin vaan hakeen tuon miun ruuvin => ööptuotaminkä… => tuon tuossa sormeni suunnassa => aijjaaetsemmone… => joo kiitti noo moi (johon tämä asiakaspalvelun ammattihenkilö vastasi lyhyellä virkahymyllä ja hieman viipyilevällä heiheillä.). Olisin varmaan saanut päivän asiakas ilmapallon ovella, mikäli semmoisia olisi ollut jaossa. Mutta silti selvisivät normia vähemmällä mussutuksella, koska tällä kertaa en kysynyt neuvoa mihinkään. Että semmosta. Aaargh.

Loppuviikon lomasääennuste...tilitilitom.

Menetettyäni luottamukseni virallisiin sääennusteisiin, päätin tehdä ihan teitä varten oman poppaennusteeni ns. kissan hiekka-astiamenetelmällä. On tähän asti ollut lähes luotettava, koska vain kerran olen tänä kesänä hölkännyt sortsit ja T-paita päällä raikkaassa räntäkuurossa. Eli säidenhaltija paskoi loppuviikoksi seuraavaa säätä:

Jos tiistaiaamuna hengitys höyryää, niin vika ei välttämättä ole hengityksessä. Maanantain jouluaattomaisen leuto sää jatkuu iltaan asti, ennen kuin paikalleen ankkuroituneen matalapaineen äitee saapuu pohjoisesta tuoden mukanaan hieman koleampaa säätä. Aamu-tv:ssä meteorologina esiintyvän tytöntyllerön mukaan viimeeksi näin kylmää on ollut vuonna 1962. Lohduttaa ihan helevetisti kesälomalaista tämä tiedon kultajyvä.

Keskiviikkona aurinko paistaa ainoastaan facebook-kaverien loma-otospäivityksissä. Matalapaineen ensi-aalto liikkuu Lappeenrannan ilmatilassa noin aamuseitsemän aikaan Harapaisen suunnasta lentokentän voitelukopille kiertäen hitaan vakaasti kentän ympäri ja suunnaten samaa reittä takaisin sateen kiihtyessä siinä about rautatieaseman kohdalla neljän-tuuman-paloletku-suihkusta maximusvitutustason vesiseinämään, joka sammuttaa sielustakin siellä mahdollisesti vielä vienosti lepattavan elämänliekin.

Torstaina Lappeenrantaa lähin maahan asti ulottuva auringonsäde sijaitsee Herakleen pylväiden tuolla puolen. Tuulen suunnallakaan ei ole keskiviikkona hevonvitun väliä, koska vaakatason sade menee kaikista insinöörien keksimistä kankaista heittämällä läpi hypotermoiden kuumempiverisenkin pekkapoutafanin lenkkipolun suojattomilla suorilla. Lapissa sataa lunta ja sille tiedolle loput Suomesta taputtaa karvaisia käsiään.

Perjantaiaamuna vallitsee rakkaassa valtakunnan kokoisessa Aquaparkissamme rauha tiilikattojen alla. Puolen päivään mennessä satanutta vesimäärä on viimeeksi digannut Nooa arkissaan. Ruokatunnin aikaan apteekin mömmöjonon vettävaluvimpien kaupungin puistotyöntekijöiden rauhoittavien kertaresepti ei enää mahdu siihen pienempään pussiin. Muuten on ihan helevetin hyvä maaliskuinen ulkoilusää.

Lauantain ilmanpaine vaihtelee yhden ja kahden baarin välillä riippuen rahatilanteesta. Myllysaaren parkkipaikan lokit alkavat kuolee ummetukseen paskahuussien puutteessa. Naamakirjassa auringonpaisteen tällä viikolla mukanähnyt ex-kaveri tunnustaa kolmannen bitchsläpin jälkeen puhuneensa vain kasvihuoneensa lämpölampusta eikä tee sitä enää toiste. Ainakaan niin suoralla nenänvarrella. Taressilla kalja pysyy jääkaappikylmänä, vaikka hypotermisen kouristuksen seurauksena lasi ei enää irtoa kädestä.

Sunnuntaiaamuna tuulensuunta on vaihtunut kaakkoon eli sateen ominaisuuksista on muuttunut ainoastaan haju. Aamulehden hakusukkulaviestin ylivoimainen voittaja on naapurin tuulivoimalla toimiva Maija Poppanen, joka rientää taas tahdonvastaisin juoksuaskelin puudelinsa perässä varjo tanassa. Sadetakki kun ei ole ollenkaan yhtä tyylikäs kuin juoksupurjeena toimiva sateenvarjotötterö. Sään lämpeneminen näkyy koko Suomessa veden olomuodon säilyessä lähes koko maassa nestemäisenä.

Suursäätila näyttää tällä hetkellä pysyvän yhtä hapokkaana tuonne heinäkuun puoliväliin asti, jonka jälkeen aurinko paistaa tuonne joulukuun puoliväliin asti. 

Pokkaritason vloggarointia

Kesäloman junttirundin eräällä siirtotaipaleella kuuntelin radiosta netin uusimpia trendejä ja siellä joku hyvinkin itseriittoisen kuulloinen toosanmaistelija totesi että blogit on niiiiin lääst siison ja tällä hetkellä trenditietoisen ihmisen pitäisi pitää videoblogia eli ilmeisesti lyhenteenä vlogia. No voi stna kun just aloin päästä vauhtiin tässä perinteisessä lukutaitoisille suunnatussa versiossa, niin nyt oon jo viimekautinen outkasti. En tosin tiedä haluanko tavoitella trenditietoisen mainetta enää näillä aamuilla, mutta kannetaan sitten oma korsi kekoon.

Kovalevyiltä löytyi kolme kappaletta ihan itse kuvaamaani liikkuvaa kuvaa sisältävää tiedostoa eli luonto-, urheilu- ja kauhuvideo. Periaatteessa tosin rajanveto näiden pläjäysten välillä on kauneimminkin sanottuna keinotekoisesti veteen piirretty viiva.

LUONTOVIDEO: Tyhjentelin pölhökissan rikkikuseman puhelimen muistikorttia ja löysin sillä räpylällä kuvaamani luontokuvasarjan, joka on niiiin syvältä neuvostoliitosta ettei sitä katsoisi edes pohjoiskorealaiset aidosti itkemättä. Ja tällä kuva-aarteella ajattelin aloittaa ohjaajanurani Ground Zerolta. Tai vähän sen alta Ground Minus Onelta.

Herrasmiehenä (?) säälin kuitenkin teitä julkaisemalla tästä mikrodokumenttisarjasta ainoastaan osan 1, koska osassa kaksi olin kuvannut pihalla hyppivää limaista pikkusammakkoa ja osassa kolme terassilla vaivalloisesti möngertävää etanaa. Naapurin mummeli luulee vieläkin, että osan 2 kuvauskömpimiset liittyivät ”kameran resoluution testaamiseen” ja osan 3 ”terassin mahdollisten routavaurioiden tarkastamiseen”, koska se uskoo miestä joka ”katsoo aina puhuessaan suoraan silmiin”. Voivoi. Ottaisin osaa jos osaisin. Ja hankkisin jonkun järkevän harrastuksen.

Mutta juu tuosta videosta. Olin koneella naamakirjailemassa kun huomasin oikealla sivusilmällä liikettä lintulaudallani. Jascques Cousteaumaista intoa uhkuen riensin hakemaan keittiöstä jotain kuvausvälinettä hetkellisenä haaveena kuvata elämääni suurempi elämä-vs.-kuolema-draamataistelu luontokappaleiden painiessa Lidlin auringonkukansiemenistä verta, hikeä ja suolia säästelemättä…Ja sitten Nokia kädessä hiivin apassinaskelin takaisin väijypaikalle kuvaamaan ovelasti sälekaihtimien välistä ettei ne poies säikähtäisi…no paskat ne mitään matsia käyneet ottamaan vaan homma meni pelkäksi himmailuksi. Enpä päässyt Iltalehteen tälläkään otoksella, mutta feceen nyt toki pienellä viiveellä.

URHEILUVIDEO: Ajattelin viime talvena laittaa alaselän kuntoon ja ostin mainoksen innoittamana semmoisen paskavatkaimen nimeltä Selätin. Oikein googletin ohjeet ja kävin autotallissa koko selätinsetin läpi (heti kun pysyin edes auttavasti pystyssä): perusjumpat, vauhtikyykky, pöytä, kellotaulu, korkkiruuvi, kingkong ja yhden jalan rongorongo. Oheisessa videossa on kuvausteknisistä syistä esitetty ainoastaan liikesarjan vaatimattomin väkerrys eli korkkiruuvin tiskirättiversio, koska kamerankäyttö yhtä aikaa ylä- ja alavartaloa eri suuntaan vemputtaessa on vaikeustasoltaan erittäin vaativa ainakin keski-ikäiselle miehelle, jonka motoriset taidot arvioitiin jo neuvolakortissa vaatimattomiksi…

KAUHUVIDEO: Tuorein videokokoelmani jäsen liittyy virkistyspäivän ryhmärämä-roadtrip-tyyppiseen eräänlaiseen virkistys-/kulttuurimatkaan mystisensynkkään Kymenlaakson maakuntaan. Hetkellisen mielijohteen, miedon keskioluen ja pitkäaikaisen et-uskalla-lällätysvittuilun seurauksena päätettiin yksissämiehin kuvata kunnolliset videoselfiet naamakirjaan. Porukan luovimpana miehenä ajattelin kuvata videon autenttisissa olosuhteissa eli kummitusjunassa. Toteutus jäin hieman vaiheeseen, koska pikaisesti tehdyn aikataulumuutoksen seurauksena baarin ja mörkövaunun välille tuli yllättäen kauhottua pakkiin paikallisen buffetin parisataa lihapullaa. Vaunuun istuessa oli mielen ja kehon metabolia jo siirtymässä pikkuhiljaa seuraavalle levelille ja unohtui se pikku yksityiskohta, että selfiessä pitäisi periaatteessa kuvata myös kameraa pitelevää henkilöä eli tällä kertaa allekirjoittanutta. Lopputulemana sain kuitenkin aikamiehen arvokkuudella taltioitua tämän elokuvataiteen tulevan klassikon jälkipolvien editoitavaksi. Lehtikielellä sanottuna alkoholilla ja luolamieslounaalla saattoi olla osuutta asiaan.

Jätän kokoelmani helmen kuitenkin julkaisematta. Se on reilun kymmenen vuoden takainen otos eräistä opiskelukaverin häistä, joissa olin delegoinut kuvaamisen enemmän booliastian vieressä viihtyneelle jampalle. Siihen aikaan videokameroissa oli semmoinen kätevä rannetuki, jossa kamera pysyi mukavasti handussa on-nappi pohjassa vaikka lattia olisi tehnyt korkeitakin aaltoja. Niimpä kuvanauhalle tarttui ”liikkuvaa kuvaa” nyrkit sylissä örisevien äijien polvista ja pöydänjaloista taustaselostuksena pelottavan outoja mörinöitä mm. metallinsinisen vm.83 Ford Sierran sielunelämästä. Onneksi sen ajan akut olivat lyhytkestoisia.

Tarkemmin asiaa mietittyäni ja edellä esitetyt asiat huomioon ottaen olen tullut siihen tulokseen, että jatkan pelkkää bloggaamista. Ilman liikkuvaa kuvaa.

Wanhan pierun positiivisuusviikko: Torstai

Positiivisuushaaste (4/5) eli Toilailutorstain positiivarit:

1. Trimmerillä paskaksi raapaistu muhviputki antoi taas hyvän syyn nousta sohvalta ja lähteä ostoksille.

2. Asiakaspalvelijatar 1. Kyllä osaa ihminen olla pahoillaan puhelimessa silloin kun syytä löytyy. Olin nimittäin maksanut oman vesilaskun lisäksi myös jonkun ihan tuntemattoman asiakkaan vastaavan laskun ”pienen inhimillisen erehdyksen” seurauksena. Positiivista asiassa oli erittäin miellyttävä-äänisen asiakaspalvelijanaisen herkän keveät sanavalinnat pahoitteluliturgiassaan. Enkä minä oman örinämittapuuni mukaan ehtinyt olla edes asiasta edes lievästi ärtynyt.

3. Asiakaspalvelija 2. Joeltäällähei. Reilu kuukausi sitten tunnetusta nettiliikkeestä tilaamani puutarhatarvikkeen saapuminen viivästyy enää kaksi viikkoa lisää, koska ” kansainvälisessä laivaliikenteessä on tapahtunut aikataulumuutos.” No ihan varmasti. Vaikka olen pitänyt itseäni hyvänä paskanpuhujana, niin enhän minä sentään näille ammattilaisille pärjää. Mikä on positiivinen ja hyvä juttu.

Positiivisuushaasteen esitän sille pihaportintolppaani vasten jalkaansa nostaneelle koiralle, jonka narun päässä taluttaman ihmishumanoidin sekunninosissa hömelöityvä olemus  sotailmeeni edessä oli viikon ehdottomasti viihdyttävin hetki. Kokovartalolla tehtyä anteeksipahoittelua ei pysty teatterikorkeassa opettamaan. Kiitos.