Weisse scheisse-talven aikana kaikki lumen eri olomuodot ja sijainnit on bylsineet hermot siihen kuntoon, että keskivertoisen arkiaamun sössömuodossa tallatessa alkaa äly olla viimeistään Hietalankadun paakkuhelvettiylämäen puolivälissä ämpäröity tajunnan harmaimmimmalle vyöhykkeelle eikä toivonvalo enää pilkahtele tunnelin päässä edes ajoittain. Viimeistään Ratakadun risteyksen liikennevaloissa seistessä Valintatalon jonon ensimmäisen kauppakärrin kahvaan totisena potkukelkoillaan lykkivät eläkeläismummelit näkevät parasympaattissymbolisen hermostoni laukaiseman kyynelnestevirran osoittavan poskiuurteitani syvempää sisäistä kaipuuta etelän lämpöön tai/ja edes kuivaan asfalttiin lenkkarien alle.
Koko itä-Lappeenrannan pihoilta huolellisesti yön aikana juuritäsmälleen minun postimerkkiä pienemmälle pihalleni itä-länsi-ja-pohjoistuulien keräämä metrinen lumisoossi lurauttaa ensihiet selkärankaa pitkin jo ulko-ovelta postilaatikolle polkua reuhtoessa aamulla kello viisi, koska pitäähän se weisse scheisse lapioida sen kaikista naapuripainimatseista kuuluisan postilaatikoiden edustan edestä ennen kuin naapurin eläkeläisten liiketunnistin sytyttää pihavalot klo. 5.08. Tilulilu. Valkokakkajumpan seuraavassa vaiheessa piharampista lapioiden auton ympärys ja lapionvarteen nojaten se ihan joka-aamuinen ihmejakummadejavuu/haistamikapaska-hetki: kuinkahan helevetin vaikeaa se voi olla muistaa putsata puolen metrin kinos ENSIN auton päältä. En ole vielä kertaakaan muistanut ja toistoja kyllä pitäisi olla riittävästi. Eli tämä homma AINA tuplana. Kertaa kaksi, koska seitsemältä lähtiessä pitää vetää sama kierros uusiksi mutta lujempaa, koska on jo kiire töihin ja pitää ehtiä saada paidanselkämys + kolme kainaloa nihkeäksi koko aamupäivän ajaksi. Kele.
Aura-auto/traktoripiru käy aamupäivän aikana, jotta tien eteen kasautunut puolen metrin valli varmasti ehtii jäätyä kotiintuloon mennessä timanttia kovemmaksi linnoitusvalliksi, jonka yli ei pääse kuin Ritari Ässän turboboostilla tai kulkuvälineetön kamppailulajien harrastaja eturistisideleikkauksen jälkeen tiikeripompulla. Ja koska minun Fordista ja polvista puuttuu edellä mainitut, niin joudun turvautumaan pistolapioon. Noin tuhannen tuskaisen lapiollisen jälkeen onkin sitten peltilehmä pihassa ja pikaisen lumenluonnin jälkeen ääsmarkettiin, jonka kassajonossa oikealta elämältä jo silmänsä sekä aivonsa ajattelevat osiot sulkeneet kerrostalofrouvat kiittelevät toisiaan ja taivaan isää pitkästä aikaa kunnon Wanhasta Hywästä talwesta ja upeista kinoksista. Ai tana sanon minä. Tekisi mieli suunnata oikea kenkäni vauhdilla kohti seuraavaa arktista ahteria, jonka omistaja seisoo kännykkä kädessä mairea ilme naamallaan kuvaamassa lunta Kirkkopuiston lehmuksissa. On se perkele kauniimpaa puussa kuin kolassa. Tuo lumi. Tai katolla.
Koska pikaisen juoksuvälipalan jälkeen riennän naapurin ex-palomiehen kehoituksesta lapion kanssa kattolumen kimppuun ”vielä kun on valoisaa”. Varastolta tikkaille kävellessä munaan varmuuden vuodeksi itseni huutamalla lapa pystyssä omaa pihaansa kolaavalle em. naapurille käyväni pikaisesti katolla työntelemässä nuo lumet alas. Vartin päästä haen isomman lapion/työntimen ja puolen tunnin päästä lumikolan. Joka kerta ohimennessä hymyillen ja nyökäten. Muutaman tunnin huhkimisen jälkeen alkaa tulla jo pimeä ja jätän jyrkimmän osion seuraavalla päivälle pelon ottaessa pikkuhiljaa selkävoittoa vitutuksesta. Portaita alastullessa enää vienosti harmittaa lumenpudotuksessa rikkoutuneen sadevesiputken sijaan koko taloa ikkunan puoliväliin ympäröivä lumibetonimuuri, jonka poislapioimisessa menee jäljelle jääneen järjen ja terveyden lisäksi pari tuulista iltapäivää.
Pihamaatani kesää kohti lapioidessa jäin hetkeksi pohtimaan, että ihan syystä se meteorologi seisoo Espanjan edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti