Jalkakäytävien hölkkäslalomia hyötyeläimen asenteella!

Koska viime kevään työterkkaritarkastuksen/3.asteen kuulustelun loppuanalyysissä oli enemmän rasteja kuin sen viikon lottokupongissa, niin päätin (tsumban sijaan) aloittaa trendikkäästi hölkkälöntystelyharrastuksen ja nyt about 2 000 km äärimaltillisen suomigorillan nolonnäköisin suloaskelin maitamantuja kirmanneena sekä reilu 10 kg leppoisampana alkaa henkinen kunto olla kiviaitaa ja fyysinen kuntokin sallia pikkuhiljaa yrjön pidättelyn lisäksi jopa ajoittaista ympäristön tarkkailua. Pakko se on hiljaisemmankin miehen myöntää, että tämän ensimmäisen touhutonnin aikana on monenlaista viheltäjää vastaan tullut, mutta pääsääntöisesti ilman moottorivoimaa liikkeelle lähteneet/lähtemään joutuneet voinen näinkin lyhyen empiirisen havainnointiaineiston perusteella luokitella muutamaan peruspäätyyppiin:

TUULIPUKUKENNELI. Pahimmillaan kolmen koiran tuulipukumamman kulkusuunta määrittelemätön ja tutka pysyy poissa päältä kuuloaistin ollessa vielä näköaistiakin valikoivampi. Itsetunto loogisuutta dominoivampi luonteenpiirre ja sanavarasto hätkähdyttävän runsas kromosomien rajoittaessa kommunikoinnin laatua muttei volyymiä. Säpsähtää joka kerta ohitettaessa siinä samassa risteyksessä. Virvelin päässä järkyttävän korkeataajuisesti räksyttävät karvahatun näköiset (kokoiset) marsut eivät ymmärrä 100 kg painoeron massavoimia. ”No moi!” pysäyttää loogisen ajattelun sekä jalkakäytävän muun liikenteen kanssasisaren saapuessa paikalle ja/tai puhelimen päähän.

Miss AMBERSSON. Tuulipukumuijia huomattavasti vähemmän elämää nähnyt ja omaa etenemistahtia nolostuttavan paljon nopeammin etenevä silmäkarkki, jonka kirkonkelloina heiluvat jutskat saavat keski-ikäisen kehäraakin haaveilemaan ikuisesta kesästä ja ilmastonmuutoksesta sekä pitämään aurinkolaseja myös pilvisäällä.

JAWS. Isokokoisen korkeajännityksistä tutun saksalaismallisen tappokoneen hyökkäyssuunta ”taluttajaansa” kiertäen oikealta vasemmalle. ”Ei meien Aadolf oo vihainen”-kommentin uskottavuutta vähentää metalliketjun toisessa päässä voimakkaassa takakenossa eestaas hurttaansa rempova punttiukko. Lenkkeilijän henkivakuutuksena maihinnousukenkien alla rahisevan sepelin takavasemmalle loittoneva ääni. Netistä tilatun hihattoman paidan rinnuksessa kamppailulajeihin/puntinnostoon liittyvä logo tai jotain muuta hölmöä 5 euron torihuumoria.

JOPOFAKJUUJENGI. Vittu-sanan käytön virtuoosit, joille äitin ja oletetun isän (ehkä) antama neuvo ”2-rengasta-maassa-ja-vähintään-yksi-käsi-tangossa” ymmärretty väärinpäin tai sitten sen on joukkotyhmyys pois päästä buutannut. Joukon vanhimmista melkein tupakkia maistaneet elävät jo elämäänsä Pilluusiossa, eli puhuvat kovaan ääneen asioista jota eivät ole vielä livenä edes nähneet. Osaavat tietokoneohjelmoinnin ja elokuvaenglannin huomattavasti liikennesääntöjä paremmin… kunei niitä voi livenä googlettaa, nii-ih. Turha alkaa reliikin rageemaan, vaikka jalkakäytävällä vastaan tulee kolme jopoa vierekkäin lonkut ritseillä poikittain.

KASSIELMO. Koko tien leveyden etenemiseensä tarvitseva omaa monologiaan ääneen örisevä/laulava muovikassimies bilettää edelleen Vireenin voitonjuhlia. Pummaa röökiä myös lenkkeilijältä ja muistaa myös haistattaa poistuvalle paskat. On kuulemma juossut aikoinaan itsekin mutta kovempaa. Eteläkadun ”hauskimmat” tämmöset karsinoitu lauta-aidan sisälle. Töräköin hanu makasi keskellä tietä polkupyöränsä alla housut miehekkäästi kintuissa eväslekat ja hernekeittopurkit pitkin tietä. Ehti vielä melkein duunata slaavikyykyt ennen kuin ratsuväki saapui…joo tuota...yök

TÄRYJYRÄ. ”Juoksutyylin” omintakeisuuden tekniset puutteet ja pintoja hipovan askeleen mataluus saa tervahöyryltä kuulostavan etenemisen näyttämään Moonwalkilta pakki päällä. Ei hymyile (sosiaalisesti rajoittunut) eikä morjesta (ikänäkö), mutta väistää jos pystyy (polvet). Keski-iän, elämänmurheiden ja tupakin ahavoima olemus huokuu aitoa tuskaa joka askeleella eikä hartioiden jäykkyyttä saisi enää fysioterapeutti poistaottua edes 6 kilon hienosäätölekalla. Muistaa kehua vaatimattomia urheilusuorituksiaan avoimesti naamakirjassa, vaikka aamusella ei polvet paskalle taivu. Viimeisen elossa olevan Chuck Norris-fanin ”ei tunnu missään”-mantralla ei hämää edes muita ystäväpiirikseen kutsumiaan Jura-kauden jäänteitä.

Tämän laitoin ihan siksi, koska en ole kuulemma morjestellut. Olen pahoillani, mutta tämä ehkä auttaa ymmärtämään miksi katse pysyy tiessä ja reiskat päässä. Yritän parantaa tapani. moi.

Ajanhermoisen kissaorjan aikarauta

On nyt tuo palvelu senverran hidastunut, notta ajattelin tuotekehittää tuolle kuperkeikkamaisterille toimivan kellon sen omalla jargonilla ohjeistettuna ja selkeyden maksimoimiseksi myös kuvitettuna. Ihmisen liian lineaarinen aikakäsite tarvitsee selkeästi hiomista kissamaisemman pyöreäksi ja 24 tuntia voidaan ihan huoletta supistaa kahdeksaan.

Klo 03-04: Aamun aloitus ja torkkuherättelyn ensi tsunami. Ihmisorjan henkinen unihiekkaimuri käyntiin volumelle kolme, jotta sille jäisi vähän pesämunaa alati kasvavien silmäpussien pohjalle työpäivää varten potentiaalisen ylivireyden ehkäisemiseksi. Torkkuherättimenä sisko, koska pienempänä mahtuu paremmin marhaamaan eestaas kaljun ja seinän välistä, kehrää kovempaa ja tarvittaessa sivaltaa äkäisemmin. Kalasheebasta enemmän tykkäävänä sen haukotus toimii paremmin, koska on tähän aikaan aamusta (?) omaani vähemmän raikas. Naispuolisena myös luulee osaavansa tulkita ihmisen ilmeitä paremmin, mutta siihen teoriaan nyt ei oikeasti usko kissakaan 

Klo 04-05: Styrkkarit kybälle jos ei tuutilullaat jo tässä vaiheessa ole ohi. Kunhan sen koomankalpea olemus seisoo omin jaloin keittiössä niin se on minun (ei ehkä ihmisen) mittapuun mukaan hereillä ja mä saan asap syödä/levitellä sheebat. Varmuuden vuoksi kuitenkin mäÄÄÄäyn täysillä ruokapussin aukiräpläämisen taustasaundit, jottei turhaan jäisi orjaparka viipyilemään omaan tinnitukseensa. Hyyskässä se saa olla yksin, koska meillä kissoilla on ihmistä 14 kertaa parempi hajuaisti ja jo yhtä hyväkin riittäisi karkoittamaan kaiken elollisen. Korttelin säteeltä.

Klo 05-06: Touhutunnissa parhautta ovat viimaiset talviaamut, kun me siskon kanssa haikotellen seurataan tosi-tv-mäistä on-lineshowta etuikkunoista orjan syöksyessä alumiinilapionsa kanssa aamuiseen talvisotaansa kohti horisontissa siintävää postilaatikkoa. Raattentien raivauksesta sisäänkonttaavalle orjalle suon tästä kiitoksena lyhyet sleebenhaischenit kahvimukinsa ja aamuteeveensä kanssa. Paitsi maanantaisin. 

Klo 06-07: Raavin ovea sisäpuolelta, koska tiedän etten pääse ulos raapimaan ovea ulkopuolelta ja/tai jäämään päiväksi ulos naukumaan naapureiden hermoja sukupuuttoon. Jos erehtyy avaamaan oven, niin jään kynnykselle tekemään päällä jojo-liikettä silmät kiinni, jotta voin arvioida ”silmä”määräisesti onko sen pinna tänään vähän eilistä pitempi. Ei aikomustakaan….

klo 07-16: Molemminpuoliset muniinpuhaltelutunnit, jolloin voin huoletta päästä orjan toisten kyykytettäväksi. Yksisuuntainen kauhun tasapaino, kun se ei tiedä mitä minä teen ja mua ei vastaavasti kiinnosta millä se mut sheebassa pitää. Kunhan lattialämmitys toimii.

Klo 16-18: Klo 16.15 orjan kotiintulohetki edustaa normipäivärytmissä liikkeen velttouden absoluuttista nollapistettä. Sekä ihmisellä että eläimellä. Kotiinpaluutervehdyslaatikkoleikkinä peittämättä ”unohtuneet” megaskeidat ja laatikon pohjan kanssa fuusioitunut kusisementti. Orja kauhanvarteen tsok-tsok-äääp-viuuuh- ripiripirapi ja vessan lattia on sekunnissa tasaisemmin hiekoitettu kuin etupiha, jossa tuo ihmisrautakanki teki aamulehteä hakiessaan crokseilla ilmaveivit palkintona viikon saikku. Imuroinnin jälkeinen syvä huokaus kumpuaa suoraan sepelvaltimoista, mutta koska sympatia tulee sanakirjassakin sheeban jälkeen niin no mercy ja halooOO-OH…moon jo keittiössä. Uudet mätöt pakkiin ja tunnin päästä toinen kattaus.

Klo 18-22: Lyhyt lepohetki. Orja heittää treenikassin olalle ja lähtee ilmeisesti löytötavaratoimistoon, koska mutisee aina oudosti lähtevänsä ”salille etsimään kadotettua nuoruuttaan”. Palattuaan on kuitenkin aina riittävän väsynyt ja naama turvoksissa notta voin esittää päivän palvelupyynnön nro 14 heti kun sen oma lautanen tai otsa osuu pöytään.

Klo 22-24: Nyt on hyvä aika istahtaa lattialle sekä tuijottaa puolen ajasta orjaa ja toisen puolen tyhjyyteen, vain jotta saan pidettyä sen alitajunnan mukavasti mukavuusalueen ulkopuolella. Katsekontaktin välttäminen on taitolaji, johon ei eläin pysty. MOT. 

Klo 24-03: Deep sleep. Reilukerhon presidenttinä vetäisen tässä vaiheessa kolmen tunnin REM-unet orjan yrittäessä vastaavaa kommandoversiona pituusakselinsa ympäri 10 kierrosta minuutissa pyörien. Se tekee mun laskujen mukaan 1800 rundia yön aikana eli ei ihme jos aamulla sheebakippo hieman huojuu/tärisee. 

Kaikesta huolimatta…me ollaan parhaimmat kamut…se antaa mulle turvallisen kodin ja ylläpidon. Ja minä en vastapalvelukseksi kuse sen kenkään. Enää 

Fakjuu ja faiöfox

NälkänälkänälkänälkäGRrrrrRRRRrrrRRrrrr…oli taas pölhökissan aamuagenda ja niiden kahden (meillä molemmilla yhteensä) toimivan aivosolun viime sunnuntain jumpstart. No mercy meiningillä viikon ainoan herätyskellottoman aamun pohjattoman syvästä REM-unesta kuperkeikkatekniikan maisterin repäisi reaalimaailmaan tämä omasta mielestään nälkäinen eläinevoluutiokakun kirsikka. Viisaampi sisaruksista istuikin jo valmiiksi tö/ärkeän ylimielinen ”hyvää-huomenta-vaihda-hiekat”-ilme naamallaan kaukalon vieressä katseessaan koko vittuiluspektrin kirjo.

Kissankuseen hyytyneestä nokiakäikäleestä viisastuneena hankkimani Catepillarin äijäkännykän päältä alkoi näet tänä kauniina sunnuntaiaamuna klo 6 kuulua armoton pärinä ja se normikilikalinkoli. Kuuden vuoden kissanpalvelija/-näyttelijäkokemuksella yritin vaivihkaa vaihtaa fyysisen olemukseni moodia nukkuvasta kuolleeksi raottaen tyynynpuoleista silmää vain harsomaisen hintsusti tilannearvion tekoa varten….joo siinähän se deerfyyreri istua pönötti hajuetäisyyden sisäpuolella päristen kuin ex-naapurin vanha pappatuna ja tehostaen aamun toivomuslistansa kohtaa yksi kaikenläpipureutuvalla Batman-tuijotuksella. Hetken aikaa pohdin gameplania unien jatkamiseksi, mutta näiden elämää suurempien voimien edessä totesin pikkuhiljaa vastustuskykyni vajonneen jo itsetuntoa alemmaksi joten nousin ylös vähäeleisen ja korostetun veltosti.

Sheebanlaiton jälkeen luonnollisesti koneelle asap ja facebookkiin… Ei mene kuin 5 min niin printterin päälle pomppaa sama vahtigepardi santsia hakemaan (en ota katsekontaktia), hieroo naamaansa näytön vasempaan yläkulmaan (en reagoi), kiertää pikkuhiljaa näytön takaa oikealle puolelle reitittimen päälle istumaan (mun putkinäkö ja pokeri pysyy edelleen), työntää päätä eteenpäin ja laittaa jumalauta hampaansa mun hiirikäden etusormen päälle puraisten (nyt alkaa munkin jurkka pettämään ja entiseen hiusrajaan nousta pisaroita), jatkaa liikettä edeten oikealta vasemmalle minun naamani ja näytön välistä talloen facebookin päältä ja käynnistäen firefoxin (joo oukkidoukki mää luovutan). Eli sunnuntaiaamun henkisessä nyrkkeilymatsissa tuli vanhalle pugilistille kaksi luovutustappiota ja yksi walk over…poistun nyt huoltsikalle vetää rauhassa aamukaffet ja pari vihreetä palmallia. moi.

Minä, mäntysuopa ja mustat tuulipuvunpökät

Minä, mäntysuopa ja mustat tuulipuvunpökät. Nämä kolme maagista M:ää näyttelivät pääosaa pienen kissakepardini järjestämässä iltazumbassa, jonka muistelu pelkästään lyö pohkeet maitohapoille ja saa vatsalihakset tekemään aaltoja. Tuossa FB:ssa surffaillessani alkoi nenään tunkeutua poikkeuksellisen miehekäs tuoksu indikoiden sitä, että joku läsnäolevista nisäkkäistä oli päästänyt kehonsa ulkopuolelle toivottua pehmeemmät vellit sille todennäköisesti sopimattomaan paikkaan. Ja arvaukseni osui osittain oikeaan.

Nurkan takaa paljastuikin sitten sepelvaltimot räjäyttävä näky: Kissa oli sössinyt skeidamöhnät itteensä ja veti piiiitkääää ruskeahkoa vanaa perässään… ja juuri sillä hetkellä kynnyksen yli. Kauhun tunne oli molemminpuolinen kissan tuijottaessa silmät pelkkinä mykiöinä mun mustia tuulipuvunhousuja (joiden suhinaa jostain syystä pelkää edelleen) ja minä vastaavasti sen ruskeeta perävanaa (jota katsoessa eeeen pelkää mutta pahoin voin)...Ja huoneeseen laskeutui syvä hiljaisuus.

Aiemmasta oppineena aloin pikkuhiljaa pienentää polvikulmaa ja nostaa äänenkorkeutta ihmisen tasolle yrittäen samalla pehmentää kolhoa olemustani höpöttämällä niitänäitä, ettei se NYT ainakaan singahtaisi karkuun. Toiveajattelua. ”Vui ooonkoo siultaa menny kak…” kohdassa polvet hipaisi pahaenteisesti toisiaan, kakkakattiohjus räjähti liikkeeseen ja meikä vastaavasti kyljelleen ihmismuuriksi blokkaamaan liikettä. Siinä vaiheessa orastavan paniikin kohottama adrenaliini/testosteronipitoisuus veressä oli kaventanut näkökentän jo vajaa 10 asteeseen, joten en tiedä tarkalleen mistä kohtaa lihamuuri petti. T-paidan leveimmästä p*skarannusta päätellen kuitenkin about parketin, olkapään ja posken muodostamasta VAJAA kissanmentävästä neliöstä. Ja tietysti kissa kaartaa nurkalta vasemmalle eli olkkari-makkari-sängynalus-sohvantaussuuntaan. Minä salamana (?) perään sen minkä nyt nämä eturistisiteet vielä joustaa.

Seuraavat viisi ikuisuudelta tuntuvaa minuuttia krokotiiliaskellusta parketin pintaa pitkin sohvaa päästä päähän kolmiokatseella kohdetta hakien. Molempien osapuolten voimien ehdyttyä tilanne laukesi ja sain konnan motitettua kirjoituspöydän alle, jossa se lopulta (aivan liian) onnellisen näköisenä ISTUI antennikaapelien ja sähköpiuhojen sekamelskassa. Siitä sitten tahmasenoloinen katti pienellä painilla kainaloon ja pyykille.

Kissanpesu se sitten olikin aikuisakrobatiaa karmeimmillaan ko. tilaan aivan liian kookkaan ja raihnaisen suomimiehen istuessa IDOlla ja yrittäen epätoivoisesti pysäyttää toisella jalalla villisti pyörivää vessapaperirullaa, toisen käden tehdessä viulunsoittoliikkeitä sekä kissan tukiessa itsensä napakasti hampailla vanhan karatemiehen parkkiintuneeseen kämmensyrjään. Tässä vaiheessa buranaselkäni kipumittarin viisari oli jo pysähtynyt kohtaan ”näitä liikkeitä max. kerran vuodessa jos milloinkaan” enkä liiottele yhtään. Viimein kissa hellitti otteensa, koska ilmeisesti sen pingispallon kokoiset aivot ymmärsivät paperiin jäävän materiaalin olevan kielen päältä pois.

Viimeisenä vaiheena pieni miehekkään valkoinen (ruskea?) valhe puhelimeen mahdollisemman matalalla äänellä tyyliin ”en pääse treeneihin kun tuli pientä remonttihommaa” ja tunnin konttaaminen ympäri kämppää mäntysuopaämpärin ja rätin kanssa kissankindereitä bongaten. Putsausprojektin päätyttyä ei sitten ollutkaan enää iltaohjelmassa kuin uutiset ja sää sekä tutilullaa. Huhhuh ja nauruhymiö.

Selkävikaisen kissanomistajan mandimoorning

Kun herätyskelloradiosta kuuluu klo. 5 aamulla jonkun menneen ajan staran pahaenteisesti joikhaama kysymys ”Voiko ihanammin aamun enää alkaa?”, niin voi olla varma ettei se hyvää lupaa. Koska insinööri ei arvaile, niin matematiikan semiammattilaisena laskin pikaisesti yhtälön : lumi + lumentyönnin + lumikola + kylmä hiki + etukeno + lipokkkaat + yskänpelko = treffit työterkkarin kanssa. Laskentaparametreista unohtui ainoastaan se tärkein eli kissa. Lumisodasta sisälle raahustavaa hikistä miestä vastaanotti jo tuulikaapissa rennon vaniljamainen kissankakkosen tuoksu; oli näet kissaystäväinen sen puolen tunnin taistelun aikana ehtinyt kehittää itselleen oikein miehekkään löysän ja visuaalisesti näyttävän jallajallaribbentropin. Aaai miten tarkasti oli osannut dinsinöörinkissa asetella eilisestä huomattavasti löystyneen sheeban tasaisesti hiekkalaatikon 2 cm reunukselle n. 15 cm:n matkalle. Hyvä puoli oli se, että purut olivat puhtaat. Siinä sitten olosuhteisiin nähden harvinaisen suoraselkäinen suomimies neopreenivyössään piti tenkkapoota miettien miten laskea ruhonsa siivouksen vaatimalle tasolle itkemättä/saada asunnon ilmanlaatu edes välttävästi ihmiselon vaatimalle tasolle kissan naukuessa samanaikaisesti keittiössä palikat kaakossa notta lisää ruokaa tänne ja heti. Armoton elukka. No tulihan se hyyskä puhtaaksi yököteltyä ja voin sen jälkeen poistua Lidlin vuorituulen tuoksuisesta kämpästä leuka pystyssä vastaanottamaan taas mitä on tullut elämältä tilattua. Raikasta viikonalkua!

Kissamaan nokiaton ihmisflipperi

Moro! Mä olen tuon ihmisen esimies ja tän kukkulan kuningaskebardi. Kuten ylläolevasta kuvastani näkyy, niin alkoi niinpaljon riepoo ton ihmispalvelijan jutut, että ajattelin tehdä sen putkiaivoille riittävän lyhyen ja yksinkertaisen sanakirjan. Vähän niinkuin puolustuksen puheenvuorona. Eli seuraavassa tärkeimmät tärpit Ihminen-Kissa-sanakirjastani:

AAMU: Tämä vuorokaudenaika alkaa vuodenajasta riippumatta reilusti ennen auringonnousua ja päättyy siihen kun palvelija hoippuu ulko-ovesta töitäpäin.

HERÄTYS: Ääni-, haju- ja tallomisversio. Hajuversio näistä toiminnallisesti hitain, koska se tunkeutuu pikkuhiljaa mukanukkuvan palvelijan alitajuntaan; tällä saa syvänkin unen muuttumaan lempeästi kohti valveunipainajaista ja palvelija on heräämishetkeä seuraavan akateemisen vartin vain fyysisesti läsnä, mutta pystyy vielä lihasmuistillaan tuhansien toistojen varmuudella antamaan sheebat kaapista. Sen tajunnantaso tosin riippuu siitä kummasta päästä oon möhnät lykänny ja mihin. Tallomisversiossa auttaa kokemusperäisesti hankittu ihmiskehon anatomian tuntemus. Ääniversio on käytännössä helpoin, koska kirjahyllyssä on (edelleen) paljon pikkutavaroita pudotettavaksi ja seinissä ehjää tapettia raavittavaksi.

HYGIENIA: Hygienianhoidossa olkapäät vaikeimmat ja hanuri helpoin. Ihmiset on hölmöjä; eivät osaa edes omaa hanuriaan nuolla, vaikka väittävät töissä joutuvan tekemään sen esimiehen vastaavalle. Moon tän kommentointiin jäävi, kun ei meillä kissoilla ole esimiehiä.

IHMISFLIPPERI: Ylivoimaisesti hauskin keksimäni öinen seurapeli, jossa jotain mahdollisimman äänekästä pyöreää esinettä nopein liikkein huoneesta toiseen liikuttamalla saan kyykkyjuoksuun aivan liian raihnaisen palvelijani aktivoitua liikunnan älämölöihin. Parhain peliaika klo. 02.00-04.00, jonka jälkeen ihmisraunion viereen kehräämään mennessäni tiedän sisäistäneeni ihmiselle v*ttuilun syvimmän olemuksen.

IKKUNA: Seinälle ripustettu läpinäkyvä levy, josta ei pääse rapsuttamalla läpi. Eeeeei vaikka toistaisi saman rituaalin päivittäin. Joka päivä. Ympäri vuoden.

IKKUNALAUTA: Ikkunan alle ja seinän ulkopuolelle sijoitettu sekä hyvin rakenteisiin resonoiva peltilevy, jonka päällä eestaasjuoksun aiheuttaman dumdurudumdurudum-saundin tahdissa ei juuri nukkumatti unihiekkaa heittele.

KEITTIÖN LATTIA: Dresdenin pommitus. Harmageddon. Mun jäljiltä. Hyvä paikka levitellä/talloa se osuus sheebasta, joka ei mahdu pakkiin ja jota ei halua uudelleen tarjottavan. Vittuilu ja viiksikarvat on sanakirjassa samalla sivulla, joten laita vaan paksukainen rasti ruutuun tekosyyn kohdalle jos ei sun niksnakspolvet enää kyykistelyyn taivu. Tai tuo se matto takaisin…eeeeehhhehheh…ennen kuin mäntysuopa loppuu.

KEITTIÖN PÖYTÄ: Jos mä joku aamu sallin ton ihmisen herätä ihan itte, niin se löytää mut siitä elbaamasta kalapuikkoasennossa. Karvanlähtöaikaan pöytäliina on loistava alusta hinkata se poies se osuus valkoisista selkäkarvoista, joka ei tarttunut yöaikaan nukkuma-alustana käyttämiini palvelijani mustiin työhousuihin.

KISSANKIUSAUSKONE. Ihmisinsinöörin ilmeisesti ainoastaan kissaeläinten kiusaamiseen kehittämä kodinmasiina from the Hell. Käyttötarkoitus mulle tuntematon ja ilmeisesti myös tuolle tekniikna maisterille, koska käyttää sitä todella harvoin ja silloinkin kovin lyhytaikaisesti. Ihmistenkielellä kutsutaan muistaakseni pölynimuriksi.

MATOLAATIKKO: Valtakuntani paras ledivaloilla koristeltu istuma-alusta. Pitää yllä yhteydet ulkomaailmaan ja mun persauksen lämpimänä.

MATTO: Painisparrikaveri, josta mätkitään takatassuilla etutassujen pitäessä kiinni, korvat takaviistossa ja silmät päässä seisten. Tämän aktiviteetin syytä/tarkoitusta Me Kissat emme ihmiskunnalle kerro. On sen verran diippiä shittiä, ettei ihminen pysty sitä tietoa sisäistämään…

MUSTANAAMA: Naapurin aseksuaali kissaeläin, joka on mennyt kusemaan reviirinsä rajan pikkasen liian lähelle mun autotallinramppia. Tuijotuskisassa tulos vielä ratkaisematon ja öisiä nyrkkeilymouruntamatseja olen joutunut vähentämään, koska edellisestäkin antibioottikuurista on vielä yksi levy jäljellä.

NAAPURIN KOIRA: Tosielämän non-stop spedeshow takapihallani. Saksanpaimenkoiran saa raivon partaalle istumalla aidan omalla puolella pyykkitelineen päällä ja siristelemällä silmiä vastatuuleen. Homman pikkubonuksena se, että palvelija pelkää sakemanneja 7 tikin verran ja minä taas en.

NOKIA. Tolle kasaridinolle aivan liian vaikea elekrtoniikkaihme, jolle se yrittää epätoivoisesti olla elämässään trendikkäänmukahauskasti online, vaikka blogilla on vain neljä lukijaa joista se kolme tuntee. Käikäleen piti kestää myyntimerkonomin mukaan vettä, mutta pikkuruinen kissanpissinliri sai kapulan vaikenemaan ikuisesti ja palvelijan puhumaan puhelimenhuoltoliikkeessä kuiskaten. Mikähän on alhaisin desibelimäärä, jolla ihminen pystyy ymmärretysti sanomaan toiselle ihmiselle lauseen ”sen päälle kusi kissa”? Tosikissamiehen ässätesti.

OIKOTIE. Ikkunaväijystä syömään mennessä reitti lyhenee kokonaista 15 cm, jos kävelee näppiksen yli sen sijaan että kiertäisi näytön takaa. Vanhasta läppäristä puuttuu X- ja C-näppäin juuri tästä syystä.

PAHVILAATIKKO: Maailman Paras Keksintö, joka melkein voittaa hienoudessaan muovikassikuset.

PARAKKI: Tämmosten alla meni joulu ja juhannus ns. omatoimimatkoilla. Suomen kielestä ei oikein löydy sopivia sanoja kuvaamaan sen näyn koomisuutta, kun kalju aikamies makaa maassa vatsallaan ja lepertelee pehmosesti sheebakuppi kädessä notta ”kiskiskistuletuletule”. Kahden kaupunginosan välisestä konttimatkasta aiheutui elämää suurempi jet-lag, jonka seurauksena pari päivää vain nukuin, söin, join ja ripuloin.

RUNDI (SISÄ): Olohuoneesta keittiön läpi saunaeteiseen, josta tiukka oikea eteisen läpi takaisin olkkariin. Juostaan aina täysillä matot rutaten. Viiden sekunnin kierrosaikaennätystä parannellessa ei ole juuri aikaa ihmisiä(kään) väistellä.

RUNDI (ULKO): Etuovelta pysähtymättä talo kiertäen takaovea rapsuttamaan. Tämä toimii ainoastaan kirpeinä pakkasaamuina.

TIMING: Ajoitus. Palvelijan aktivoinnin kannalta palvelukäskyn esittäminen tulee tapahtua parhaimman tehon aikaansaamiseksi täsmälleen oikea-aikaisesti: A. Juuri kun se on istunut vessanpöntölle, B. Ensimmäisen löylykauhallisen osuttua kiukaalle, C. Kun se on asettunut peiton alle ja liike lakkaa, D. Mihin tahansa aikaan aamuyöstä ennen kuin se ehtii vajota REM-uneen. D. Kun Suomi-Ruotsi-lätkämatsissa osuu aloituskiekko jäähän.

TUHNU: Siinä vaiheessa kun se huomaa hännän juuresta mutkalla, niin se on jo myöhässä. Täysin äänetön. Yllättäen sisäänhengitettynä hajun aiheuttama henkinen tuska on lähes uskonnollinen kokemus.

TUIJOTUS: Tällä saan myssytettyä ihmisen mielen, johon tämä psyykkaustapa uppoaa kuin varpaat karvalankamatolle maanantaiaamuna vääntämääni kakkaan. Tämän takia muinaiset egyptiläiset piti kissoja jumalina ja pölhömmät pohjoisen kansat noitina.

TYÖPÖYTÄ: Tietsikan näytön takana on ehkä maailman paras piereskelypaikka näköalalla sellutehtaalle ;). Kts. Tuhnu (ja ikkuna).

UFO: Reilu metrin mittainen ja muovisen näköinen tähtiportti, johon minut abduktoidaan keväisin kun se isompi yskä iskee. Sen jälkeen mut roudataan johonkin stratosfääriin tai Lauritsalaan, jossa humanoidit ottavat kokeita sekä lataavat koneeseen semmoset mömmöt notta herään seuraavan kerran himassa ektoplasmat punkassa ja aikajanalta on kadonnut pari tuntia (eka kerralla katosi pari ruumiinosaanikin, joiden tarkoitusta en vielä ehtinyt ymmärtää vaikka siskolta kysyin).

ULKO-OVI: Toinen seinässä oleva levy, joka aukeaa ikkunasta poiketen rapsuttamalla. Päivisin isännän hereilläoloaikaan riittää vieno yhden tassun hieronta, kun taas hiljaiseen yöaikaan toimii paremmin istuma-asennosta tehty kahden tassun konekivääriversio. Taktisesti takaovelle synkronoitu sisko nostaa REM-unesta revityn palvelijan pulssia potenssiin 4, koska aamuyöstä sen aivot ei rekisteröi ääniä stereona. Kuratassuilla valkoiseen oveen duunatut graffitit kertovat vierailijoillekin notta kuka täällä käskee ja kuka on käskevinään. Ulospäinmeno vasta toisella avauksella.

Eiköhän noilla alkuun pääse…moi.

Internetin hienomotorista hiplailua soroptimistien 9 kilon hauella

Olen hienomotorisesti lahjaton ja ilmeisen isosti. Nyt ei onneksi ole kuitenkaan kyseessä sen vaarattomampi asia kuin taas kerran nämä tablettien hipelöintinäytöt. Olen tuossa nyt treenaillut sen sujuvaa käyttöä ja kyllä on tullut netti tutuksi, kun on tahtomattaan tullut käytyä mitä ihmeellisimmillä sivustoilla häröömässä. Olen liikutellut peukaloa lähes näytön suuntaisesta asennosta aina 90 asteen kulmaan voimalla ja voimattomasti sekä käyttänyt sitten tätä go and stop-tekniikkaa, jossa peukun pää laitetaan huolella johonkin tyhjään kohtaan, flipataan ylöspäin ja pysäytetään siihen kohtaan johon oletan haluavani päästä. Kuitenkin tulee aina klikattua peukulla jotain linkkiä ja hätäpäissään poispyrkiessä merkattua nimensä johonkin kuvaan, jossa ”Teuvo Kemiöstä on saanut 9 kilon hauen”. En myöskään tiedä mitä ”Soroptimist International on Malabon” tekee työkseen, enkä uskalla googlettaa; pyysivät kuitenkin ilmeisesti käymään kylässä...

Just joo....ja sitten kun on löytänyt jotain etsimäänsä, niin eikun peukku heilahtaa sen verran yläviistoon että kirjaimet menee kissan kokoisiksi ja vastaliike vain pahentaa tilannetta. Oikean käden pinsettiliikkeellä kuvaa pienennettäessä ei ruudulla tapahdu mitään, mutta about ranneluiden kohdalta kuuluu äänekkäästi naks-naks-naks. Kahden peukalon zoominpienennystekniikkaa rajoittaa keskussairaalan lääkintävahtimestarin kipsaamistaidottomuuden takia rajoittunut peukaloiden liikelaajuus, vaikka rytmi olisikin kohdallaan. Siinä vaiheessa kun pitää laittaa kone pöydälle ja ottaa etusormet käyttöön, niin lienee jo todistettu, ettei tämä taida olla ollenkaan meikäläisen härpäke. Vaikka mainosmies sanoikin, että tämä tietotekniikan ihme on parasta mitä elokuvillekin on tapahtunut sitten popcornin keksimisen. Taidan lähteä Saimaan rantaan katsomaan, onko vesilinnut jo lähteneet etelään...nyt ois jotain millä heittää.