Mikael Kossucolan katekismus lomalaistajalle

Talven aikana on tullut funtsittua piiiitkä lista erilaisista lomatouhusteluista…jotka aion taas kerran jättää tekemättä. Työnteon täydelliseksi laistamiseksi päätin kuitenkin tehdä aakkostetun listan niistä tekijöistä, joilla tämä lomalaistaja aikoo laiskuutensa maksimoida.

A: Alkomahooli. Loman aikana hyvään ruokailukokemukseen kuuluu kuulemma hyvä viini ja huonoon vastaavasti joku alkoholipitoisuudeltaan prosentuaalisesti runsaampi neste tai muu vastaavalla tavalla makuhermot ja ajatustoiminnan tainnuttava sekä usein olomuodoltaan hyvinkin häilyvä käymistuote taikka tisle. Grillimakkaran kanssa on ihan sama mikä sieltä mukista rinnuksille roiskuu, kunhan juoja kestää klappijakkaralla (tai sen vieressä maassa perseellään) niin ettei tutka putoa päältä ja/tai tupakki suusta.

B: Barffaus. Kesäloman aikana lehtivihreä siirtyy lautasenreunalta takaisin luontoon ja ruokavalion lihapitoisuus saa luolamiehenkin vaikuttamaan hämyiseltä vegehipiltä. Rennien ja Kodin putkimiehen armosta kesäksi jämäköityvän ruoka-aineksen kulkureitti marketin hyllystä kehonmutkien kautta puhdistamolle sujuu vaivattoman äänekkäästi parhaimmillaan alta päivässä. Kesän tiukka barffaussessio helpottaa työterkkarin syysanalyysiä, koska molempien päiden viat on jo elokuun tienoilla riittävän selkeästi havaittavissa.

C: Celsius. Mieluusti loman aikana saunassa about 90, kropassa alle 40, työhuoneessa yli 30, ulkotiloissa yli 25, sisätiloissa alle 22, kaljapullossa alle 10 ja myyränkoloissa miinusmiljoona.

D: Diogenes. Oppi-isäni Diogenes Sinopelaisen oppien mukaisesti en lomalla harrasta hyödyttömiä enkä tarpeettomia tieteitä tai taiteita, kuten esim. matematiikkaa, geometriaa ja musiikkia, vaan keskityn pelkästään elämän eettisiin arvoihin ja estetiikkaan. Eli Aamun Etelä-Saimaasta ja paskallakäynti-Akkareista katson pelkät kuva, numeroista käytän vain kolmosta ja aakkosista pelkkiä kauniita etuvokaaleja, vartalon liikeradat loivennan maksimiin ja luureista kuuntelen musiikin sijaan ainoastaan kasarihittien antimelodisia ovikelloriffejä.

E: Etelä-Ruotsalainen. Runsaan auringonoton jälkeen ihonvärinsä sanallinen kuvaileminen etnisesti korrektilla tavalla. Ei tosin päde geeniperimältään meidän suvun lähiympäristössä aikoinaan liikkuneille, joilla ihon värispektristä puuttuu valkoisen ja punaisen välistä kaikki ruskean sävyt.

F: Facebook. Vapaa-ajanvieton vihollinen number one. Jos en muuta keksi, niin kerron mitä tein ja söin äsken tai kehun kaverin halkopinoa. On se elämä ollut ankeeta ennenmuinoin, kun kukaan ei virallisesti tykännyt mistään tai ollut sosiaalisesti aktiivinen klikkailemalla niitänäitä 30 v. sitten viimeeksi tapaaman eskarikaverin ahvenensavustuskuvia. Tykkäysklikkausorgasmi on nykyajan naamakirjaseksualismin omituisin ilmentymä. Anteeksi alatyylinen ilmaus. Enhän minä nyt tosissani. Klik.

G: Grillaaminen. Lomalaiselle ainut oikea ruoanlaittomuoto ja varma sademagneetti. C-luokan pintapoltetun raparasvakaapelin energiasisältö saa kilojoulekammoisen vyönylittäjän hikoilemaan onnenkyyneleitä pururadan ylämäissä, vaikka vitutuksen määrä on kääntäen verrannollinen pötsin sisällön rasvapitoisuuteen…äijägrillissä ainoat kasviperäiset tuotteet ovat grillihiilet ja makkaran sisältämä jauho. Kaasugrilliä käyttää vain naiset, lätkäväki ja  muut heikkomieliset.

H: Hölkkä. Hölkkääminen on hulluuden terveellisin muoto ja hölkkäämättömyys tekosyiden pohjaton kaivo. ”Lähdetkö lenkille?” sanaparilla saa kaveripiirin verbaalisen ulosannin luovuuden puhkeamaan täyteen kukkaansa yllättävän avoimine elämäntilanne-, vaiva- ja lääkelistoineen. Lääkärinä esittäisin pelkästään tuon kysymyksen vastaanoton alkajaisiksi, niin ei tarvitsisi lomakkeita täytellä.

I: Ilmatieteen laitos. Valtion virallinen veroeuroilla ylläpidetty tunnelmanpilaaja. Ilmatieteen laitoksen poppamiehille osoitetut vuolaat rakkaudentunnustukset täyttävät kesäisin kaikkien paikallislehtien yleisönosastopalstat. Viiden päivän säälottorivi on miljardin euron supertietokoneilla jännä tehdä, mutta Rilli-kissan yhtähyvä tulee veronmaksajille halvemmaksi.

J: Juoksu. Hölkän pelottava isoveli. Meille tyylivapaan painovoimallisesti pintakaasulla löntysteleville lähes vieras käsite, jonka huumaan pääsee vain hetkellisesti jyrkimmissä alamäissä mikäli polvet vielä niissä maitohapoissa edes hieman taipuu johonkin suuntaan. Keski-ikäisten miesten piirissä tämä alamäkijuoksutyyli tunnetaan myös nimellä puujalkaloikka jossa polvikulma on lähes suora, jarrutusmatkana 2 * lähtökiihdytys, luontoäänenä saksalaisista pehmopornoleffoista (joillekin) tuttu rytmikäs oih-oih-oih ja naamalla munille potkaistun pohjoiskorealaisen virallinen aplodeerausilme.

K: Kaukosäädin. Kaikkien insinööritieteiden ihanin keksintö sekä kesäloman käytetyin elektroniikkavimpain sadepäivien varalle ja laiskuuden maksimointiin kaikille (meille) elämäänsä kyllästyneille sohvaperunanuijille. 

L: Lapio. Tämä varren päähän kiinnitetty metallilevy on vittumaisuudessaan ehkä ihmiskunnan monipuolisin keksintö ja lähietäisyydeltä operoidessa liikelaajuudessaan pätevin. Kevyemmällä talviversiolla annan ääniefektejä maan alla raidia pakoileville myyräkontiaisille ja raskaammalla kesämallilla todistelen viherpiipertelyn asiantuntijoille ettei mikään kuoppaan laittamani maapallon kasvieläväinen ole kuolematon.

M: Myyrä. Pitkä on ollut se henkinen matka Pikku Kakkosen rakastettavan mustan tsekkoslovakialaisen piirroshahmon ja nurmikkoani bylsivän maanalaisen petoarmeijan välillä. Huonopolvisen ”puutarhurin” manuaalisessa myyräntorjunnassa saa tapettua ainoastaan kallista loma-aikaa, mutta vastapainona vitutus jakautuu tasaisesti joka suuntaan.

N: Nurtsi. Säälittävän oloisen viheriöni hoitohyötyliikunnalla saa hien pintaan ja naapurit hereille. Pärinäbakkanaalin jälkeinen raikkaantuore pakokaasusauhuinen nurmikontuoksu saattaa naapurin kirkkoonlähtijät palvontamatkalleen kellonkalketta sykähdyttävämmin ja trimmerin kanssa nyt terve aikamies voi viettää pihatöissä vaikka koko päivän. Vaikka onkin Boshin akkukone, niin kyllä lähtee linnut voimalinjalta kun vetää liipasimesta. Tsing-tsing sano sakusammakko, kun kuolema kolkutti…

O: Off. Kesän rakastettavin tuotemerkki, jolla saa pidettyä viimeisenkin osan elävästä luonnosta lyöntietäisyyden ulkopuolella. Lomalaisen silmät kirvelöityy kyyneliin kesänlämpöisessä ja önniäisvapaassa illassa auringonlaskun ja hyönteismyrkyn tuuditellessa mielen lempeään puolinarkoosiin katselemaan kammottavannäköisiä valveunia.

P: Perselfie. Belfien suomalainen versio eli perseestä otettu selfie. En tiedä onko aiemmin ollut sana, mutta nyt on. Henkilökohtaisesti suosin tätä, koska terassi-illan aamuhämärissä yhdennäköisyys on riittävä Jameksetkin jalassa. Iltalehden mukaan ensi kesän ehdoton hitti, jota vahvasti epäilen.

Q: Qrupiilo (lausutaan kuurupiilo). Terassibingon modernimpi muoto, jossa semihauskan naamakirjapäivityksen perusteella jemmaudutaan keskustan kaljakarsinoiden pimeimpään geokätköön ja muut humalaiset yrittää älypuhelimillaan bongailla notta miiiiisshä se partyanimaali nyt luura. Ehhehheh. Kesähubailun rajattominta riemua bittivirran kaljavaahdoissa ja akkalaumojen kimeimmät nomoit.

R: Rakkolaastari. Puutarhaliikkeessä lapio- ja haravahyllykäytävän toisessa päässä myytävä välttämättömyystarvike, jonka avulla alelaarista ostetut taiwanilaiset 8 egen Sport-lenkkaritkin tuntuvat Adidaksen lippulaivoilta. Hyötypuutarhaurheilussa näppylähanskojen paras kaveri. 

S: Sauna. Mikäs sen hienompaa kuin istua kauniina kesäiltana 100 asteisessa huoneessa munasillaan irvistelemässä varpaankynsilleen? Evankelis-luterilais-nautintokielteisen ruumiinkulttuuriympäristön suomalais-masokistisessa saunaversiossa mieli sekä ruumis lepää ja puunoksilla itsensäruoskiminen tuntuu jopa luonnolliselta. Saunasta kaljan voimalla sinileväpuuroon sukeltava suomijorma on kappale kauheinta Suomea ja kätevin tapa havainnoida ulkomaalaiselle se sauna-alastomuuden ja erotiikan välinen suuri ero.

T: Työ. Ei. 

U: Urdu. Suomensukuinen terassikieli, jossa kolmen promillen etukenossa yksi viiva kaksi tai useampi suomimies keskustelee sujuvasti palikat kaakossa kenenkään ymmärtämättä edes mistä aiheesta ja alun lyhytlaajuisen elekielen päättyessä viimeistään nakkarin jälkeisessä taksijonossa painiksi. Agricolan ja Kossucolan vähä-älyinen äpärälapsi. Zervuska haidis om limakud ziero…

V: Vyö. Loma-aikana kutistuva vaatekappale, jonka lomakäyttö tulee rajoittaa ainoastaan hätätapauksiin ja lähipuolustukseen. 

W: Weissmüller. Ainut oikea tartsani jonkamoinen jokaikinen suomikesämies haluaisi oikeasti olla. Muttamutta. Lainsäädäntömme tarzanointi on lomalaisen näkökulmasta vielä pahasti vaiheessa. Puissa munasillaan jodlaavan apinamiehen liidon keskeyttää hypotermiaa varmemmin poliisi ja paljain käsin pikkueläimien tappaminen on metsästyslain mukaan todennäköisesti törkeä rikos. Eläimen kieltä osaavan hoitoonpääsyjono on Etelä-Karjalassakin alle puoli vuotta.

X: Äksäpositio. Elintoimintojen palautumisasento nurtsihalissa intensiivisen baari- tai juoksukierroksen jälkeen. Asennon leveys ja keston pituus on suoraan verrannollinen siihen, kuinka monta kierrosta on lajista riippuen tullut nautittua tai kärsittyä. Tällä tavoin aamukasteeseen fyysisesti integroituva lomalainen on joko liian myöhään tai liian aikaiseen liikenteessä. Eteisversion aamulahjana kuolatatska poskessa aiheena Intersportin lenkkarimainos peilikuvana.

Y: Yhteyttäminen. Minun kasvimaallani täysin tuntematon käsite. Olen joskus harkinnut rikkaruohojen/voikukkien kasvattamista, jotta pääsisin vihdoin niistäkin eroon. Yhteyttämiskammoisen kasvimaani ansiosta plantaagenin myyjät jo hätäpäissään morjenstelee kadulla kohdatessa ja rautakaupassa oudonnäköinen asiakas alkoi puhua pihanurmikkonsa kontiaisista.

Z: ZZ-top. Eli lomaparta. Kaikille miehille lomanvieton ehdoton must, jonka selittäminen nais-ihmisille on mahdotonta ja ainakin teoriassa tarpeetonta. Loppuloman terroristispurgulookissa en siskon kiellosta saa mennä vanhan äitimuorin etuovea availemaan ilman ennakkoilmoitusta. Naisihmisten kirkaisussa kun on se jännä puoli, että ääniaallon korkean värähtelytason takia ensireaktio tuntuu kipuna tärykalvossa eikä niinkään varsinaisen äänenvoimakkuuden aiheuttamana polvien notkahduksena. Ei kyllä kateeksi käy näitä samasta omenapuusta pudonneita ja sitä kautta elämääni geneettisesti pakkointegroituja naisihmisiä, koska oman laajan ja perusteellisen empiirisen tutkimuksen tulosten perusteella huumorintaju on aivan päivänselvästi (!) kromosomisidonnainen ominaisuus. 

Å: Åke. Lindman et. al.. Mikäli tunnelma nousee liian korkealle, niin apuun rientää toiseksi paras verorahoilla kustannettu mielenmasennin eli Yleisradio päivittäisine musta-valko-suomileffoineen. 50-luvun lievästi homoeroottisissa sotilasfarsseissa miehet oli nautaa, ristiinpukeutuminen arkipäivää ja savon huastaminen hauskaa. Huumorin toi Suomeen Neil Hardwick vasta 70-luvulla ja kaikki sitä edeltävät huumori-nimikkeellä julkaistut tekeleet pitäisi haudata peruskallioon bitumikapselissa ongelmajätteenä. Piste.

Ä: Ääsmarket. Kävelymatkan päässä oleva kaljan ja makkaran hakukeidas. Melkein kuin Liidli, mutta haisee paremmalta, on kahta kalliimpi ja kassaneiti sanoo karheemmin trastuit.

Ö: Öljy. Meikäläiselle sopivalla auringonsuojasemmoisella voisi voidella avaruussukkulan pohjakeramiikkalevyt, koska iho on geeniperimältään hampaitakin valkoisempi. Transformaatio kalkkilaivan kapteenista Hiewathaksi tapahtuu nopeimmillaan kauppaan kävellessä, vaikka sää pitäisi olla ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan vielä puolipilvinen. Pigmentittömän himolenkkeilijän junttirusketus ulottuu hauiksen puolivälistä sormenpäihin sekä aataminomenasta otsaan.

Eiköhän sitä näillä pärjää muutaman viikon työpaikalla käymättä. Hyvää kesälomaa kaikille!

Rautakaupasta kaurapuurolla kesäkuuhun

Suomimiehelle karmein iän mukanaan tuoma kehonvaiva on sen toiseksi tärkeimmän eli oppimiskäyrän nopea lasku. Pahoittelen teeman toistumista, mutta tämän ikäisellä miehellä on vähäiset huvit ja Bilteman piuhat eli tapahtumakalenteriini saa kirjoitella aina vaan isommalla fontilla ja vielä jää tilaa piirrustella. Tänään tapahtui nimittäin ylläripylläri rautakaupassa taas se miehille tyypillinen ja taloudellisesti tuhoisa ruumiista irtautuminen, jossa loogisen ajattelun murskasi synapsien läpi syöksynyt tulikuuma testosteroni. Jo kolmen askeleen päästä sisääntuloportista ajatteleva minäni siirtyi katonrajaan tuijottamaan sielun silmin sulovileeniksi muuttunutta fyysistä minääni kauhunkankein ”älänyssaatana”- miettein.

Aamulenkin jälkeen lähdin pahaa-aavistamattomana tilpehööriparatiisiini tarkoituksena ostaa pieni laatikollinen kolmen sentin lankanauloja suunnitelmana kävellä portista heti vasemmalle, pääoven puoleista käytävää naulahyllyille asti ja toista kautta kassan kautta pihalle. Toisin kävi. Joku perkuleen koukuttaja oli printannut yhden maalipurkkipinon kylkeen muovitaskun sisään lapun, jossa oli punainen nuoli vasemmalla ja alla tekstinä ”TARJOUS”. ”No jos minä vaan tuon käyn vilkaisemassa”-ajatuksen pitäisi jo tässä iässä soittaa hälytyskelloja liian monen toiston jälkeen mutta ei... Eihän siellä tarjouksessa ollut kuin jotain aivan väärän väristä maalia, mutta jumalauta siinä ympärillä oli vaikka mitä muuta kivaa ja hyödyllistä. Tunnin haahuilun jälkeen mukaan tarttui puunsuojaöljyä, rautakanki, vetomitta, hiomapaperia/hiomatyyny, pieni retkikirves (?), viiden erikokoisen ruuvimeisselin setti, akkukäyttöinen trimmeri (halpa), avotuligrilli (melkein ilmainen) ja pienoiskasvihuone ”vaikka tomaateille” (koska etuseinällä oli muistaakseni siihen sopiva tila => eipä ollut). Alapäällä ajattelu on kalliinhauskaa puuhastelua, mutta ei nyt tällä hetkellä oikeastaan vituta yhtään. Tilipäivään enää viikko ja puuro maistaa…

Joopajoo. Pitänee huomenna käydä ostamassa ne lankanaulat L

Yrtit ja yhteyttäjät osa 3: Kaaosteoreettisen kasvimaani substrooppiset sankarivainaat

Kuten aiemmin kerroin, niin lievästi sanottuna lähes manian asteelle edennyt ihastukseni auringonkukkiin on pikkuhiljaa saavuttamassa antikliimaksinsa ja ”periksi ei anneta perkele”-periaatteella hankittu syvä ahdistus alkaa jo purkautua Touretten syndrooman omaisina vokaalisina hermoväreinä JUMALAUTABULULULULUAAAH… Aiempi riemu onnistumisesta oli voimakkaasti ennenaikainen ja aasinpää/-perseeni on taas kerran saanut sille jo aiemmilta yrityskerroilta tutut kiertopotkut henkisen minäni tyytyessä enää vain ohjailemaan kontrolloimattomasti vellovaa kyynelvirtaa. Huonosti muotoiltujen lauseiden sekaan piilotettua kasvinomistajan tuskaa ei lievennä edes orastava urheiluhulluus tai tässä(kin) asiassa tietovarastoltaan (ei vatsaltaan) vielä minuakin heiveröisempien (mutta puheliaampien) ala-Kesoilin kuninkaiden vertaistuki. Eikä missään tapauksessa se googlelle ulkoistettu ns. maalaisjärki.

Toivorikkaan toukokuun alkupuolen terhakkaasti kohti aurinkoa jöpöttäneet kirkkaanvihreät kasvinalut alkoivat odotusarvon mukaisesti piiikkuuhiljaa löpertyä maata kohti ja kuinka ollakaan eräänä maanantaiaamuna ei ruukuissa näkynyt enää lehtivihreän murustakaan; vain pieniä ruskeankellertäviä ja kurttuisia kasvivainaanökeröitä. Sen tuhannenkolmannentoista tuskaisen googlehaun jälkeen löysin jonkun asiantuntijaksi itseään väittävän kasvitieteen tohtorin ohjeistuksen pienimmän mahdollisen fontin japaninkielisen osion kirjallisuuslinkin alaviitteen liitteestä maininnan siitä että ”koska auringonkukalla on pitkä pääjuuri, joka saattaa uudelleenistutuksessa vahingoittua mikäli se on esikasvatettu sisällä” … jätän tähän väliin mahdollisesti sopivan ja juuri keksimäni eroottisluonteisen ihmisvitsin kertomatta toteamalla ainoastaan, ettei ihmisen ja kasvien maailma niin kovin kaukana toisistaan loppupeleissä ole. Kuulemma.

Tulevan triffidiaitani ulkoistutusyritelmän Vol.1 laitoin multiin jo ennen vappua, koska kauden ensimmäisten terassi-ilmojen jälkihöyryissä kuvittelin kestokesän mallia -14 jo saapuneen. Megaluokanmoga. Eipä tullut uskottua naapurin Wanhan Jaarittelijan 80 vuoden kokemusperäistä sääennustusta, vaan kehuin sille räplynä nykyaikaisten tietokonemallien kaikkivoipaisuutta. Kolmen päivän päästä tämän keskustelun muistoa kunnioitti enää kymmenen sentin lumikerros ja kuvan mukaiset lumimiehen jalanjälkiä muistuttavat kompostimultamontut. Positiivisena asiana tässä oli ehdottomasti se, että ”ravinnerikkaampaa” multaa tonkiessa huomasin kompostorini toimineen talven aikana loistavasti, eikä haittaeläimien jälkiäkään ollut havaittavissa lähiympäristössä. Tai sitten ne on oppineet syömään sillä muovihaarukalla, jonka pömpelistä mystisesti löysin.

Joo hiljaista oli auringonkukkieni hautausmaalla; yhdessä montussa tosin pieni taimentapainen vielä söpösti lepäili vaakatasossa mitä ilmeisimmin jo kuolinvuoteelleen kellahtaneena. Kasveilla ei onneksi ole älykkyyttä tai tuntoaistia, koska muuten tuota kuvaa katsoessa menisi näin herkältä taiteilijalta yöunet. Herbaarioni hypotermisen horrormuuvin viimeisessä jäykkäpaskontajaksossa kasvieni loppuelämän minuutit meni todennäköisesti päälläolevan lumen ja vitutuksen sekä ihmiskunnan ääliömäisyyden määrää funtsiessa.

En kuitenkaan ihan niin kehno kasvinkasvatushommeleissa ole, kuin edellä esitettyjen kertomusteni perusteella voisi katsoa tulleen jo tieteellisesti todistetuksi. Annoin nähkääs osalle tulevista kasviystävistäni option menehtyä sisätiloissa jakamalla idättämäni taimet kahteen luokkaan kunnon ja insinöörinkoulutuksen mukanaan tuomalla yleispätevyydellä olettamani elinkelpoisuuden mukaan. Ulos kuolemaan kuoppasin ainoastaan toptenin ja selkeästi elämänkaarensa kalkkiviivoja nopeammin lähestyville hankin oikein vanhoista kunnon sademetsäntappoteakkirimoista tehdyn telineen suihkukaapin viereen. Minun logiikkani mukaan röpelöisen lasin läpi kuultavan substrooppisen pehmeän valon ja suihkusta tulevan vesihöyryn olisi pitänyt toimia ilmastollisesti jonkunoloisena viidakkosimulaattorina. Ja paskan marjat. Laatikon kasvustosta päätellen kuoleman hönkäys oli lähestynyt juuri suihkun suunnasta, mutta nurkanpuoleiset viheriöijät voivat vielä ihan hyvin. Ei ole ilmeisesti tropiikista tämä kasvi tai sitten käyn liian kylmissä suihkuissa Lappeenrannan Energian armosta. En tietenkään muusta syystä.

Ja taustalla olevien vihreiden tupsujen pitäisi pussin mukaan olla porkkanoita. Niitä myytiin samasta pahvitelineestä ja ajattelin hetkellisen aivosähköhäiriön seurauksena yrittää mäheltää verrokki-istutelman niille viimevuotisille porkkanatikuille. Jospa NYT tänä syksynä saisi tehtyä oman maan porkkanoista sen dieettipieretyssalaatin.

Summa Summarum. Olihan niiden siemenpussien sarjakuvaohjeiden alla näemmä jotain ohjetekstiä ihan pienellä präntillä, mutta äijätyyliin ne luonnollisesti ohitin olankohautuksella. Ehdottaisinkin nyt tuotevalvontavirastolle Suomen lainsäädäntöön tuotavaksi semmoisen aloitteen, että kaikkiin selkeästi sukupuolisidonnaisesti luonnollista käytöstä/osaamista vaativiin ohjekuviin laitettaisiin isolla otsikoksi ”Kuvien katsominen ei riitä tämän asian ymmärtämiseksi, vaan lue myös näiden kuvien alla oleva teksti!”. Minulle on toistuvasti vinosti hymyilty, nottei kukkien kasvatus mitään rakettitiedettä ole. No ei varmasti ole ei... Jos se sitä olisi, niin puolet Nasankin miehistä luulisi vielä kuun pimeemmän puolen olevan Boogiemanin koti.

Eipä muuta tällä kertaa. Pasila ja Porilaisten marssi.

Linnut, kissat ja hevosradan haamut

Aivan oikein. Nytten oikein hiffaa mitään noista yhdessä enkä erikseen. Kissojeni hölmöilyistä voisin kirjoittaa tältä istumalta seitsenosaisen kirjasarjan ja vielä jäisi hyllykilometri tavaraa kansallisarkistoon jälkipolville varastoitavaksi, mut noi linnut…silloin kun nää paikalliset foglut ei tule uimaan mun vessanpöntössä, sotkeudu kaksi tuntia vanhaan sulkapalloverkkoon, vahdi pöllönä biojäteastiaa, osu syöksypaskoessaan postilaatikon kannen kokoiseen maaliin kolmen kilometrin päässä lähimmästä vesistöstä, niin eikö prkl ne kaadata saludot syliin painimalla elämänsä viimeisen vaparimatsin tuon minun pelottavan (vähän kunnioitusta herättävän) vahtipölhökepardin kanssa…

Kävi näet niin, että ajattelin mennä etupihan terassille aamukaffelle nauttimaan kevätauringon ensisäteistä ja juttelemaan turhanpäiväisyyksiä mahdollisesti bongaamien naapurien kanssa. Elämä vaikutti muutenkin (normitivolista poiketen) hetken aikaa harmooniselta ja just kun meinasin käydä miettimään mukavia kahvia hörpäten, niin nurkan takaa alkoi kuulua helevetinmoinen älämölömouru , sutina ja kilikalinkoli. Kehon kuntoon nähden räjähtävän nopean tuolistanousun lopputulemana tuoreenkuumat mustakahvit sylissä ja etureisien henkisiä palovammoja viilensi melko mukavasti persauksen ympärille hetkessä puristunut pelon hyytävänkylmä rinki. Tunneälyyn oikeana suorana tärähti kauhun ensiajatus: Nyt stna siitä mitsubishin mukahuoltovapaasta lämpöpumpusta kajahti laakeri ja siinä meni kesäloman terassikaljarahat…eijeijei…armeijassa opitulla hengitystekniikalla hetken aikaa rauhoitin mieltä ennen hyökkäystä ja ”rohkea” askel nurkan taakse…ja juumaaalaaauuutaaa…taas kerran iski päälle se ”mitä v**tua”-hetki, jossa ei voi muuta kuin herkästi pintahengittäen tuijottaa verkkokalvoille piirtyvää näkyä kehon ja mielen hämmentäessä keskenään kropansisäistä hormonisoppaa arpoen samalla lopullisen tunneaistimuksen laatua, kehityssuuntaa ja suuruutta.

Siinä se seisoi. Pölhökatti. Felis Catus Ridiculum. Älyn valonsa himmeydessä ylpeänä loistaen. Suussaan kokoonsa nähden suhteettoman suuri lintu juuri henkipoloisensa menettäneenä. En ottanut kuvaa, koska näytti niin rujolta. Tuo kaiken nössöyden ruumiillistuma oli pyydystänyt ihkaelävän täysikasvuisen linnun. Hyviä puolia tässä (ehkä) oli se, että ilmalämpöpumppu oli kunnossa ja kissa osoitti pallittomanakin omaavansa vielä esi-isiensä pitkässä evoluutioketjussa kehittyneet tappajakyvyt oikeasti vaativaa vastustajaa vastaan (toisin kuin kärpäset, perhoset ja sen muut normivastustajat). Huonoja puolia syliin kaatuneet tulikuumat kahveet ja yhden luontokappaleen turhaan päättynyt elämä. Silitin kuitenkin kattia sekä kehuin sitä muodollisen miehekkäästi hyvästä suorituksesta ja käärin raadon talouspaperiin haudaten sen puutarhaan niin syvälle kuin nyt pienehkössä daagenefteridarrassa jaksoin. Aika mystisesti nuo omat ja luonnonelikot osaavat peuhata näinkin mikroskooppisella tonttipahasella; ehkä hollywoodimaisesti vanhan raviradan pohjalle tehdyllä asumuksellani hevosten kuoliaaksitallomien pieneläinten sielut käyvät kostamassa menneitä murjomisia tai sitten tontin nurkassa olevan ex-lähteen vesi olisi pitänyt käyttää labrassa tarkistettavana. Niin tai näin, mutta saas nähdä mitä seuraavaksi…tuossahan ne taas parhaillaan takovat vuorotahtia otsillaan palvelupyyntöjä sääriluihini eli eikun menox…nomoi.

ARKIKUVAILUHAASTE 6/5

Facebookissa kiertää kaikkien tirkistelemisestä kiinnostuneiden puolikostea arkipäivähaastekisa, jossa pitäisi puoliväkisin vääntää elämästään jotain toosi mielenkiintoista hevonkukkua muitten vempattavaksi. Minäkin ajattelin osallistua kisaan, koska syntymänarsistina haluan kuvailla elämäni glamuuria ja saada sitä kautta edelleen liian vaisusti morjestelevat ”kaverit” ihan hemmetin kateelliseksi tai sitten itkemään ilosta oman elämänsä hilpeyttä meikäläisen arkiharmauteen verrattuna. Eli selkokielellä sanottuna en taaskaan saanut haastetta, josta olisin voinut dramaattisesti kieltäytyä ja yrittää vaikuttaa muita fiksummalta.

Maanantai-aamun auringon ensi säteiden loisteeseen pitkää varjoa loi työhuoneen ikkunassa EDELLEEN jo kohta vuosipäiviään viettävä linnunpaska ja Suomen vihreimmän kaupungin aamupierunraikkaassa ilmassa kokenutkin sellunkeittäjä laittoi autonakkunat kiinni ja pieraisi tahallaan Wunderbaumin puutteessa. Tietokoneen ruutu ilmoitti huoltotauon päättyvän vasta puoli kahdeksan ja puhelimen akku oli vihdoinkin täysin tyhjä. Kivakivakiva… Suhteellisuusteorian mukaisesti aika hidastui liikkeessä loittonevaan havaitsijaan nähden, minkä teorian todistin kokemusperäisesti katsoessani DDR:n värisessä poplarissa oven avaava työkaveria. Maanantaipäivästä positiivisia puolia löytävä on poikkeuksellisen onnellinen, tyhmä tai muuten vaan liikenteelle vaarallinen. Aamun teemaäänenä oli sydämen pohjasta huokaistu moi. Päiväkuvana omalla perseellä puhkimodailemani työtuoli.

Tiistain hyvä puoli on se, että se on alkuviikon puolivälissä ja keskiviikon aatto, josta ei ole enää kuin yhden päivän aikamatka viikonlopun aloitukselle eli perjantaille. Se taitaa ollakin tämän viikonpäivän ainoa hyvä puoli. Päivän väri on kasvoista kahvikupin pohjalle asti ulottuva kaiken läpitunkeva harmaus. Tiistaipäivä on tehty betonista ja se on muuttanut Kouvolaan Lahdesta. Kaiken ilon muista viikonpäivistä imevän tiistain iloisena ylläribongauksena työpaikan kattoon nostettu jumppapallo. Boing-boing-boing ja moomma niin siististi cool…edelleen yhtä käyttämätön kuin ne jumppakuminauhat, istumatyynyt sekä hevossatulatuolit.

Keskiviikkona alkuviikon rämminnässä pohkeiden tasolta kertymisen aloittaneet maitohapot haisivat jo hengityksessä ja päänsäryn määrän voi arvioida miettimällä mitä tahansa suurta elämässään ja kertomalla sen sadalla. Päivän piristeenä oli naisharjoittelijan elävä kuvaus ostamansa 500 euron auton teknisistä ominaisuuksista sekä siihen liittyvä kanssasisarten pohdinta koneen koon ja kuutiotilavuuden välisestä symbioosista. Päivän kuvana olkapäähäni pistäneen kotihyönteisen ex-hima meikäläisen ulkovarastossa, jota ”vähän” raidilla raikastin. Voivoi maijamehiläistä, toivottavasti kotimatkasi önniäisten helevettiin ei ollut yhtä tuskainen kuin turvonneella olkapäällä tekemäni yleistervehdysliike.

Torjantai on ne keskiviikon ja perjantai kello neljän välissä olevat piinatunnit, jolloin V-mittari takoo tappien väliä ja kaikki A4-paperit työpöydällä viettävät lemmenlomaansa naimalla ”kiireelliset”-kasaan korkeutta duuninokian diibadaabavärinöiden lyödessä tahtia taukoamatta. Laa-laa-landiassa puheummetusta oli ilmeisesti loivennettu punakolmiolääkeillä ja ”hyvä ruoka-parempi mieli”-moton mukaisesti kalasoppa piti työpaikkaruokalan jonottajilta hymyt pyllyssä. Torjantaikuvana kahvihuoneen jääkaapin aina yhtä vihannan pakastelokeron pikkunyssykät, joista perimmäisen päällä lukee ”Ötzi”.

Lauantaimenyynä tunti rautakaupassa ja mukaan lähti Boschin iskuporakone teräsarjoineen sekä takakontillinen muuta käsityötaidottomalle tuiki tarpeetonta kodintuhoamisvälinettä. Jälkiruokana tunti puutarhakaupassa visualisoimassa powerpointilla piirtämääni puutarhasuunnitelmaa, jota nenän muotoihinsa tyytyväiset työkaverit kovasti kehuivat. Suunnitelman toteutuksen ensi aallossa fordin takapenkille tosin mahtui ainoastaan heräteostoksena kaksi Bad hairday-havupuuksi nimeämääni stiff weeperiä ja boksi kananjutskaa koko korttelin raikastamiseksi. Tahmasen työviikon kliimaksina lauantaiehtoona yleteemalta alkuperäinen king kong kuttaperkkalavasteineen eli loppu hyvin kaikki hyvin. Ei paha.

Pääsiäisen ylirullauksena munat mämmissä

Vuoden toiseksi höperöimpänä juhlasessiona on taas suomitartsanien aika vetäytyä omiin tai julkisiin sisätiloihin painimaan läheisten/järjestyksenvalvojien kanssa, syömään aina yhtä skeidanmakuisia pääsiäisherkkuja ja vetämään kaikilla mahdollisilla keinoilla huput himmeiksi. Neljän päivän rännin tekosyyksi riittää hienosti erään puusepän etelänmailla parituhatta vuotta sitten (kuulemma) tapahtunut raaka teloitus ja painimatsin aloitukseksi suomalaisen junttihuumorin vähä-älyisimmät mämmi/pasha/muna/virpomis-sutkautukset. Seuraavassa mun pääsiäisteesit.

Mämmi. Näyttää paskalta ja makureseptoriensa viestit oikein tulkitsevien mielestä myös maistuu siltä. Juha Mieto sanoo syövänsä joka pääsiäinen 40 – 50 ropposellista tätä herkkua (28 – 35 kg), johon Thomas Wassberg pystyi Iltalehdessä yrjöä pidätellen toteamaan vaan notta Härreguud. Samassa jutussa Thomas tosin myös antoi rivien välistä ymmärtää ihmettelevänsä toimittajien halua haastatella häntä aina silloin kun Mietoa joku asia vituttaa (tai kaiken normaalijärjen mukaan pitäisi vituttaa). Wassu on huhujen mukaan hieno ihminen, vaikka julkisesti tunnustautuukin junttijussin kaveriksi jee- ja puusuksineen.

Googlesta löyty myös semmoinen tieto, että mämminsyönnin maailmanmestari pirkkalainen Raili Naskali veti häpeämättä yhdeltä istumalta viisi purkillista mämmiä (ja palanpainikkeeksi ämpärillisen kirnupiimää pieraisten suorituksen päätteeksi neljä alinta hirttä siitä pirtistä poikki); kotisivullaan ei ollut kyllä tästä muistanut mtn mainita. Kovin on vaatimaton maailmanmestari tuo meijän Raili.

Elämä vilahti filminauhana silmieni ohi, kun löysin netistä SUOMEN MÄMMISEURAN kotisivun. Suomen mämmiseuran puheenjohtaja Ahmed Ladarsi (Tunisiasta suomikotoutunut ex-kokki) oli kuulemma jonkun lehden palstoille kehunut tekevänsä mämmistä vielä joku päivä lähes Nokian veroisen vientituotteen. Vaikka lähes-sana antaa suomen kielen tulkinnoille paljon joustavuutta, niin silti hieman asiaa epäilen. Maineen suhteen asia on vähintäänkin helposti saavutettavissa, mutta jään mielenkiinnolla odottamaan sitä päivää kun Ahmed ylpeänä ojentaa Forbesin kannessa 5 miljardin mämmireseptiä Bill Gatesille. 

Mämmeilyn Gran Old Man ja krapulaisen humanoidin näköinen julkkiskokki Jaakko ”Lätsä” Kol-monen käänsi joku vuosi sitten monta uskovaista realistiksi toteamalla mämmin olevan jumalten ruokaa. Jaakko runoili kotisivullaan vankan kokkikokemuksen pätevöittämänä hauskasti notta ”mämmi on terveyspommi”, johon lääkärit sanoisivat jotta haista itte. Ommmnommnommm sano Jaska kun suussa maistu…

Pasha. Miten niin pieneen purkkiin saakin survottua niin paljon rasvaa, sokeria ja kaikkea muuta mahdollista siitä ruokaympyrän kaikkein kapeimmasta älä-näihin-koske-sektorista. 1800-luvun resepteillä edelleen toteutettava ärjynmakea ektoplasma sai ehkä kiihotettua sen ajan itäsuomalaiset kulinaristiseen orgasmiinsa, mutta nykylääketieteenkään keinovalikoimalla ei näitten purkkien sisältöön saisi kukaan meistä kardiologisesti heikoimmista koskea 5 m pitkällä puukepilläkään edes kerran vuodessa. Pienenä lohtuna muovikippoa lusikoidessa on se, että näillä lusikallisilla vanha pumppurukkani on taas monta ohilyöntiä lähempänä patologin kylmiä kouria. Eipä ole näin tanakoilla pääsiäismenuilla mikään ihme, että ortodoksit hiippailevat ulkokautta kirkkoa ympäri pitkin yötä. Varmaan pääsyy siihen on närästys ja tsasounan tuuletustarve. 

Lammas. En ole uskaltanut googlettaa, miksi pääsiäisenä syödään lammasta. Todennäköisesti siihen liittyy kristinuskolle tyypillisesti joku viimeisetkin ruokahalun rippeet luotaantyöntävä kauheus. Omista lampaansyöntikokemuksesta herkin on Kotkan Tekun legendaarisen keittiön styroksilammas, joka oli saanut nimensä makunsa ja keveytensä ansiosta. Ilman ketsuppia olisi siitäkin oppilaitoksesta valmistunut laiha poika.

Virpominen. Ala-asteella tälläkin kansanperinteellä peloteltiin väittämällä sen jollain kierolla tavalla simuloivan Jeesuksen ruoskimista tmv. (ainakin tokaluokan pojat näin väitti ja ne oli sentään jo melkein 9 vee). Ai miten herttaista. Keskellä ei-mitään asumisen hyviä puolia oli se, ettei turhille menoille sieltä korvesta mopon tarakalla mihkään lähdetty. Voin siis ylpeänä sanoa, etten ole koskaan virponut ja säästynyt näin ollen ainakin tältä traumalta. Tai ehkä siksi musta on tullut tällainen juhlapyhärajoittunut kyynikko, jolle hetkellinenkin onnellisuus on vain kehosta poistuvan henkisen heikkouden ohimenevä ilmenemä. 

Muna. Voimakkaasti anaaliorientoituneen pääsiäisjuhlan humoristisin eines ja koriste. Inhimillisesti katsottuna kanaelukoiden lyhytikäisyys on hyvä homma, jos joutuu kokoonsa nähden noin paksun jöötin kerran päivässä vääntämään. Henkilökohtaisesti tämän pää(n)si(s)äisen ajanjakson traumaattisin koriste itsetuntoni ensi romahduksesta siinneiden painajaisten herättäessä fyysisen olemukseni vieläkin kitumaviikon öinä voimakkaisiin itkunpurskahduksiin. Mun ekaluokan ope oli näet saanut kuningasidean tehdä pääsiäiskoristeet ihan oikeista kananmunista ja meikämämmikoura särki maalatessaan kaikki kolme varamunaakin. Siinä sitten itku kurkussa katselin pitkää riviä rairuohopahvilautasia, joissa yhtä vajaa kaikissa oli koristeena hienosti maalattu muna. Ja siinä yhdessä meikäläisen versiossa törrötti ruohon keskellä keltaisella kreppipaperilla päällystetty vessapaperirulla. Pirkko-ope sässötti hempeesti korvaan että ihan yhtä nätti on sinunkin lautanen…enpä ole sen jälkeen auktoriteetteihin luottanut.  Muttamutta…

Oikein munarikastamämmithousussaehhehhee tai oikeasti hauskaa pääsiäistä

Toivottaa Mika Tee

Yrtit ja yhteyttäjät osa 2: Paistaa se auringonkukka risukasaankin

Elämäntyyli-blogini ”Yrtit ja yhteyttäjät”-osiossa on tällä kertaa vuorossa auringonkukkasten synnytystuskat. Useat (ainakin kaksi) FB-kaverit ovat ihmetelleet suurta intoani esitellä muutamaa mullasta nousevaa vihreetä nykeröä ja tapahtumasarjaan johtaneita ”hirmuhauskoja” itsestäänselvyyksiä… Silloin kun jonkun homman joutuu aloittamaan taidollisesti niin paljon merenpinnan alapuolelta kuin minä kasvieutanasiointini, niin niissä syvyyksissä itsestäänselvyyksienkin umpiluuhun takominen tuntuu yhtä kivuliaalta kuin ruskean kastikkeen teko ja saa itkusilmin rukoilemaan googlettarelta takaisin plantaagenin ryytimaalle 5,2 eurolla myymää rupuista sieluani. 

Auringonkukanviljelyn alkuinnostukseni alkoi viime vuoden kesäkuussa töihin kävellessä ja päättyi tämän vuoden tammikuun viidentenä samoissa merkeissä. Huomasin näet työmatkareitin varrella iiiisoon auringonkukan ja luulin alustavasti haluavani vastaavan. Enkä ymmärrä minäkään miksi. Seuraavan kerran kun kävelin sitä kautta tammikuun viides, niin lumessa törrötti ihan täsmälleen sama kukka. Sen ahaa-elämyksen ”voi v*ttu”-version hetkellä pohdin lähes lamaantuneena, että KUKA helvetin ÄÄLIÖ laittaa pihalleen 3 metriä korkean muovikukan koristeeksi (+lilat jouluvalot)?  Ja sen urvelon takia meikäläinen uskalsi ajaa nurmikon autotallin edestä vasta juhannusaattona, kun ei ammattitaito riittänyt konttauskorkeudelta arvaamaan että miiikä näistä saatanan nokkosista tmv. rikkakasviripelöista nyt voisi olla se pienenpieni kevätkylvöistäni siinnyt auringonkukanpentu. Mun arvauksessani kun floristikin olisi soittanut sinfoniaorkesterissa huilua...

En tiedä kumpi meistä auringonkukkafaneista oli loppupeleissä idiootimpi, mutta ulkoisesti varmaan minä multapolvineni. Tiedämpähän kuitenkin, mihin osoitteeseen ohjaan myöhempien aikojen pyhät jeesukset, kun seuraavan kerran tulevat ovelleni maailmanrauhasta puhumaan. Niin ja opin myös, että puutarhahanskojeni kankaan hienompi nimi on strechnylon, mun handuun sopii kiikunkaakun number 9 ja kämmenselänpuoleisesta kankaasta polttaa nokkonen läpi. Tämän kevään puutarhabingoiluni aloitinkin internetin multaisessa syleilyssä, koska eihän näitä asioita oikeasti ilkeä keltään ihmiseltä kysyä.

Eka googletuksella selvisi auringonkukan olevan Asterixin sukuun kuuluva Helianthus Annuus, enkä yhtään ihmettele latinanväännöksestä syntynyttä ensimmäistä mielikuvaa. Seuraavassa linkissä jo näet Lexa 53 Töölönlahdelta neuvoi kaivelemaan myslipussista siemeniä ja kantelemaan niitä ämpäreissä päivänmittaan aurinkopaikkoihin. Eipä kovin paljoa luottamusta herättävä nimimerkki/neuvo hidasälyisten elämä-blogissa… Farmit.netin ohjeessa sitten kehotettiinkin käyttämään Nibex-kylvökonetta tavallisen sijaan ja minulla kun ei perkele ole kuin taloni edelliseltä omistajalta varastoon jääneet kuokka, pistolapio, pieni istutuslapio (lukee kahvan tarrassa) sekä vittuilujoululahjana saamastani Hagmanin salaattiotinsarjasta semmonen kolmen lärvin kromilusikka…luontoportti.com sivulla ei ilmeisesti istutusohjeita ollut, mutta rohkaisevasti kuvattiin sopiviksi kasvupaikoiksi lintujen ruokintapaikat, joutomaat ja kaatopaikat eli aika läheltä liippaa tuota kohtaa etupihastani, vaikka ei ne linnut tuossa auton päällä syömässä käy…jättikasviyhdistys kehoitti laittamaan montun pohjalle hevosenpaskaa tai vast., mutta mun vast. huuhtelen kyllä Toikansuon tuubiin…seuraavia neuvoja antoikin sitten jalkahoitola, päiväkoti, hoitohuone, kotipalvelu ja tabletin peukkuyllärinä ViaSat… elikkäs päätin pitää tässä välissä reilun röökin mittaisen tervattoman tenkkapoon. 

Seuraavaksi sitten tapahtuikin joutomiehen mittakaavassa lähes mystinen tapahtumasarja. Ilmaislehdestä huomasin hienosti photoshopatun kuvan idätyslaatikosta, joka mainoksen mukaan oli hintaansa nähden halpa sekä sopi kaikkeen mahdolliseen ja myös lainmukaiseen idätystoimintaan. Saludot takaisin termariin ja menoksi, eikä ollut kaupassa edes lodjujen edessä sanottavasti suomenkielistä jonoa. Niin tärähti onnistumisentunteen seurauksena intopissiä pää täyteen, että pysty koko kotimatkan polkee ylämäetkin perse penkissä ja vasta takasin himassa tajusin tarvitsevani myös multaa sekä siemeniä. Olisi ihan järkevää laittaa kaupassa hyllyn laitaan selvemmin, että 8 kg säkit on tarkoitettu lintujen ruokintaan ja kasvatettavat pikkupussit löytyy käytävältä vihreästä pahvitelineestä. Mullat löyty samasta kaupasta kun siemenet ja siemenpussin taakse oli ihmiskunnan eliittiin kuuluvat hollanninhenkilöt painattaneet viisaasti oikein graafiset ohjeet kolmella kielellä värikoodein. Ei tarvinnut enää lähteä googlen tuskaiseen mukatietohelevettiin lusikoimaan sattumia marttojen copypasteväittelyiden sontakaivoista. 

Siemenpussin tarkkaa hedelmällisyysprosenttia en pysty sanomaan lehtimyyjän takia. On se kumma, miten aina jotain asiaa ääneenlaskiessa soi puhelin ja vaikka kolme kertaa ennen ja yhden kerran jälkeen vihreän luurimerkin painalluksen toistaa ääneen sanan kaheksan, niin puhelun päätyttyä ei ole minkäänmaailman muistikuvaa kuinka monennessa toistossa oli menossa. Puhelimen toisessa päässä lehtimyyjän ”Hyvää päivää…ehheh…herra Kahek Shan, teillehän tulee Tiede-lehti?” valehteli autonomisesti toimiva ajatuskoneeni salamannopeasti ”Eikä tule”, mutta luurin kiinnimeno kesti työmuistin näkökulmasta triljoonasosasekunnin liian pitkään, minkä seurauksena päässä humisi numeroiden yhdeksän viiva yksitoista sijaan vain tyhjä kumu. ”Aaiiivan sama”-tunteeseen on moni aikaisempikin harrastus päättynyt, mutta tällä kertaa sähkön, lämmön ja terävien esineiden puuttuessa jäivät pakolliset kolhutkin vain henkiselle tasolle. Muistijälkenä istutussessiosta jäi hermoja hinkkaamaan ainoastaan ajatukset siitä, että mullassa saattaa olla liian vähän paskaa ja puruissa liikaa kusta.

Tällä hetkellä näyttää kuitenkin positiiviselta viherlärpäkkeiden kohotessa kilpaa mielialani kanssa kohti kirkkautta. Nyt on 21 velttoa taimenalkua tapettavana, koska en raaskinnut natsiohjeen mukaisesti teloittaa ylimääräisiä vaan hankin ihan oikeita muoviruukkuja sekä dokasin nerokkaasti lisää lebensraumia Valion vaaleimmansinisistä Mansikin munista. Istuttelen taimet sitten pihalle ”yöpakkasten mentyä”, kuten istutusohje asian oudonrennosti romantisoi. 

Jaahans. Taas tuli puolen metrin verbaalijööti väännettyä perjantai-illan ratoksi… muttamutta …Päivitän elämäntyyli-blogini ”Yrtit ja yhteyttäjät”-osioon kasvikaverieni kuulumisia, kun jotain dramaattista taas tapahtuu. Siihen asti valot pois ja hyvää yötä.