”Heikoist’ hermoist’ kärsii koko ruumis” oli jotakuinkin
viisainta mitä sokea isomummoni ehti vielä eläissään naama minun suuntaan
sanoa. Sitä testailtiin viikonloppuna pariinkin otteeseen. Uuden uppo-oudon
käyttöjärjestelmän asentaminen vanhaan XP-koneeseen ja uuden käyttisversion päivittäminen
uudemmalle koneelle on aina tällaiselle näppäinkammoiselle tietokonefoobikolle
karmeeta hommaa ja yhtä aikaa suoritettuna sitä vitutuksen maksimointia. Sitten
kun on uskaltanut klikkailla lähes joka helevetin kysymykseen kyllä, eikä koko
kylästä ole valot sammuneet, niin eikö koneen uudelleenkäynnistyttyä ole ruutu
täynnä sinnetänne hitaasti liukuvia valikkoruutuja ja loogisesti avautuvia
jonninjoutavia ameriikanihmeitä. Hetken kuluttua luulen ymmärtäneeni homman
hienoudet ja silloinpa tietysti oikeasta ylälaidasta valuu hitaasti ikkuna
ilmoittaen virustorjuntaohjelmafirmalla olevan ”jotain asiaa”. No voi
jumalauta…oonko minä taas osannut näppäillä tai jättää näppäilemättä jotain
enemmän tai vähemmän epäilyttävää. Suunnitteleeko joku terroristiryhmä koneellani
ydinasetta, katsooko ameriikan sotilastiedustelu mun kertausharjoituskuvia vai
onnitteleeko parhaillaan ”maanosan luotettavin pankki” tuhansia uusia
miljonäärejä meikäläisen olkkarin nurkasta? Hetken armottoman klikkailurumban
päätteeksi löysin jostain mulle ihan uudesta paikasta sen viestin, jossa luki
suunnilleen notta ”Moi Mika ja tervetuloa”. Ai jumalauta, että osasivatkin
nörttiketkut taas rassata kalkkeja sepelvaltimoista…
Kyllä helpotti niin, että päätin ottaa iltapäivänokoset.
Juuri ennen kuin aloin vajota Höyhensaarien pehmoiseen syleilyyn, niin eikö
perkele soi ovikello. Ovella seisoo aivan oudonnäköinen iso ja partainen mies
hymyilemässä, eikä sano mitään. Muutaman sekunnin ehdin miettiä, että pitäneekö
tuota hymypoikaa turpaan runtata ennen kuin huomasin sen kädessä huonolla
suomella söperretyn lapun tyyliin ”Olen kuuro. Lahjoitatko rahaa korvalääkäriä
varten?”. Sen verran minäkin juridiikasta tiedän, ettei Suomessa virallista
keräyslupaa tuommoiselle lapulle kirjoiteta. Osasi kaveri kyllä lukea huulilta
ja kansainvälisestä viittomakielestäni sen verran, että ymmärsi poistua
tulosuuntaansa. Vaikka aakkosellisessa ammattinimekeluettelossa konstaapeli ja
korvalääkäri ovat jotakuinkin peräkkäin, niin kuulemma ensimmäisen
vastaanotolla oli kuulo parantunut selvästi nopeammin…hohhoijaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti