Maurina lumessa kevätpäivää tasaamassa

Tänään on kuulemma kevätpäiväntasaus, jolloin Suomen positiossa aurinkoon tapahtuu jotain jännää ja talven synkkyys alkaa fyysisesti väistyä…ainakin teoriassa. En tiedä tekikö kirkon mukaan Jeesus tai sen kaverit myös tänä vuodenpäivänä jotakin, mutta ilmeisesti ei kun piti töihin mennä. Minun koulutodistuksessa kaikki ihmeitä käsittelevät aineet tuppasivat olemaan siellä heikkojen numeroiden joukon häntäpäässä, joten tunnustan rehdisti tietämättömyyteni enkä lähde loistamaan Albert GooglEinsteinina nettinippelipippelitiedon taivaalla. Tuskimpa tuosta digitaalisesta järjenkorvikkeesta olisi muutenkaan ollut mitään apua siinä huonoimmassa kouluaineessa nimeltä liikunta/voimistelu. Tämän pitkän ja huteran aasinsillan kautta pääsen pikkuhiljaa tämän viikon polttaviin puheenaiheisiin eli säähän ja hiihtämiseen.

Pyysin jo aiemmin FB-kamuiltani anteeksi aiheuttamaani etukevään takatalvea ja selänmurskauslumitöitä. Tein näet kaiken inhimillisen niiden esiinmanaamiseksi. Menin kehumaan työpaikalla lenkkeileväni kevään lämmössä ihan kuivilla teillä lippalakki päässä ilman hanskoja kevään lämmössä... Ehdittyäni siirtää kaikki vähänkään lumensiirtelyyn kelpaavat soppakauhaa suuremmat työkalut kesävarastoon, nii eikö saatana 5 aikaan seuraavana aamuna näkynyt sälekaihtimien välistä pelkkää valkoista sössöä maasta taivaaseen. Sitä valkeuden karmeutta kauhistellessani en pystynyt ensijärkytykseltäni erottamaan hangen pintaa siitä tonttini ylemmän osan kerroksesta, jonka sekaan olisi pitänyt mahtua meikäläisen lisäksi muutama happimolekyyli. En osannut edes arvioida, mihin suuntaan lapiota olisi pitänyt heiluttaa vaikka semmoinen olisikin ollut saatavilla. Aamulehden hakuvaihtoehdoista ensimmäisenä tuli mieleen kamikaze-tyyli, jossa banzaita äänettömästi huutaen olisin ottanut ovenkarmeista vauhtia ja syöksynyt tiiliseinän suuntaisesti kohti postilaatikkoa toivoen samalla kehon painopisteen sekä hengitysaukkojen pysyvän syöksyn ajan lumen kiinteämmän osuuden yläpuolella. Ja portin olevan auki. Valitsin kuitenkin nynnymmän vaihtoehdon ja kahlasin seinänvieriä pitkin varastolta kolan, lapion ja lumentyöntimen. Puolen tunnin aamuzumbailun jälkeen olikin aamutoimet ansaittu ja sateen kiihtyminen taattu. Puoli seitsemän aikaan sitten uusi lumityörupeama, jolla sain kuitattua suihkunjälkeisen hetkellisen raikkauden tunteen ja pystyin aloittamaan töihinkahlauksen taas mandimooningvitutuksessa. Se lehtikin unohtui laatikkoon.

Työpaikalla sitten eka röökitauolla naapuritoimiston tärkeännäköinen Toimi Henkilö meni ohi ja totesi ilman olevan niin loistava, että kohta pääsee hiihtämään. Jipii. Teennäisen riemunpurkaukseni jälkeen totesin tyynesti miettineeni aamutuiskussa ihan muita asioita. Hiihtäminen kun on etenemismuotona meikäläiselle pelkkä lapsuuden trauma. Yritin tosin ikäkriisissä palailla skimboille, mutta urheiluliikkeen mainoksen vastaisesti ostotaito loppu kesken. Nuori naisennäköinen asiantuntija kun alkoi kyselemään niin kovin outoja ja henkilökohtaisia kuten pituus, paino ja käyttötarkoitus tmv.. Poistuin suksitta, koska käyttötarkoituskysymykseen ei kuulemma riitä vastaukseksi pelkkä ”hiihtäminen”, vaan se tarkoittaa nykykielellä hiihtotyyliä. Ennen oli vain yksi staili, mutta nykyisin niitä on ”asiantuntijoiden” mukaan ainakin Pertsa, Kilu, Muugreen, Vassu, Kuokka ja Mietaan haarukkahiihto. Itse lisäisin vielä listaan tyylit Lönnrot ja Köntsä. Lönnrotissa ollaan jo läheisten/lääkärin määräyksestä luovuttu urheilusta ja edetään selkä sekä polvikulma suorana hikoilematta. Köntsässä muuten sama, mutta painopiste aavistuksen alempana ja vauhti vielä edellistäkin hitaampi. After ski-tyylejä onkin sitten lähinnä Mietaa ja Petäjä. Mietaan perinteinen ”Moon sitä mieltä notta suooomalaasten pitä harjootella enemmän ja syörä mämmisä kerman kaa ko siit tuloo se liemi” on sopivan yleistyhmä vastaus minkä tahansa kelloonvilkuilijan mihin tahansa kysymykseen. Paavo Ämm Petäjän tummanpunainen ”aiäm veri sori”-helmipöllötyyli sopii hyvin myös meille jo teininä hiihtotaitonsa kadottaneille julkisten latujen karvanaamareille ohittelijoiden rauhoitteluun.

Hiihtotietämykseni perustuu lähes pelkästään näköhavaintoihin, koska parhaat hiihtelysaavutukseni sijoittuvat kauas kasarille. Paikallislehteenkin päässeiden tulosten mukaan olin ala-asteen hiihtelyskaboissa kolmen hiihtäjän joukossa komeasti pronssilla. En vieläkään ymmärrä miten niin pienen pellon ympärihiihtämisessä sain kulumaan 13 minuuttia ja hävisin vuotta nuoremmalle Masalle niistä kolme ja Arskalle kaksi. Osasyynä saattoi olla se, että Mauri-opella oli ilmeisesti SI-järjestelmästä oma versio aika- ja mittayksiköiden suhteen. Satasen juoksussa meidän ajat olivat haarukassa 28-32 sekuntia ja Cooperin tulokset luokkaa 3 400 – 3 700 metriä. Satasen tulosta selittää urheilukentän metrin mittainen heinä, koska Arvo ei enää vuoden -72 jälkeen ollut jaksanut ikänsä puolesta kenttää ajella. Cooperin tulos on varmasti 11-vuotiaiden maailmanennätys, mutta toisaalta koulun pihaa päästä päähän juostun 5 000 metrin tuloksella pääsisin edelleen Kenian miesten maajoukkueseen. Eikä silti riittänyt Maukan asteikolla muuta kuin arvosanaan 8. Tosin opettajamme musiikilliset taidot aiheuttivat vielä enemmän traumoja, eikä yhden sormen harmooniversio kappaleesta suvivirsi ole myötähäpeän tunteena vieläkään kokonaan mielestä poistunut. Pääsin kuitenkin musiikkiopistoon, joten joku käänteinen logiikka niissä opetusmetodeissa oli pakko olla. Paitsi juuri sen hiihtämisen suhteen.

Toinen hiihtomitalisija tulikin sitten puolusteluvoimien kuntsarinmetsästyshuhkinnoissa. Toiseksi sijoittuminen tosin johtui siitä, että olin aakkosissa toiseksi viimeinen ja ensimmäisenä matkaan singahtanut ehti kinkuttaa ennen mun lähtöä maaliin. Totesi vaan että ”Älä saatana hiihdä tuon joen yli ettei jäädy suksenpohjat”. Onni onnettomuudessa oli se, että myös se aakkosissa viimeinen kaveri kuuli sen, juoksi sukset kainalossa mun ohi, voitti kisan ja joutui edustusjoukkueeseen. Kyllä jätkää v*tutti.

En voi sietää lunta ja tunne on näemmä molemminpuoleinen…mutta joo…Tuli taas vähän liian pitkä teksti, kun antauduin qwerty:n vietäväksi, mutta ensi kerralla sitten lyhyemmin. moi.