Taisi olla taivaallisella puutarhurilla viherhiukkaset loppu, kun tuli geenienjakolistassa meikäläisen nimi kohdalle. Sain nääs mutsilta marraskuussa lahjaksi kolme oudonoloista huonekasvia ”tuomaan vähän vihreyttä” asuntooni. Mutta meikäläisen puutarhurointitaidottomuuden edessä näyttää googlekin olevan voimaton. Sekä googlen vanhempi versio nimeltä naapurit. Sattui nimittäin sopivasti lehdenhakureissulla naapurin joutomiehet olevan postilaatikolla juttelemassa jostakin ja minä myöhemmin paikallesaapuneena sain ne jonkun helevetin pitkän aasinsillan (ford => sellutehdas => entinen raviradan pohja => huonekasvit) kautta muilutetuksi tähän aiheeseen. Totesivat vaan yksissätuumin lähes vakuuttavasti, jotta moon kastellut niitä kasveja joko liian vähän tai liian paljon, mikä on jopa miehenkin logiikalla arvioituna helevetin hyvä neuvo. Se kun ei jätä oikeaksi vaihtoehdoksi muuta kuin ”sopivasti”.
Ei muuta kuin aikamiehen ihmemaahan nimeltä rautakauppa neuvoa kysymään, koska siinä mestassa itsensä munaaminen ei enää niin monen toiston jälkeen tunnu missään. Koska Pihaklubin asiantuntijat lupasivat viime kevään myyräsotatarvikeostosten yhteydessä neuvoa ISOSSAKIN ongelmassa, niin ajattelin notta tämä on minun olohuoneen mittakaavassa iso ongelma ja suuntaan tällä kertaa sinne puutarhapuolen tiskille nojailemaan…vaikka mielestäni sarkasmi ei aina toimikaan palveluammatissa jos toisella on oikeesti hätä…vaikkei sitä palautelaatikkoa tyhjentäisikään se siivousfirman postipate. Noh ”asiaan”.
Eli eikun kyselemään siltä rautakaupan isompitissiseltä asiantuntijalta neuvoa. Tosin sen homman perseelleenmenon pysty ennakoimaan jo siinä vaiheessa kun se kysy notta ”minkä lajin kasveja ne on?”. Mistä hemmetistä minä tiedän ”ei-ainakaan-voikukkia”-tietämyksellä, minkä kasviluokan horsmia mutsi mulle tapettavaksi antoi, mutta hieman luovaa viittoma-/kuvakieltä käyttäen osasi suunnilleen haarukoida lajin sinnepäin eli myyjän mukaan yhden nimi oli Jukka Palmu ja kahden muun (kuvassa) nimi oli suunliikkeistä päätellen pitempi mutten tiedä mikä, koska just sillä hetkellä puhalsi siinä varastomyymälässä ohi Hitachin haarukkatrukki ja myyjättären össönsössöt peitti alleen römäkkä nelitahtikoneen pauhu. Ikuiseksi arvoitukseksi jää myös se, miksi se puhuessaan liikutti oikeaa kättä puolikaaren muodossa osoittaen samalla muutaman metrin päässä olevaa suurta vihreää ovea…En kysynyt kuitenkaan uudelleen, koska näinkin lyhyellä kasvintappokokemuksella osaan jo olettaa sen(kin) tiedon olevan minulle täysin tarpeeton. Mun hoidossa ne kaikki juoksee hoitajansa tavoin samaa tahtia kipua kohti lukuun ottamatta niitä paria sitkeintä kaktusta, jotka parhaillaan harmonisoivat fengshuitaan kompostorini kastemadoille…eli ehkä se kertoo jotain ongelman vakavuudesta, jos edes rautakauppa ei osaa auttaa.
Yksi vaihtoehto kasvien äkkikuolemaan voi tietysti olla tuo kissa, mutta se on kyllä ruholtaan liian leppoisa kasvissyöjäksi. Toisaalta onhan elefantitkin kasvissyöjiä ja silti eläinkunnan lihavimpia nisäkkäitä. Mikä on hyvä juttu. Ei se lihavuus vaan se vegaanius. Olisihan se karmee ajatus, jos norsut joku päivä muuttuisivat lihansyöjiksi…äääp…ennen kuin tän jutun jopo alkaa karata lopullisesti käsistä niin kääntelen tajunnanvirtaa takaisin aiheeseen eli noihin olkkarin seinän vieressä niskalaukausta rukoileviin saattohoitolaisiin.
Toinen vaihtoehto on tietysti suora analogia ihmiseen, eli jos niille kasveille on kehittynyt pikaevoluutiossa sukupuoli, tunneäly sekä sitä kautta vaihdevuodet ja yhteyttäminen on päättynyt. Nämä seikathan saattavat aiheuttaa pikaista hiipumista ulkomuodon raikkaudessa. Tämän teorian voisi toisaalta helposti todentaa asiasta niille ääneen mainitsemalla ja mikäli sen jälkeen tuntuisi voimakas kipu nenänvarressa, niin asia olisi tieteellisesti todistettu. Eeee-en kuitenkaan lähde tämän teorian osalta kokeilemaan kepillä jäätä, koska näitä asioita höpötellessä se kevät tulee niin kovin nopeasti. Enkä keksi riittävän tehokasta hymiötä tämän kappaleen loppua pehmentämään…
Kolmas vaihtoehto on tietysti olosuhteet, koska vettä, valoa ja substraalia ne on saaneet ihan riittävästi. Tuon edellä mainitun kasviravintotärpätin nettisivun mainosjingelissä mainitun rakkauden jätin poies, koska en todellakaan halua tietää mitä sen pitäisi asiantuntijoiden/mainoshenkilöiden mukaan käytännössä tarkoittaa. Olosuhteet tosin tarkistin Mitsubishin ilmalämpöpumpun manuaalista ja ne pitäisi olla optimaaliset ellei sitten ajoittainen substrooppinen sukkahienhaju tuki niiden (kasvien) hengityshuokosia (mikäli niillä semmoiset edes on).
Neljäs ja toteuttamiskelpoisin vaihtoehto sitten on samanlaisten kasvien hankkiminen ennen kuin alkuperäisten lahjoittaja saapuu seuraavan kerran paikalle. Ei niitä aikuistenoikeesti kuitenkaan kukaan toisistaan erota, jos niissä on samanväriset ruukut. Tai sitten voi valehdella notta ”mie vähän kuivia oksia karsin kun alkaa niin tuo kevätaurinko jo lämmittää…tjsp bullshittiä” ja toivoa että hevonpaskabingossa menee sillä kertaa osumat samalle riville ja matsaavat naaman mikroilmeiden kanssa. Olen minä ikävä kyllä ennenkin osannut puhua mustan valkoiseksi ja toisinpäin.
Huoh…on tää kasvienhoito sitten hemmetin rankka ja tylsä harrastus. Teet mitä tahansa niin perseelleen menee ja korjausliikkeiden oikeuden pystyy arvioimaan ehkä viikkojen/kuukausien päästä. Siinä ajassa ehtii tehdä monta jännäkakkaa housuun seuraavaa pyhäpäivää kalenterista vahdatessa…niih…aion jatkossa pitäytyä vähän helpommissa harrastuksissa. Ehkä elämäni helpoin lupaus.
Ei kai tässä muu auta, kun laittaa sälekaihtimet kiinni ja jäädä odottamaan triffidien kostoa. mmmoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti