Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kissojen yön muumio

The Thing. Pimeyden keskellä havahdut voimakkaaseen läsnäoloon ja tajuntaa vihlovaan tuijotukseen. Se jokin tuijottaa ja läheltä. Ähkii ja pyyhkäisee hanurilla otsaani. Monta kertaa. Laitan parasta Jurkkaa kehiin ja yritän muumioitua osaksi elotonta luontoa, mutta alieenin aistit havaitsevat ainoina toimivina lihaksinani reagoivat niskakarvojen nostimet. Sekuntien madellessa minuuteiksi Se vihdoin poistuu pimeyteen sekunteja ennen luonteenlujuuttomuuteni totaalista romahdusta. 1 – 0. Ihmiselle.
Juuri ennen Nukku-Maijan hellää unisuudelmaa saapuu paikalle Sen töräkämpi veli ja aloittaa kantakapakan kauheinta serenaadia järkyttävämmän moikauksen potenssiin kolme... MJOOOAAAHHmaiskismaiskismaiskis...mutta...eehhehhee...ei vanha tykistöupseeri ääntä pelkää ja liikkumattomuudellani olen tähänkin asti työelämässä pärjäillyt. Siinähän möliset. 2-0. Ihmiselle.
Ei ehdi ihminen kauaa erävoittonsa johdosta onnesta maatua, kun kämmenselkään pureutuvat kolme kulmahammasta rytkäyttää kybällä hertan rytmit uusiksi ja viimeiset unihiekat tärähtää korvista pihalle. Ei suomiäijä luovuta vaikka olisi miten pihalla, vaan nykäisee handun peiton alle ja luottaa liinavaatteiden suojakertoimeen. Minä olen ihminen ja sillä perusteella periaatteessa tämän luomakuntani kuningas. Jatkukoon matka takaisin kohti unten valtakuntaa. 3-0. Ihmiselle.
Alieenin anatomiantuntemus on kuitenkin ihmisluontoa voimakkaampi, koska niistä miljoonasta akupunktiopisteestä kolme hammasta löytää seuraavaksi olkapäästä sen linkkuveitsivivun, jota näykkäämällä saa selkävaivaisenkin suomijampan istuma-asentoon 0,1 sekunnissa. 3-10 alieenille, joka kaukaa pimeyden syvyydestä hiipivästä hajusta päätellen on kissa. Se kuulemma helppo eläin.
Käännös-jalat lattialle-ponnistus-ota askel-toista viimeinen kaksikymmentäviisikertaa...itse itseään komentaen harhailee egyptin pimeydessä synkän karavaanin kahden kissajumalan perässä muumiomika Tutankhaamu lyhyen mutta tuskaisen matkan paikkaan-johon-se-ruoka-pitää-laittaa-nyt-heti. Kuppi sheebaa ja syntax error leuan rutinan säestäessä haukotusta.
Pikkuhiljaa palaava kuulo havainnoi vain syvän hiljaisuuden ja viimeisenä aistina herännyt näkö kertoo mikroaaltouunin vain hieman silmiäni punaisempien numeroiden karulla kielellä totuuden: 04:26...ne teki sen taas.
Hohhoijaa...onneksi on ööööh...perjantai tjsp.

T. Mika
Lord of The Aliens

lauantai 6. tammikuuta 2018

Ruoka & Ripuli osa 16: Loppiaishernari






Hyvää joulunlopetusta!

Tää kokkikolmepuolikas ajatteli joulunlopetuksen kunniaksi tempaista Marttaliiton sivuilta kuuukletellun ohjeen mukaisen loppiaishernerokan, jotta saisi kierrätystalouden hengessä pakastimensisäiset kinkun- sekä kehonsisäiset joulukaasunjämät kiertoon. Peruskoulun köksäarvosanalla kuusi sain taitavasti hernerokkapurkit auki, mutta kinkku näytti enemmän tai vähemmän Siperian aavikolta esiinkaivetulta mammutilta ja oli kurssipuukolle elämää suurempi haaste. Tai miten sen nyt ottaa. Ensi rouhaisulla pakastelaatikonkansi lensi kaaressa lattialle, kissa rääkäisi itsensä olkkariin ja keklu jatkoi liikerataa päätyen noin sentin verran tämän kamppailutaiteen metsurin vasempaan peukalonhankaan, tuloksena keittiöni toiseksi kaunein suihkulähde sitten hanaremontin. Eipä ollut aikaa tsekata Marttaliiton ohjetta tähän työvaiheeseen, vaan tekussa suoritetun eeaaykkösen muistijäljellä peukunhanka suuhun ja ainoalla vapaalla mämmikouralla rynksyttämään sattuneesta syystä aina valmiina olevan ensiapulaatikon tiukkaa peltikantta auki. Jossa oli tietenkin vain niitä saksella leikattavia sidontavälineitä ja vasemmalle kädelle muotoillut Fiskarsin sakset. Aiiii jumalauta. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta sen verran voin toki itseäni kehua, että kyllä satakiloinen suomitartsanikin pystyy yhden Pilatesoppaallisen verran vaativia kehonasentoja käymään palttiarallaa viidessä minuutissa läpi, kun on riittävän hyvä kannustin. 

Nyt on peukku liftauskunnossa (ja rokkakin kohta porisemassa), mutta ilmeisesti tuo luottokeklu senverran jotain dskosuonta raapaisi, että peukku sykkii nyt aika funkysti Abban "Take a Change on Me":n tahdissa. Toivottavasti liike lakkaa maanantaiaamuun mennessä, jottei tartte alkaa sanojen välejä qwertystä nenällä tai muulla vapaana olevalla kehonosalla näppäilemään. Koska avokonttori.

Varovaista loppiaista!

Toivottaa Mika
Toisen polven keittiökähmy

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kahvikuppineurootikon kermamandariinidippi

Mietin tuossa vaan, että mitenhän vaikeata olisi tarkoituksella vipata slaissi jotakin etelänhedelmää puolentoista metrin päästä noin kymmenen sentin läpimittaisen kermanekan sisään käyttämällä apuna vain pikkulautasen pikaista ranneliikettä ja vapisevaa handua. Näin laholla matematiikkapäällä ei todennäköisyyttä voi edes teoriassa laskea, mutta käytännössä tuo onnistui sen kummemmin yrittämättä motorisesti lahjattomalta kahvikuppineurootikolta.

Kokoustauolla ajattelin käydä ammentamassa lisää (?) aivoenergiaa viereisen huoneen seisovan pöydän eineksistä ja jätin arvon kollegat pöydän ääreen horisemaan syntejä syviä. Seisovassa pöydässä ammensin huolellisesti tämän kokoiselle miehelle aivan pienelle lautaselle ananasviipaletta, viinirypälettä ja mandariinislaissia siististi eri sektoreille. Juuri kun olin saanut asetelman mieleisekseni ja toiseen käteen kupposen kuumaa alkoi kehon sisältä tulla sen laatuinen signaali, notta jotain pitäisi tehdä ja päätin oloa helpoittaakseni yrittää yskäistä sivistyneesti sillein hiljaa pieraisematta…jolloin tietysti jonkun fysiikan jatkuvuuden lain johdosta kehon energia purkautui yllättäen vasemman käden ranteen kautta rytkäyttäen pääosan lautasen herkuista ympäri lattiaa poislukien sitä yhtä ravintoyksikköä, joka sanoi kermanekassa jotta plumps.

Ääärgh. Kauhee paikka sosiaalisilla taidoillaan harvemmin kehumaan pääsevälle alfagorillalle. Pikainen 360 tsuumaus jotta näkikö kukaan, hedelmien keräily takaisin lautaselle viiden sekunnin sääntöä kunnioittaen ja kermakannun huomaamaton kallistelu. Ei kellu mandariini ei. Hieno homma tämäkin uusi tiedonjyvänen jo niin kovin tyhjässä laarissa. Jäipähän tästäkin kokouksesta jotain mieleen. Pokerina takaisin työn ääreen jatkamaan kesken jäänyttä ajatushahmotelmaa ja eikun sarjatulella sivulausetta muitten laittaman pilkun perään mukaviisaasti.

Seuraava rasti olikin se kahvikuppineurootikon pahin painajainen kaverin tokaistessa “mennääs kaikki hakemaan tässä välissä lisää kahvia”. Aijaijai kun alkoi taas kuppi kilistä lautasella. Yritä siihen sitten puolihauskasti sopertaa että missä välissä, kun muun lauman liike kohti ravintoa oli jo alkanut. Muutenkin aina kahvijonossa jännittää sen kahvitermarin insinöörivarman käyttömekanismin käyttöhölmöily, saatikka kun pitää vielä sivusilmällä skannata kermanekan pintaa. Pohjassa oli onneksi pysyvästi tuo kirottu sitrus, eikä makukaan ollut muuttunut miksikään.


Sellaista se on tää jännittäjän elämä. Jos keskityt siihen mikä voi mennä perseelleen, niin onnistut siinä varmasti. MOT.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Terve! 

Täällä taas ihmiskäyttäytymistieteen tutkija-opettaja Pölhö Harapaisen hajuyliopistosta! Viimeisimmän tutkimukseni mukaan tiedän nyt tasan tarkkaan kuinka paljon on ihmismielen tunneskaalan aika-matka-jatkumossa ero mikro- ja makroilmeen välillä hilpeyden muuttuessa happamuudeksi ja iloinen työstäpalaaja normi-kissanorjaksi eli omien harhojensa vangiksi, jonka henkinen vahvuus heikkenee suorassa suhteessa hajun määrään. Matka on 70 senttimetriä (vessan ovelta laatikon reunaan) ja aika sen mitä menee lausuessa sanat “No teerve miiitä Pölll…höh aijaijai”. Nih. Kissan geometriassa tuo matka on “riittävän lähellä”, mutta lattialta köntsää luuttuavan ihmisen lausunnon mukaan tässä tapauksessa “melkein” ei riitä vaan pitää osua tarkasti laatikonlaitojen muodostaman nelikulmion sisäpuolelle. Ehheheh…Sinnehän jäi Sherlock miettimään syytä kynnysköntsääni, mutta miun tietääkseni mäntysuopa on edelleen hiekkaa halvempaa. Oukkidoukki. Mulle riittää että tulee lataamaan lisää sheebaa mukiin heti kun moppi on pesty. Ihmismieli kun ei koskaan pysty aliarvioimaan kissan kiinnostuksen vähyyttä ihmistuskaan. Hauskaa illanjatkoa täältä tuulen yläpuolelta…

T. Gilbert Einstein
Se pakollinen pöljäserkku


sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Villi luonto ahdistelee Osa 12. Jormairmelin eeppinen paluu


Aamulehteä hakiessa kuului pihapuusta tutunkeväisenä taustasaundina se ihanahko pulunkurlutus. Ei ole meikäläisen googletustaidoilla selvinnyt, että mille kauppatorille pulut yleensä muuttaa talveksi, mutta tuohon pihani ainoaan puunräähkään palaa aina pari kissaapelkäämätöntä linnunmöhkälettä murisemaan keväänmerkiksi. On varmaan suomen luonnon rumaäänisin eläin ainakin niiden mielestä, jotka eivät osaa arvostaa meikäläisen karaoketaitoja.

Hetken väijyttiin Jormairmeliksi nimeämäni pulun kanssa toisiamme vappuaamun raikkaudessa, kunnes pihapuluni kimppuun hyökkäsi ilmateitse salakavalasti todennäköisesti saman eläinlajin edustaja ja alkoi jumalaton älämölö ja iskujenvaihto. En tosin tiedä kuuluuko pulujen normaaleihin lisääntymishommeleihin pieni matsi ennen taksin tilaamista. Eikä tää vanha bensalenkkari nyt jaksa kuukletella näitä minulle tositärkeitä luonnonlakeja.

Ajattelin tempaisevani eeppisestä luonnonnäytelmästä vuoden luontokuvan, mutta ilmeisesti eilen nauttimani grillimakkarat ja vappumunkit aiheuttivat Nikonia pitävään handuun pientä kuvanlaatua heikentävää tremoloa toisessa kädessä kun liikettä vakautti ainoastaan saludomukin höyryt. Fotossa tuo vasempi möhkäle on pihapuussa muriseva normipuluni Jormairmeli ja oikeanpuoleisempi harmaa ufo on se itsemaksettuun ilmatilaani tunkeutunut kauhia agressori.


Jaahans. Se on sitten taas ensi kesän tunnelmanluojana pihallani valkoista kakkendaalia ja viemäriääniä puluimitaationa. Eipä haittaa. Tervetuloa kevät!

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Povitaskussa puoli Tellusta



En ole koskaan opetellut venäjää ja nyt ei tartte. Löysin kirpparilta povitaskuun sopivan simultaanikeskusteluun tarkoitetun Petroiskoissa painetun suomi-venäjä keskusteluoppaan vuodelta 1957. Kaikki lauseet on ensin suomeksi ja sitten venäjäksi. Jäätävän hyvää sloboa arkikäyttöön. Seuraavassa poimintoja tämänhetkisestä venäjänkielentaidostani:

- Olen jo kauan toivonut pääseväni Neuvostoliittoon.
- Täytän kohta kolmekymmentäkaksi vuotta.
- Oletteko kovin ylösotettu?
- Haluaisin käydä työnsuojelun museossa
- Mitä rotua nämä lehmät ovat?
- Tahtoisin käydä lihakombinaatilla ja/tai tehtaan seimessä
- Kuka työskentelee tällä revolverisorvilla?
- Mitä haluatte sanoa?
- Minua kiinnostaa maanne opetusjärjestelmä.
- Minä opiskelen kirjeopiskeluosastolla.
- Haluaisin nähdä naisjoukkueiden kilpailuja
- Olkaa hyvä ja tuokaa kylmää lihaa.
- Haluan borzomia ja narzania.
- Ettekö haluaisi pestä hiuksianne?
- Ettekö halua vielä hieroa kasvoja?
- Antakaa kuivaa, älkää vielä pyyhkikö
- Osaatteko käyttää puhelinta?


Eiköhän näillä alkuun pääse. Ei muuta kuin viisumin hakuun…

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Jos silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään...



Buenos Dias! Tänäaamuna keväinen raikkaus loisti poissaolollaan heti siitä hetkestä kun silmäni mä auki sain. On sillä ihmeellinen kehon liikuntatoiminnot käynnistävä voima tuollaisella pikkuruisella ruskealla pötkylällä jonka sijainti on jossain muualla kuin ilmeisen yksipuolisessa mika-kissa-mika-YYA-sopimuksessa sopimissamme kakkaustiloissa. Siinä sitten istua nakotti kaikessa kuninkaallisesssa välinpitämättömyydellisyydessään pötkylän vieressä sen entinen ehta omistaja katseessaan katumuksen sijaan pelkkää syytöstä siitä että pääsy yhteiseen saniteettitilaamme oli estynyt oven kiinni menolla. Itse oli sen kiinni työntänyt (ehkä). Kissan logiikalla ymmärrän tämän suoraviivaisen fyysisesti postuumin mielenilmaisun, mutta ihmisen näkökulmasta olisin kaivannut jollain ihmisen aistilla havaittavaa proaktiivista elettä tilanteen korjaamiseksi ennen kuin alkoi jöötiä karvalankamatolle pukkaamaan. Ikkuna auki ja mokkamaisteri päälle niin eiköhän ala taas raikastumaan ilmanala.

Raikkaan keväistä sunnuntaiaamua!

T. Kauhamies MikaTee