Mietin tuossa vaan, että mitenhän vaikeata
olisi tarkoituksella vipata slaissi jotakin etelänhedelmää puolentoista metrin
päästä noin kymmenen sentin läpimittaisen kermanekan sisään käyttämällä apuna
vain pikkulautasen pikaista ranneliikettä ja vapisevaa handua. Näin laholla
matematiikkapäällä ei todennäköisyyttä voi edes teoriassa laskea, mutta
käytännössä tuo onnistui sen kummemmin yrittämättä motorisesti lahjattomalta
kahvikuppineurootikolta.
Kokoustauolla ajattelin käydä ammentamassa
lisää (?) aivoenergiaa viereisen huoneen seisovan pöydän eineksistä ja jätin
arvon kollegat pöydän ääreen horisemaan syntejä syviä. Seisovassa pöydässä ammensin
huolellisesti tämän kokoiselle miehelle aivan pienelle lautaselle ananasviipaletta,
viinirypälettä ja mandariinislaissia siististi eri sektoreille. Juuri kun olin saanut
asetelman mieleisekseni ja toiseen käteen kupposen kuumaa alkoi kehon sisältä
tulla sen laatuinen signaali, notta jotain pitäisi tehdä ja päätin oloa
helpoittaakseni yrittää yskäistä sivistyneesti sillein hiljaa pieraisematta…jolloin
tietysti jonkun fysiikan jatkuvuuden lain johdosta kehon energia purkautui
yllättäen vasemman käden ranteen kautta rytkäyttäen pääosan lautasen herkuista
ympäri lattiaa poislukien sitä yhtä ravintoyksikköä, joka sanoi kermanekassa
jotta plumps.
Ääärgh. Kauhee paikka sosiaalisilla
taidoillaan harvemmin kehumaan pääsevälle alfagorillalle. Pikainen 360 tsuumaus
jotta näkikö kukaan, hedelmien keräily takaisin lautaselle viiden sekunnin
sääntöä kunnioittaen ja kermakannun huomaamaton kallistelu. Ei kellu mandariini
ei. Hieno homma tämäkin uusi tiedonjyvänen jo niin kovin tyhjässä laarissa. Jäipähän
tästäkin kokouksesta jotain mieleen. Pokerina takaisin työn ääreen jatkamaan
kesken jäänyttä ajatushahmotelmaa ja eikun sarjatulella sivulausetta muitten
laittaman pilkun perään mukaviisaasti.
Seuraava rasti olikin se kahvikuppineurootikon
pahin painajainen kaverin tokaistessa “mennääs kaikki hakemaan tässä välissä
lisää kahvia”. Aijaijai kun alkoi taas kuppi kilistä lautasella. Yritä siihen
sitten puolihauskasti sopertaa että missä välissä, kun muun lauman liike kohti
ravintoa oli jo alkanut. Muutenkin aina kahvijonossa jännittää sen kahvitermarin
insinöörivarman käyttömekanismin käyttöhölmöily, saatikka kun pitää vielä
sivusilmällä skannata kermanekan pintaa. Pohjassa oli onneksi pysyvästi tuo kirottu
sitrus, eikä makukaan ollut muuttunut miksikään.
Sellaista se on tää jännittäjän elämä. Jos
keskityt siihen mikä voi mennä perseelleen, niin onnistut siinä varmasti. MOT.
