Kuulo…eeei. Näkö…juuei. Haju…joskusjoo. Tunto…ääääeeeiiihan. Hmmm…Ei kun mietin vaan tässä että mikä voisi olla nimeltään se ihmisen aisti, jolla täydellisen pimeyden ja hiljaisuuden tilassasi TUNNET jossain lähistöllä istuvan kissaeläimen tuijotuksen, vaikka kaikkien perusaistien kombinaatiollakaan et sillä hetkellä pysty todentamaan minkään muun tasalämpöisen jakavan samaa tilaa kanssasi. Kun tähän yhtälöön lisää terävät hanpaat ja normiputoamiskiihtyvyydellä n. 60 cm matkan vertikaalisenhorisonttaalisti liikkuva 100 kg ihmisenruho, niin ynnämerkin oikealle puolelle ei ihme kyllä jää kuin normaalia hiljaisempi aamukahvihetki. MOT.
Ihminen oppii heräämään tuntia ennen herätyskelloa ja kissa takaa mielellään tämän taidon harjoitteluun riittävän monta toistoa. Tänä aamunakin havahduin taas tuntia ennen muuta ihmiskuntaa siihen kissanorjalle tuttuun maanantaiaamun pimeääkin pimeämpään ufosieppaustilaan, jossa aistit piinaavan läsnäolon muttet ymmärrä missä ja miksi sekä olet fyysisesti liian lamaantunut ottamaan asiasta tarkempaa selkoa. Hetken kuluttua aistin jonkun jo tässä vaiheessa kissahumanoidiksi arvioimani olevaisen liikkuvan hitaasti oikealta puolelta pään yli vasemmalle hiipuen taas hiljaisuuteen...no hyvä, en minä olisi vielä jaksanut ylösnOUOORGH...näykkäisi jumankeuta vasemman handun ojentajasta hampaillaan...ei lujaa, mutta riittävästi notta käynnisti vanhan maanpuolustajan opitun pakorefleksin. Ja sitten mentiin...
Muuten hyvä, mutta akselin ympäri pyörähtäessä jalat sotkeutuivat peittoon ja lattian iskua vaimentavat kehon tukipisteet jäivät tällä kertaa haaveeksi...mikäli niiksi ei lasketa otsaa, vasenta olkapäätä ja lonkkaa. Siinä poski laminaattia vasten hetken aikaa maatessa ja kahden kissan pimeyteen katoavia pakoääniä kuunnellessa mietin, että voisi nämä maanantait varmaan fiksumminkin aloittaa. Toisaalta itse tämän elämänvalinnan tein, kun nuo kaksi kattia pahvilootassa tähän kämppään kannoin. Tätä saa mitä tilaa. Ja seuraavaksi tilaan pölynimurin. Pthyi.
Aamusumpit sai vedellä aivan rauhassa, kun aamurytinöistäni säikähtäneinä eivät raukat uskaltaneet olla enää siinä hetkessä läsnä. Sheeba-vesi-vessa-tsekkauslistan jälkeen jätin ne rauhassa sohvan alle, koska minun havaintojen mukaan kissan yhden suolen elämänfilosofialla kaikki mikä liikkuu suun ja takapuolen välin ulkopuolella on sen elämän kannalta epäolennaista. Hyvin pärjäsivät iltaan asti. Paremmin kuin minä mustelmineni.
