Aluksi laitan hatun päähän….jotta voin nostaa sitä. Näin.
Tällä kertaa VR:n konduktööreille. Vaatii näet kaksi syystäkin palveluammatin
työurakseen valinnutta alansa ammattilaista saattohoitelemaan kaksi ja puoli
megaluokan sähläriä kahdessa osassa turvallisesti perille. Eräs kollega saapui
taas sukupuolisidonnaisen aikakäsityksensä mukaisesti ”riittävän ajoissa”
assalle aikomuksena panikoida itsensä ja nyssykkänsä junanpenkkiin kaivelemaan (sitten
vasta konnarin kysyessä) junalippu käsilaukustaan miljoonan naparetkivarusteen
alta kiviäkin kiinnostavan selostuksen kera. Miesnäkökulmasta katsottuna (prkl).
Tällä kertaa kohtalo kuitenkin puuttui lennosta peliin, kun hänen ja vastaavalle
tasolle kohonneen kanssasisarsählärin karmat kohtasivat fyysisesti asemapihalla.
Kuin salami kirkkaalta taivaalta seisoi tämä hieman enemmän elämän kuntopyörää jo
polkea ehtinyt kanssamäheltäjä niine tyypillisine naisnyssyköineen keskellä
käytävää ja itku silmässä 90 asteen polvikulmapystykyykyssä sopersi notta ”mie
oon Imatralle menossa ja I-I-I-Irma karkas”. Heti kun kollegalle oli välähtänyt,
että Imatra on samassa suunnassa kuin oma määränpää ja Irma on se äsken vastaan
tullut snaran päässä asemaa eestaas hinkkaava pikkupuudeli, niin alkoi äksoni. Hetken
mielijohteilla etenevä reaalielämän manuaalinen ”Helpdesk from the Hell” tempaisi
extemporeena tuplanyssykät kantoon, sano mummolle vievänsä nämä junaLLE ja ehti
vielä vauhdista ohjeistaa ystävällisesti miten koiran saa parhaiten kiinni. Tämän
jälkeen molemmat muijat sprinttasivat resursseihinsa nähden täysillä omaan
suuntaansa ja koira vielä kovempaa kolmanteen.
Hetken kuluttua totesi oven kahvasta roikkuva konnari
steissillä helmipöllönä päätään pyörittävälle tuplakassialmalle, että nyt
meidän kyllä pitäisi jo lähteä aikataulun mukaiseen liikenteeseen. Rehti
apulainen tuuppasi sitten JaneDoen nyssykät jollekin toiselle
VR-funkyChicken-kävelytyylillä eteenpäin valuvalle konnaria kaukaisesti
muistuttavalle univormumiehelle ja sano näitten kuuluvan sille äsken tässä
mölisseelle koiramummelille, jonka pitäisi tulla kohta ja että eikun hyvää
matkaa/sitä samaa.
Huhhuh totesi arvon kollega ja istahti sitten oudon
tyytyväisenä paikalleen päivän hyvän työn jälkeen, mutta sen naisihmisille
tyypillisen seitsemän minuutin päättömän tavaroiden paikalleensiirtelyrutiinin
jälkeen viereen ei seisahtanutkaan lippua kyselevä konduktööri, vaan tukka
pystyssä huohottava asemalta tuttu koiramummeli Irma kainalossa tavaroitaan
kysellen. Oli näet saanut jo ensi spurtin jälkeen kahdella handulla ilmaa
kahmittuaan narun päästä kiinni ja juossut koira kainalossa portaat oikaisten
hissin kautta suoraan junaan. Eli käytännössä ohittanut hissillä portaiden
kohdalla kassejaan kantavan hyväntekijän. Siitähän se etelä-karjalainen
puheripuli sitten räjähtikin.
Aihyväjumala/mitemiekotiapääsen-puhepingiksen keskeytti
paikalla astellut kaiken nähnyt konduktööri toivottaen rauhoittavasti hyvää
päivää ja mitäs täällä on hätänä. Hetken hepulointia kuunneltuaan palvelualan
ammattilainen otti luurin käteensä aloittaen pelastusoperaation varmistamalla
pääteaseman vastaanottajan läsnäolon, vauhdista sävelletyn lipuntarkastusproseduurin
sekä sen että itse asiakas/koira-kombinaatio saapuu perille aikataulusta neljä
minuuttia myöhässä ja niitten nyssykät reilu kolme tuntia myöhässä seuraavalla
junalla. Huhhuh. Kympin (tai 10+) suoritus konnarilta ja kahden muijan kohdalta
maailmanloppu tilapäisesti peruttu.
Junassa on tunnelmaa. MOT.
