Wikipedian mukaan ”Elämys on moniaistinen, merkittävä ja
unohtumaton kokemus, joka voi tuottaa kokijalleen henkilökohtaisen
muutoskokemuksen ja voi johtaa maailmankuvan muuttumiseen.” Pitää paikkansa. Ai
kuinka moniaistisesti muistankaan, miten iloisesti ensimetreillä apupyörittä syöksähdinkään
shortsit jalassa ruusupuskan läpi omenapuun rungon kautta pompulla olkapää edeltä
ojan pohjalle ihan heti kun etukumarassa täysillä juoksevan äidin ote pikkujopon
tarakasta herpaantui. Unohtamatta on vielä se syyskuisen Hallikkaanjoen veden harmaanmutainen
viileys, johon juuri vatsataudista parantuneena kolmasluokkalaisena mäntysuovan
liukastamalta mattolaiturinpöydältä vartalo suorana sukelsin. En myöskään ihan
vielä ole (ihme kyllä) unohtanut kumahdusta, jonka vain Lahden MM-kisojen mainoshiihtopipon
suojaamasta takaraivostani pompannut retkikirves päästää pudottuaan
ritsanrunkoa puuhun hakemaan kiivenneen naapurinkossin kädestä. Nämänkaltaisia
ovat ne lukuisat elämykset, jotka ovat muuttaneet mielenkuvaani juuri niin
omituiseksi, miltä se ulkopuolisesta kuullostaakin. Tosin pääosa näistä
henkilökohtaisista muutoskokemuksista olisi ollut helposti väistettävissä,
mikäli keho ja mieli ei olisi ollut syntynyt energialuokkaan A. Plus.
Osa elämyksistä on kuitenkin sellaisia, jotka me kaikki
joudumme joskus kohtaamaan ja rajan ylitettyämme ei elämämme koskaan enää palaa
entiselleen. Kuten tämänkin qwertyilyn käynnistänyt rajakokemus nimeltä ”Käyttöjärjestelmä
Windows 10:n asennus”. Aaahhh. Tätä olin odottanut kuin mansikkahilloa jukurtin
pohjalta. Oma elämysmatkani alkoi viime tiistaina saunan jälkeen kun koneen
avattuani mikrosoftin insinöörit, nuo kaikkien meidän omissa miljoonissa pikkuerroreissaan
elämäntahtonsa menettäneiden suurimmat sankarit ja itsetuntomme maanrakoon
tamppaajat, ilmoittivat matkani kohti kirkkautta alkavan painamalla vain tätä nappulaa.
Rohkean kilkkauksen jälkeen sukelsin pää edeltä moniaistiseen kokemukseen,
jossa valkoiset pallerot tanssivat näytöllä kilpaa vatsanpohjani perhosten
kanssa ja toinen toistaan oudompien etukäteispahoittelujen säestämät systeemin
ylös-/alasajot pitivät hätäjutskaa hengittämättä pidättelevää heikkohermoista
pari tuntia rautaisessa otteessaan. Onneksi en ole enää tupakkimiehiä…Lopulta
tutunoloista työpöytää tuijottaessa olo oli lievästi turpaansaaneen oloinen
mutta melkein helpottunut.
Todellinen riemu repesi vasta, kun ne samat ihanat
bitti-insinöörit kyselivät minulta maanmatoselta notta miten koin windows 10:n
asennysELÄMYKSEN. Juuri näillä sanoin. Oujeah. Nyt kysyvät oikeelta ihmiseltä. Klikattuani
numeron yksi edessä olevaa ympyrää ja jatka-nappulaa, ilmestyi eteeni se ihana
neliö johon pyydettiin omin sanoin kertomaan miten elämystä voidaan
kehittää….ai jumalauta.
Tämä on niitä elämän kohokohtia, jolloin voi vain vetää
syvään henkeä, nojautua taaksepäin, naksauttaa sormet lämpimiksi ja antaa
qwertyn laulaa hetken aikaa vuosikymmenten mittaisen ihmisahdistuksen korkiaa
veisua b-mollissa. Mikael AgriCola pyöri varmaan hetken aikaa haudassaan
möyhentäessäni verbaalialakoukuilla Suomen kielioppia ja sanastoa hieman
paremmin asennuselämykseni laatua, suuruutta ja suuntaa kuvaamaan sopivaksi.
Palautteesta saamani automaattikiitos lähes lämmitti sydäntä, mutta jätti
samalla aprikoimaan että tietävätköhän ne norsunluutornilaiset että mikä on
säkkijärven polkka tai osaavatko graafisen osaston miehet piirtää niitä
mandoliineilla toisiaan perseelle mätkiviä mummoja. Aika näyttää…
PS. Kakkosnäyttö pimeni. Muuten hyvä. moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti