Farttaajan vegaaniviikko

Moon sitä mieltä, että pahimpia eläinten vihaajia on ne, jotka syövät niitten ruoat. Piste. Tosson mun itselleni valmistama tän illan päivällinen/päivän illallinen jälkiruokana Rennietä raanavedellä. Viikon kasvisruokakokeilu on päättynyt kaikki inhimillisyyden rajat ylittävään üübervitutukseen, joka kaikessa kauheudessaan on lamauttanut kehoni endorfiinintuotannon ja palauttanut sen lapsuudesta asti hukassa olleen itkupotkuraivoamisen jalon taidon. Makuaisti on enää muisto vain ja vaa’an näytössä on edelleen numeroiden sijaan yksi iso paha E ja kaksi pikkuruista ärrää, koska ilmeisesti sen valmistusmaassa 100 kilon massaan mahtuu yhden aikamiehen sijaan koko ping-pong-joukkue huoltajineen…tai sitten mun vaaka on toivonsa menettäneenä tehnyt hallitun itsemurhan edeltäjänsä tavoin…whatever…Elikkäs nyt on taas meikäläisen pakki ravintoteknisesti tasolla Ground Zero Minus One ja on aika suunnata kyynelissä kiiluvat silmät kohti ruokaympyrän raavaampia sektoreita…mikä käytännössä tarkoittaa pikavisiittiä pizza-Raxin etnisessä ravintolassa, jossa viime kerralla taistelin kanansiivistä itänaapureiden sekä salaatista ja jäätelöstä polkupyöräilyasuihin pukeutuneiden eestiläisten kanssa. Minä jouduin siinä välissä tyytymään pelkkiin lihapulliin, koska eestin pojista poiketen en osaa kiroilla venäjäksi ja olen muutenkin sen tason elekielikommunikointiin luonteeltani aivan liian lauhkea. Niinkun myös menemään hienompaan ravintolaan tilaamaan jotain toooosi yksinkertaista, ettei ainakaan mun annoksen takia joku nuori kokinalku saa kyökin puolella paikalliselta gordonramsaylta turpaan niiku TV:ssä aina; mulle on ihan sama onko makarooni nyt ihan al dente kunhan se lähtee kauhalla kattilasta. Opiskeluaikana laatukriteerit oli vielä höljemmät.

WHO:n suositusten mukaan kasviksia pitäisi syödä puoli kiloa päivässä, jotta pysyisi terveenä---ja minun käytännön kokemuksen mukaan 50 kiloa päivässä, jotta niillä myös nälkä lähtisi. Mie pystyn vetää ämpärillisen kasviksia ja eikä nälkä vähene mihkään…ja eikö saatana vielä eka ylämäessä kaikki niittenkin höttöjen muutamat millikalorit pamahda pakarista kasvihuonekaasuna stratosfääriin ilmastoa lämmittämään ja taas on pajatso tyhjä, suussa maistuu siltä miltä paska haisee ja pyykkilautavatsan tilalle ysärillä nielaistu pesukone aloittelee linkousvaihetta.

Minen tajuu miten elefantit pysyy niin helevetin lihavina, vaikka ne ei vedä kuin sillointällöin jotain puunoksia ja ruskeeta nurstii aavikolla. Tiedekanavan ohjelmassa yksi isotissinen jenkkitohtorska väitti jonkun ihmisen esiasteeksi pähkäiltyn Homo Erectus Colesterolis tjsp.-apinan olleen (ilmeisesti huonojen metsästystaitojensa takia) pääosin kasvissyöjä, mikä on toisaalta helppo uskoa kun kattoo sen kallosta tietsikalla mallinnettua ”miljoonan röökin” lärviä. Varmaanhan niitten kropan tuo energiansaanti/-vientisuhdekin oli kohdallaan, kun safkaa saadakseen niitten piti S-marketin lihatiskille lompsimisen sijaan juosta aterian perässä mettässä munasillaan niin kauan kun valoa riitti ja sittenkin sai paljain käsin tapettua hyvässä lykyssä oravan. En tiedä mitä ihailtavaa on semmosen vajaa kolmekymppiseksi elävän kädellisen ruokavaliolla, jolla on ehkä puhtaat sepelvaltimot, mutta naama ei enää kelpaa edes persujen vaalimainokseen.

Noh… nyt se vegeruokavalio on kokeiltu ja helevetin huonoksi havaittu, minkä tosin osasin uumoilla jo lähtötelineissä. Alkoi nääs hehkeän työterkkarimimminkin alussa varman oloinen äänensävy vaipua änkytyksen puolelle rassukan yrittäessä (voimakkailla äänenpainon muutoksilla tärkeimpiä pointteja alleviivaten) lukea minulle ravinto-ohjeflyeriä ääneen ja seuratessa samalla silmissäni exponentiaalisesti kasvavaa syvää kauhunsekaista paniikkia tahdosta riippumattoman hermoston ottaessa niskalenkkiä heikoista näyttelijänlahjoista koko fyysisen olemukseni metamorfoituessa samalla pelkäksi epätoivon rumaksi ruumiillistumaksi. Esitteen pieneen pränttiin asti päästäessä mä varmaan jo tuijotinkin sitä kuin ufonaista, joka on saapunut Tellukselle asentamaan mulle pienempää piliä. Onneksi pääsin siitä piinapenkistä miehekkäästi pois vanhalla ”bussi lähtee kohta”-kikalla, mutta varmasti jäi molemmilla naama mieleen…joskin päinvastaisista syistä.

Elikkäs tossa kirjoitettuna rivien väliin syyt massakauden alkuun. Ja riveille se miksi lukion äikänope osaa edelleen hienosti peittää jälleennäkemisen riemun kohdattaessa. moi.