Talvimasennuksen muuttuessa vähinerin kevätväsymykseksi alkaa suomineidonkin hiivapöksyissä kihistä taas tutuntuntuista kutinaa. Ilmastonmuutossäästä huolimatta henkinen kevät on kalenterisidonnainen ja normiperseilyn ensi oireet on jo selvästi havaittavissa, kun huumorintajuttominkin ex-kollega ilmoittaa SoMessa ottavansa lauantain puutarhatöiden päätteeksi hassusti siiderin hymiöllä ennen saunanlämmitystä janiinedelleen vinkvink ja tätä ”tempausta” vielä kokeneempi ovuloija lähes korrektisti epäilee mojovin sanakääntein. Tuommosta lepakkoläpändeeriä sanoo rantaruotsalaiset basturboinniksi…alkaa olla kevät joo…
Kevään merkeistä perinteisimpiä pääskyjä en ole vielä nähnyt, mutta itseni kaltaisten kanssaihmisten henkistä hyvinvointia kuvaillessa alkaa kevätdraaman kehityskaari muuttua komedian kautta tragediaksi. Pimeydestä perisynkkyydelleen selkänojaa hankkineilta valon lapsilta ei vitutuksen aiheita tähän vuodenaikaan puutu luksien lisätessä luovuutta potenssiin kaksi ja itsetunnon/moottorityökalujen puutetta ei monen naapuri seuraavina viikonloppuina pahalla katsoisi. Uuden ruohonleikkurin ulkoiluttaminen onnistuu millin mittaisella nurmellakin, mutta lähes lumettoman pihan linkous päälläistuttavalla saa ihmisen näyttämään oikeasti hölmöltä varsinkin jos sen ainoat ystävät tunnetaan nimillä pärinä ja käry.
Kevätlämmön ensiaallossa kesärenkaitaan vaihtaneiden automiesten kyynersauvojen kalkkeeseen sekoittuu suomalaiseksoottista lätkä-ääliöintimölinää kesälomalaskurin silmäkulmiin nostattamien kyyneleiden huuhtoessa katupölytöhnää talven irvistelyissä itsekunnioituksensa kadottaneiden saipanaamareiden välierävaiheessa synkkeneviin uurteisiin. Penkkiurheilupiireissä me-henki katoaa nopeammin kuin maalivahdin maine ja loppukuusta meidän poikien olkapäitä taputtelee paikallisista ainoastaan valtakadun fysioterapeutti.
Parvekkeiden henkareissa tuskanhikipissoista kuivuvat keltamustat vaatekappaleet nostattavat omien autotaliensa vahvimpien nenänkaivelijoiden kiveksien lisäksi ohikulkijoissa kauan kaivattua paikallishenkeä tuomarivirheettömien otteluiden nousukiidossa. Toimitusharjoittelijoiden aiheesta kyhäämissä jutuissa kaupungin luottamuselimissä vaikenemista harjoitellut vanhojen hyvien aikojen lätkämestarilalli saa pitkästä aikaa yhden lauseen lehteen pikkukuvan kera. Isommassa kuvassa suu auki lätkäpaita sinapissa huojuvaa naapurin Reiskaa työpaikan kahvihuoneessa ihmettelevä luopio ei vaan yksinkertaisesti ole sisäistänyt tätä joukkohekuman jalointa muotoa. Aamulehden nippelitiedoista painovirheetkin ulkoa opetellut sopeutuja muistaa elävästi jopa ennen syntymäänsä tapahtuneita kaukalovääntöjä, mutta unohtaa samalla mukin pöydälle poistuessaan pikaisesti työhuoneeseensa vajoamaan maan alle.
Tiskirättififien jalkakäytäville vääntämien elämää suurempien köntsämöhkäleiden varjojen suojista arjen nimimerkilliset puskistahuutelijat heiluttavat taas urheasti verhojaan puolustaessaan ensimmäisen maailman moniongelmalapsien puhtaita kengänpohjia keltaisten hankien loisteessa veitsenteräviksi teroitetuilla sananmiekoillaan. Painetun sanan totuuteen edelleen uskova yleistäjä rohkenee ahdistuksessaan kirjoittaa Estariin paskan ilman asteriskia sekä päättää luulopuheensa jämäkästi kaikkien mieltä pahoittavaan nimimerkkiin.
Sääjojoilun kuntourheilun välttämisen tekosyyksi valinneen suomimiehen pikkujoulukaljamahapainien edellisten erien voittajien julistusta odotellessa mämmikansan hapanhammasta kolottaa ja wappusimasammion prosentit alkavat pelottavasti nousta toiselle kymmenelle ehtien sopivasta nousevan kevään ensimmäisten sulle-mulletaksijonomuksintojen aperitiiviksi.
Jokakeväinen kotoutumattomuutensa tiedostavien vanhempien hanurinnuolentakeskustelu suvivirren porttiteoriasta pahuuteen muistuttaa raikkaudellaan päivät pitkät perseellään istuvan kynänpyörittäjäbyrokraatin perjantaituhnua, jota päästäessään ilmekin kertoo aaneljäautomaatin päässeen yhteyteen omien jumaliensa kanssa ja päätöksen tehneestä päästä tulleen viestin pitäisi olla huolissaan vain siitä mitä muut ovat siitä mieltä. Ja taas on äärineutraalit suomisontapöksyt yhtä muistoa köyhempiä takarivin trendimammojen taputtaessa karvaisia käsiään. Virallisen tasa-arvokäsityksen mukaisesti enemmistön mielipidettä kunnioittaa viikon luontoäänenä yleisöpalstojen piipitys. Taas.
Tähän päättyi tämän päivän synkkä satu. Ja nyt Markus-setä lähtee paskalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti