Lifestyle-blogini Ruoka & Ripuli-sarjan toisessa osiossa palaan taas
menneiden kesien räntäsateisiin tunnelmiin tuon jokaikisen suomipihan
pelti-infernon kutsuvanrasvaisen hehkun loisteeseen. Alkaa olla almanakan
mukaan taas se aika vuodesta, jolloin suomi hiipii pikkuhiljaa perjantaipulloväännöissään
palovaroittimien toimintasäteen ulkopuolelle nauttimaan kolesterolikyrsänsä
itikoiden ateriana. Alkaa näet teoriassa kesäaika ja grillauskausi!!! Tähän
perään laimea tuuletus ja normiäänellä jipii…jätän tällä kertaa kaikenlaisen
suursäätilalla pelottelun ja muun takauskoisen manailun ilmataiteenlaitoksen
murheeksi ja keskityn kauniin kesätraditioni historiaan sekä teknis-taloudelliseen
toteutukseen.
Itse käytän grillinä retromallista palloversiota, koska
grillinrakennustaitonikin on vähin erin hömelöitynyt avutonta heikommalle
tasolle. Toista oli ennen kun grillitkin tehtiin kestämään isältä pojille,
äitiltä tyttärelle tai toukokuulta marraskuulle. Siihen aikaan kun ei
valmiisiin luotettu muuta kuin sen verran mitä mahtu kauppa-auton hyllylle ja
mopon tarakalle Anttilan pahvilaatikossa. Oma grilliversiomme oli ihan itse
kakkosluokan tiilistä kyhätty (kaikkien muiden paitsi kaulimenhaltijan)
esteettistä silmää hivelevä ulkoilmaruoanlaittohimmeli. Vain Alvar Aalto
pystyisi enää nykypäivänä rakentamaan jotain yhtä ”kaunista” ja hänen
koulukuntansa kultaisia periaatteita niin uskollisesti noudattavaa kevyen
rakenteen elävää tiilipintaa, jossa muoto seuraa funktiota, aurinko paistaa
läpi ja sadevesi säilötään napakasti rakenteisiin (home tarkoittaa englannin
kielellä kotia eikä söpösti ”mummolan tuoksua”). Kaiken lisäksi grilli oli
rakennettu maanpuolustushenkisesti viimeiselle rintamalinjalle jääneen rakennuksen
tiilistä, josta katon oli möyhinyt poies jäljistä päätellen Stalinin urut.
Ainakin sen viereiseltä pellolta löyty kymmeniä pikkupojalle tosi jänniä ja pikkupojan
äiskälle tosiTOSIjänniä metalliesineitä sekä yksi ylöskynnetty neuvostokaasunaamari.
Jännänturvallista oli pikkupojan iskän kanssa grillailla metsän takaa kuuluvia
kolinoita ihmetellen, kun isommat pojat vielä pelotteli että YYA-sopimuksen
mukaisesti puna-armeijan hyökkäyskärkeä ei tarvittaessa olisi pysäyttämässä kun
ainoastaan meijän iskä aseenaan taskulamppu ja juniorikokoa oleva titanin
jääpallomaila. Enpä sitten koskaan grillatessa uskaltanut istua selkä
metsäänpäin, vaikka aina meni savua silmiin.
Itse grillaus oli muuten turvallisempaa siihen asti, kunnes kauppa-auto
otti valikoimaansa grillihiilet ja sytytysnesteet korvaten niillä sanomalehdet
ja kuusenkävyt. Kyllä siinä muutamat lippahatut ja kulmakarvat ehti lentää
kiertoradalle, ennen kuin äijät oppi sytytysnesteille teknisesti oikeamääräisen
annostelun. Luita murtui onneksi harvemmin, koska sen ajan grillipallit oli
selkänojattomia, sallien rennomman ja matalamman liikeradan sekä kropalle että
räjähdyskaasuille sytytyshetkellä. Mikäli nyt Turvatekniikan keskus oli silloin
olemassa, niin eipä ne tainneet paljoa leimahduspisteistä tai karsinogeeneista
tiedotella. 70-luvun makkaroita saisi nykynormien mukaan syödä korkeintaan yhden
vuodessa jos sitäkään. Ensimmäisen ritilällisen makkarat oli aina keskeltä
raakoja ja pinnasta sytytysnesteen makuisia, koska meillä oli nälkä.
Kolmannesta satsista taas ei selvästi erottanut kummalla puolella ritilää
varsinaisesti syötäväksi tarkoitetut köntsät olivat n. 1 sentin hiilikerroksen
alta. Ne palo aina toiselta puolelta äijien keskittyessä syömään sen toisen
satsin onnistuneita makkaroita ja koirien pitäessä kaiken muun elollisen
luonnon pois sektorilta. Kääpän Einarin myymäläautosta kun ei tunnetusti hyvää
saanut halvalla määrän korvatessa laatua, niin HKBlöön ja
muovikuori-Takkalenkin sijaan grilliritilällä ruokaa useimmiten simuloi
mäntysuovallakyllästetyn makuinen metrijööti, jonka makua ei parantanut
sinappi, ketsuppi eikä sytytysneste. Eikä samalla ritilällä edellispäivänä
savustetut Suokumaanjärven mutaruutanat.
Nykyaikana menneisyyden virheistä on opittu ja sytytysnesteissäkin tehot
laskeneet, mutta maku parantunut. Ja makkaran valintakin alkaa olla wanhat
hyvät ajat nihkeesti reunan yli nähneelle ylivoimaista pahempi rasti.
Juuuumaaalaaauuutaaa lähimarketissakin on semmonen 50 metriä pitkä makkaroista
tehty itkumuuri, jonka edustaa suomiäijät hinkkaa eestaas ristiaskelin
kesäisenä lauantaiehtoona mumisten epätoivoisesti puoliääneen
mikämikämikä-mantraansa mäyräkoira vasemmassa kädessä.
Aa-Bee-lemmikeille-laatuluokkien lisäksi makuyhdistelmiä löytyy loistavasta
sianlihakolesterolidynamiitista aina kaikki yrjöhanat aukaiseviin juustosösseröihin.
Minun mielestä valtioneuvoston pitäisi antaa asetus, jonka perusteella saisi
luvan kanssa potkia perseelle suorassa TV-lähetyksessä prime-time-aikaan sitä
idioottia kuka keksi laittaa juustoa valmiiksi makkaran sisään. Ja printata sen
yksityiskohdan pakettiin pienellä fontilla. Parhaita on kuitenkin ne
halpiskyrsät, jotka ovat lihasisältönsä perusteella viittä vaille
viljatuotteita.
No viime kesänä tuli grilattua kaksi kertaa ja syynkin olen useampaan
otteeseen kertonut. Mikäli tänä kesänä tulee grillattua, niin laskin varmuuden
vuoksi nollasummamenetelmällä treeniajat meikäläisen 4 rillimakkaran
perussatsille eli kuinka paljon joudun tekemään töitä (min) ettei ala taas
kerääntyä pyykkiä laudan päälle:
51 min: Aerobiccata rauhallisesti, hyppiä ja pomppia tai juosta täysillä
härkiä karkuun Pamploonan kapeilla kujilla.
88 min: Soudella kirkkoveneellä ilmeisesti osana muuta kirkkokansaa.
Muodostelmaluistella.
102 min: Rakentaa kehoa bodybuildaillen, surffailla leijalla, laskea mäkeä
perseellään tai kiivetä vuorelle.
123 min: Diaboloilla tai lautailla laineilla
153 min: Pyytää Turrea istumaan ja antamaan tassua (Agility), joogata intensiivisesti,
polkuveneillä, vikeltää (ei mtn hajua), heittää tikkaa (Y) tai venytellä (ei)
175 min: Ampua jousella tai käydä kaupassa
246 min: Bongailla lintuja täysillä
267 min: Ikkunashoppailla (pl. aikuisviihde- ja autokaupat)
308 min: Lentää (ilmeisesti koneella), valvoa rantaa tai seistä suihkussa
liikkuvan veden alla
612 min: Maata sohvalla
Ai jumalauta kun tuota listaa luki, niin alkoi kädet vapisemaan ja testot
lähti hiihtämään. Miten hienoa hommaa tuo grillaaminen voikaan olla, jos se
antaa noin paljon itsensäkehittämis(munaamis)mahdollisuuksia ja uusia näkökulmia
elämään. Nyt ei muuta kuin grillit tulille rakas tämän lukeva kaikkiväki ja sen
jälkeen Mikan grillikerhon edellä olevasta do’s & don’ts-listasta uutta suuntaa
elämälle…HELLYEAH!
Vain taivas on rajana. Tai ne kuuropilvet. Prkl.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti