Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kissankakkosta lapioimassa



Minulta kyseltiin näkemystä kissanjätösten hajuasteikosta ja alla pikaisesti tajunnanvirtatekniikalla junamatkalla Tampere-Lappeenranta väsäämäni 5-portainen asteikko välittömästi käyttöön otettavaksi. Asteikko perustuu päässälaskettuna kahden kissan yhden skeidan päivävauhdilla noin 5 110 jöötin haistelukokemukseen sekä yliopistoloppututkintoon päästökaasujen mittaus- ja vähentämistekniikasta.

Luokka 1. Helppo: Tässä leppoisan lauantai-aamun vienossa kissanjöötintuoksussa voi aistia auringonpaisteisen aamuruskon ja tuoreen ruisleivän saludolla. Palvelija korjaa tämän jätöksen hymyssäsuin, ellei perheen koira ole jo ehtinyt nauttia sitä aamiaiseksi. Miedohkosti viipyilevän melankolinen tuoksu maistuu 70-luvun koulukeittiön kanaviillokille viinimarjahillolla ja saa sisäisen äänen huutamaan vielä kerran äitiä ikkunaan…

Luokka 2. Keskivaikea: Puskee läpi saksalaisomisteisesta halpakaupasta ostetun vuorituulentuoksu-ilmaraikastimen läpi lievästi tylymmin kuin vihreä mennen vanhan keinonahkapenkkisen tojotan wunderbaumista kesäisenä hellepäivänä. Ei miellytä fanaattisintakaan kissanomistajaa, mutta korjauskyykystä ylösnoustessa ei vielä pyörrytä. Äijätkin siivoaa lähes lepopulssilla yököttelemättä.

Luokka 3. Vaikea: Jo nenällisen imppaaminen tämän tuotoksen höyryjä voi aloittaa perheensisäiset YT-neuvottelut kissanhoidon rutiinitehtävien uudelleen järjestelyistä (mikäli perhettä). Sinkku kiroaa ovenkarmin kohdalla saamattomuuttaan tässäkin asiassa. Tätä hajuaistimusta kuvaillessa voidaan jo perustellusti siirtyä sanasta kakka lähemmäs sitä ukrainalaista pääsiäisleipää, jota kukaan ei ole maistanut mutta toiselle auliisti haistattanut.

Luokka 4. Järjenvastainen: Überscheissen hajutason jöötin kokoluokkana pieni cannelloni eli niiden poimimiseen hiekanpöperöiden joukosta menee riittävästi aikaa, jotta ehtii havaita hajun olevan jo selvästi terveen ihmisen ymmärryskyvyn ulkopuolella. Täyden ymmärryksen puute helpottaa vain hieman. Kaiken läpi tunkeva haju, joka lähtee kiinteistä pinnoista taltalla ja mielestä runsaalla määrällä raakaa alkoholia.

Luokka 5. Typhoon: Pitkän kesäloman jälkeisenä maanantaina kattikyykän aamuskeidaus riistää ensihengityksellä kissanpalvelijan sielun Danten Helvetin alimman piirin hyiseen virtaan, jossa ihmisen omalla tahdolla ei ole enää mitään merkitystä. Kissan elimistö on muuttanut yön aikana sille mukasopimattoman ruoan Geneven sopimuksen taistelukaasuja koskevassa osiossa kielletyn sinappikaasun siviiliversioksi, jonka inhimilliseen käsittelyyn vaadittaisiin savusukeltajan koulutus ja laitteisto. Tai vaihtoehtoisesti aina pahville istuvan kotkalaisen viemärisukeltajan tai 5 lasta vaippaiän ohi kasvattaneen äidin haistelukokemus ärjyimmistäkin ihmisen suolimöhnistä. Lyhytaikainenkin altistuminen Typhoon-luokan kissansontahöyryille saattaa aiheuttaa aivokudoksessa rakenteellisia vaurioita (mikäli niitä ei siellä jo valmiiksi ole) ja altistumisen seurauksena katatoniseen tilaan vajonnutta kissanorjaa tulee lähestyä varoen.

Eli tässä pikaisesti laadittu ohjeisto kissojen orjille sekä kissakuumeeseen parannuskeinoa etsiville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti