Yleisön (yhden ihmisen) pyynnöstä laitan uusintana parin vuoden takaisen leipomusreseptini nyt jo tästä paakarointitraumasta osittain toipuneena. Bon Appetit ja hyvät uudet vuodet.
2-in-1-STRÖMSSIUNELMA eli PUOLIKUIVA VEHNÄJAUHOKAKKU.
Homma alko eilen, kun kävin ostamassa googlen neuvomat hakusanoihin ”helppo”, ”helpoin” ja ”idioottivarma”-kakku liittyvät jutskat lähimarketista. Varasin 100 euroa mukaan, kun en tiennyt paljon mössöt maksaa ml. alumiinivuoka, hermoröökit ja leipomiskaljat. Ylämäkeen lumessa kauppakassi kädessä rämpiessäni mietin, että onko tässä mitään järkeä ja tulin siihen tulokseen ettei ole eli tunsin löytäneeni itseni taas kerran henkisesti uudelleensyntyneenä.
Ohje käteen ja paha paakarikone käyntiin overkill-asenteella, että ollaan sitä selvitty pahemmastakin (en nyt vaan muista mistä). Nää leipomusohjeet pitäisi kirjoittaa enemmän äijälogiikalla ja selkeellä terminologialla. Säästyttäisiin monelta tulipalolta ja kansannousulta. Muuten sitä googletellaan kesken työntouhun Tikkurilan sivuilla epoksipäällyste-esitteitä ”marmoroinnin” perässä ja seistään myöhemmin tiiliskivenpehmoisen voikökkäreen kanssa miettien että miten helevetti minä tämän "vaahdotan" niiden ”muiden märkäaineiden” sekaan. Vinkkinä martoille, että ”riittävästi” on epävarmalle kauhea sana. Onneksi löyty juutuubivideo, jossa joku jamppa selitti asiat selkokielellä. Sitten mulla olikin kohta kaksi astiaa, jossa toisessa rasva-sokerilöllö ja toisessa kissanhiekka-astiaa muistuttava jauho-maitokökkäremössö. Mietin että nyt se ei Mikan keittiöön ristuksen armo loista ennenkuin noista on taikina tehty. Ja voin sanoa, että koko elämänsä voimailulajeja harrasteneelta äijältäkin alkoi jerkku loppua hartioista ennenkuin "Taikinan koostumus oli tasainen".
Sain kuitenkin ”taikinan” valmiiksi pulssin käytyä välillä reilusti kehoni maksimisuorituskyvyn yläpuolella. On muuten aika yrjöttävänolomuotoista mönjää mitä sinne muottiin piti ohjeen mukaan”vetää haarukalla niin kakku saa marmorisen kuvioinnin” (käytän teräviä teräsesineitä ainoastaan tarkoituksiin jotka ymmärrän, joten sössin sen sinne sillä isommalla lusikalla). Ja paskat... Maullahan tai hajullahan ei ole tässä vaiheessa merkitystä, koska niitä voi parannella myöhemmin. Ja möhnävuoka uuniin 175 raatiin ja venttaamaan. Kypsymisprosessin aikana ehdin keittää (ja juoda) kahvit, vetää pari hermoröökiä ja toppuutella naapurin sotaveteraania joka meinasi kiivetä katolle lumia kolailemaan. Sitten kyökkiin, tuotos ulos uunista sekä hetken jäähdyttyä poies muotista puoliväkisin armeijan kurssipuukolla kinkottamalla (eipä arvannut tapporauta mihin hommaan vielä joskus joutuu) ja pikkuisen vasaralla naputtelemalla. Kakku pihalle ja jäähtymisprosessin aikana korjasin peilikaapin saranat, poltin useita savukkeita sekä kuuntelin tunnin kakunkoristelumotivointimusiikkina Rammsteinia (luurien kanssa täysillä).
Ja sitten alko freestyle-osuus joka vedettiin pelkästään mututuntumien ohjastamana. Aluksi päätin leikata kakun puukolla vaakatasossa kolmeen osaan. Jääkaapilla raakkasin kakun kostutusaineista pois maidon, piimän, keskikaljan ja vissyveden. Päätin löträtä alimpaan kerrokseen energiajuomaa/kokista, keskimmäiseen hedelmämehua ja ylimpään en mitään. Vakaana aikomuksena luoda stömssimäisen kolmiulotteinen makuelämys. Ylin kerros edustaisi niitä eläkkeellelähtö-/hautajais-/rippijuhlatilaisuuksia, joiden pakollista kuivakakkua ei kukaan tunnusta tilanneensa. Toinen kerros piristävähkönmairea ”torstai-iltapäivä toimistolla”-maku huipentuen alimman kerroksen energiseen makuorgasmiin, joka saa verenkierron elpymään, pyyhkii pilvet taivaalta ja palauttaa uskon jumaliin. Kakun väliin lähikaupan niksipirkka-Seija suosittelemaa punaista hilloa ja päälle juurivatkattu kuohukermavaahto, jonka muotoilin pitkällä leipäveitsellä. Viimeisenä vaiheena kakku ulos jäähtymään, jotta kermavaahto saa rauhassa hyytyä muotoonsa ennen valokuvausta. Ta-daa. Homma hoidettu ja still alive.
No nyt on sitten leivottu sen ensimmäisen ja viimeisen kerran ja voin vakuuttaa käsi millä tahansa pyhällä kirjalla ettei tule toistumaan, oli sen verran traumaattinen kokemus. Tosse nyt on tuoreessa kuvassa: kakku ja mun keklu. Eli jos tarvitsette perhejuhliinne jotain elämää suurempaa leipomusta, niin älkää mulle soitelko,,,
moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti