”Höööörrps...sano Mikan vintagekenkä kun se äsken aamujunalle juostessa jalkansa veeärrän pihalammikossa dippasi. Aijaijai miten mukava työpäivä onkaan edessä syksyisessä pääkaupunnissamme kenkä raikasta sadevettä täynnä ja koppa muutenkin maanantaimoodissa.”
Tällä tavalla päivitin tänä naamantaiaamuna klo. 7.01 facebookkiani uuden työviikon ottaessa luulot pois jo alkukiihdytyksessä. On se aika jännä miten tehokkaasti noinkin ohut kangaskerros ja vanha suomalainen nahkakenkä pitää jalan (ja mielen) niljakkaana koko päivän. Rautatieasemalta kokouspaikalle kiiruhtaessa ehdin jo hetken pohtia, että pitäisiköhän tuolla kuivalla jalallakin astua johonkin lätäkköön jotta pysyisi etenemisen saundit balanssissa lirskahduksen kuuluessa joka toisen askeleen sijaan rytmikkäämmin myös toisesta kengästä.
Kokouspaikalla sitten tuo pelottava märkäkenkä-syndrooma iski koko kauheudessaan ja muiden puhuessa asiaa oli meikämannen pakko laittaa puheen muodostamisessa autopilotti päälle, koska muutenkin maanantaiaamuna normaalia vaatimattomampi aivokapasiteetti pystyi hienojen powerpoint-esitysten sijaan keskittymään vain omaan oikeaan kenkään. Näkeehän sen sitten keskiviikkona muitten muistiinpanoista, mitä tuli maanantaina paikanpäällä sanottua.
Kotimatkalla oli paikkavaraus tietysti siinä ikkunanpuolella, jotta varmasti sai märkäsukka varpaineen muumioitua patterin vieressä hapettomasti viimeisen kahden tunnin aikana hajutasoltaan yhden asteen järkyttävästä karmeampaan. Ulkonäöltään tuo kaiken kokenut urhea vaatekappale näytti Tutankhamonin haudasta nostetulta ja käveli jo melkein itsekseen tuulikaapista pesukoneeseen kohti Bio-Luvilin hellää suuteloa.
Näin reippaasti se pitää työviikko aloittaa…niih…Flunssaa odotellessa moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti