Ajattelimpa taas suurena ruoan ystävänä lähteä etsimään kulinaristista sieluani makujen maailmasta slaavikyykkyistä eksotiikkaa tihkuvasta isokristiinasta. Koska edelliskertaisen syö-mitä-kiinni-saat-intialaismenuun pikainen kaasuuntuminen aiheutti rullaportaissa pieraistessa kaaokseen, niin turvallisuussyistä valitsin sitten tällä kertaa toisen miljardimaan ääneen luettuna ovikellotehtaan tuoteluettelolta kuullostavan menuun. Toinen vaihtoehto olisi ollut amerikanmömmöillä manipuljattu burgeri tai kolmantena joku himalajalainen vegepelleilty puhveli tjsp. ymmärryksenylitys.
Ravintolaan olikin lisätty edelliskäyntini jälkeen hinnankorotuksen lisäksi pari muutakin ylläripylläriä. Koska perussuomimiehenä ohitan sushipöydän vain suun kautta hengittäen, niin ovelat kiinalaiset olivatkin tällä kertaa hämäyksen vuoksi laittaneet suomessa kalaksi luokiteltavan lohen lehmä- ja sikaruokien väliin eli pitihän siitäkin sitten yhdet kalahöyryt muodon vuoksi käydä imppaamassa notta sai värin pois naamasta. Yööörgh. Toisena uutuutena minun suolistossa suoraan yrjöksi muuttuvista ruokalajeista oli karjalanpaistin kiinalainen versio nimeltä Hong Shao. Oioioioi.
Muuten ruoka oli toimivan maittavaa ja meininki perisuomalaista pöllötarhan noutopöytämulkoilua. Päivän pokeritestinä viereisen pöydän vanhemmanpuoleinen herrasmies selitti frouvalleen hakeneensa kalapöydän vierestä pullollisen ”tätä tummaa juomaa”, kaatoi sitä kuppiin ja veti sitten puoli lasillista naamaansa kiinalaista soijakastiketta. Oma Suomen Punaisen Ristin EA-1 on suoritettu tekun aikana eli onneksi ei partajamppa tarvinnut sen paukun jälkeen sydänhierontaa, mutta sen muijan nolouden olisi nähnyt sokeakin otsallaan. Kiva tajuta etten ollutkaan verkkareissani sillä hetkellä sen baarin juntein ukko. Toisessa pöydässä lastentuolissa istunut pikkusälli ehti laappia äiteen hakiessa servettejä iskän lautaselta samaa tummaa juomaa kourallisen kaljuunsa ja äiti totesi iskälle pöytään tullessa hetkeksi väijyssä herpaantuneelle miehelleen vain herttaisesti notta ”voivittusunkanssas”. Hyvä perusveteläkarjalainen ravintolameininki, josta on keskieurooppaan matkaa vielä valovuosi.
Muuten taas ne perusvirheet, kun ties monnenko kerran unohtaa kipuärsykkeen liikkuvan ajatusta nopeammin ja lauseen ”ei tätä kun vähän laittaa…” keskeyttää nopea ylösnousu. Muuten epäilen että se kiinalaisten chilimössö on pelkkää v*ttuilua, jolla ne päivällä polttaa kielen ja mielen sekä aamulla perskarvat. Onneksi ne oli älynneet laittaa jälkiruoaksi mansikkajukurttia, jotta pystyi lähtiessä sanoo tönkkökielellä irvistelemättä tarjoilijatytölle ”khiitosh”.
Aamun hanurikonsertossa taitaakin sitten sointua taas ne hyvin herkänsavuiset mollisoinnut. Ja täysillä tietysti. Bon Appetit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti