Matkustin perjantaina Helsinkiin erään nimeltämainitsemattoman rautatieyhtiön kyydissä ja täytyy myöntää, että nyt heidän asiakaspalvelukonseptinsa alkaa olla hiottu meikäläisenkin psyykkeelle sopivaksi. Kun normaalisti jo alkukiihdytyksen aikana konduktööri alkaa kertoa raikkaalla suomen kielellä että tänään ollaan myöhässä koska on liian huono/hyvä sää taikka radalla on lehtiä/lunta/liito-oravia tmv. matkanteon hidastusvitukkeita, niin tällä kertaa pahoittelukuulutuksen hoitikin Qo'noS-planeetan klingoni kielellä tlhIngan Hol puolen minuutin paapatuksella tyyliin ”Arvois…matk...olem..krraaahhh…myöhässä koska…tttssssihhhh….saap…mut…pahoittelemme viiv….boristahkorilof…kröhöm…Kouvolassa.” Selkeähkö kuulutus toistettiin vielä pari kertaa, mutta puheen miltei ymmärrettävän osan saundit peitti niillä kertaa alleen ilmastointilaitteen kumea jymy. Kuppilavaunutätin menuuhintakyykytys ei mennyt kenenkään korvien ohi. Toisaalta eipä meikäläisellä ole periaatteessa varaa tätä käytännön kuulunymmärtämiskoetta arvioida, kun itse mumisen innostuessani kuulemma vielä epäselvempää navahoa ilman äänentoistolaitteiden suosiollista avustustakin mutta minkäs teet kun ajatukset kulkee artikulaatiota nopeammin.
Hetken päästä käytävää käveli konduktööri vain eteensä tuijottaen, eikä peruskorrekteista suomilampaista kukaan uskaltanut (edes itseltään) kysyä notta näinköhän perille elossa päästään kun ei voinut olla varma oliko ongelma enemmän mikrofonin edessä vai takana. Tai voiko juna-asiakas yleensäkään olla koskaan oikeassa? Toisaalta mitä hemmettiä sillä on väliä miksi ollaan myöhässä, kunhan ollaan.
Junan jarruttaessa vilkuilin sitten vaivihkaa ikkunasta, ettei Kouvolan assalla näy bussikuskeja eikä kukaan muukaan ala vetää rotsia niskaan eli nou problem. Kymmenen minuutin himmailun jälkeen lähdettiinkin sitten vetämään kohti systeemin sydäntä niin että posket lepatti ja oltiin lähes ajoissa perillä. Hyvä…
Aion lainata tätä palvelukonseptia ja lausun jatkossa asiakaskontakteissa selvästi ainoastaan pahoittelusanojen eri taivutusmuodot ja jätän niiden välissä olevista sanoista vokaalit pois. Ässävikaani kun ei auttanut edes ne ala-asteen tuskatunnit, kun ihana puheterapeuttityttö yritti rehtori-Maurin huoneessa peilin ja kynttilän avulla opettaa miten se ässshä pitäisi oikein shanoa…esiteinille jonka elämä oli siihen aikaan muutenkin pelkkää spedeshowta. Vielä vuosikymmenten jälkeenkin säälittää sen nuoren puheterapeuttimuijan otsapalmut pikkumikan artikuloidessa vesihiishintisseistä. Ei tullu kahvivaunutätiä meitsistä ei, mutta konnarin hommia voisin vielä harkita. Sori ja moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti