Näyttää olevan kaakonkulmalla muotia tämmöiset Muistojen Imatran ajot ja Muistojen Suur-Saimaa ajot ymv. vuosittain toteutettavat vituttajaiset, joissa etelä-Karjalaiseen tyyliin kaikkiväki kokoontuu riemuitsemaan jälleennäkemisistä ja itkupotkukiukuttelemaan siitä, että miten helevetti me tämäkin homma saatiin kaupungistamme poiessössittyä. Ja ottaa vielä todisteeksi selfien jonkun vanhaksi mestariksi itseään väittävän ulkomaalaisennäköisen karvakäpälän kainalossa niin nuorekkaan nykyaikaisesti. Koska ensi vuoden jälkeen tulee kuulemma kuluneeksi 60 vuotta Harapaisen edellisistä kuninkuusraveista, niin ajattelin minäkin laittaa korteni kekoon ja perustaa Muistojen kuninkuusravit 2015. Ei mtn pissilissujen mömmöreivejä, vaan ihan perinteinen eläinhevosten muistelu-/kauluspaitapainiwiikendi. Ratana olisi siis Harapaisen vanha ravirata eli ns. Nuuhi-cup ravattaisiin rundissa Kimonkatu-Eskolankatu-Liinakonkatu-Silakatu jne. Liikkumavälineenä saisi olla hevonen tai muu sitä muistuttava eläin, koska ei nykyihminen oikeasti erota lehmää hevosesta, kyynerpäätä hanurista tai Giagomo Agostinia Viktor Klimenkosta.
Ratavarikolle pystytettäisiin teltat ja karsinat joista saisi keskikaljan lisäksi makkaraa, vetyä/atomia ja ehkä jotain aiheeseen liittyvästi mairean vähä-älyistä ”olinha siel miekii 2015”-tilpehööriä. Mennenin sponssaamassa Muistojen tanssipaviljonkiteltassa kaljunylikampaajat saisivat humpata itsensä ambulanssikuntoon Hietamiehen juontamana ja muistojen nakkikioskijonossa voisi vielä kerran kokea miltä tuntui ottaa turpaan pystystäjaloin vety vasemmassa ja lompsa oikeassa kourassa. Muisteluun kemiallisesti kykenemättömän kaljaveikon kusen ropsahdus telttakankaaseen toisi paikalle taas Hänen Korkeutensa muistojen järjestysmiehen, joka vararistuksen auktoriteetillaan nakkelisi rosmopoliisivöntsäköllillä pahiksen tonttiin eikä viikkoon tarvitsisi viagraa sen jälkeen. Tanssipaviljonkin viereen kyhätyllä alkuperäisenmallisella muistojen katsastusasemalla tyly-Tero hylkäisi euron korvausta vastaan pakastavedetyt kiesitkin ja räpsäisi kaupanpäälle olkapäähalissa aidon duckfacejiipeegeen. Humppa raikaisi, tupakki palaisi ja paska haisisi, kun helteisessä hyyskässä saisi pyyhkiä muisteluperseensä Etelä-Saimaan kulttuurisivuihin. Bontsornoille tai niiden bussikuskeille (kärrynpyöriä k)antaneet muistojen kisahutsut kehuisivat vieläkin kilpaa jälkikasvujensa komeita rusketuksia ja tuulettimenkorjaajan kuontaloa…kuin silloin ennen kun nirsknarsk sano aamuun asti Soliferin jouset…
Samanaikaisesti pidetyssä Muistojen Kaupunginvaltuustokokouksessa wanhat änkyrät kokoontuisivat tippa linssissä muistelemaan niitä valtansa kukkuloita, joilta he yksissätuumin saivat tämänkin haureuden bakkanaalin näin napakasti sössittyä aidonrehellisellä etelä-karjalaisella keklu selkään-mentaliteetilla ja yrittäisivät samalla muistella mitähän helevetin hienoa niilläkin ”säästöillä” melkein yritettiin saada aikaiseksi. Irtopisteidenkeruubingossa muotoiltaisiin paikallisia raviseuran aktiiveja kiittelevät skumppapuheet sanamuodoiltaan riittävän pyöreiksi, jotta tohditaan taas vaalien jälkeen käydä selkä suorana potkaisemassa niitä rehellisennäköisesti perseelle. Muistojen puunhalailu-tilaisuudessa paikalliset viherpiiperökassialmat kertoisivat isällisellä äänellä jälkipolvilleen, miten paaaljon tuulenhuminaa ja linnunlaulua onkaan tässä metsässä kuultu niiden kahden vuosittaisen hiljaisen lisäpäivän aikana kunnei ne pahanhajuiset kauramoottorit pärise…ja miten me taas meditoitiin maailmanloppu hamaan tulevaisuuteen vain äiskän, mutsin ja sen patteritoimisen myyränkarkottimen voimalla.
Tilaisuutta varten perustettaisiin vähintään kaksi naamakirjasivua, jossa viikonlopun teemaa/järjestelyjä saisi liikuttavimmin muistella ne jotka eivät alkuperäisessä koskaan olleet paikalla tai eniten edesauttoivat sen kaatamisessa. Sivuille voisi sitten jouluun asti lähetellä satoja kuvia vanhan ravimestarin vaimosta ja suomalaiskansalliseen tyyliin jonkun muistokiven paljastamisesta tai kukittamisesta. Eihän mikään piristä paremmin naamakirjakaverin päivää, kuin kuva kukkapuskasta jonkun muistomerkin vieressä. Ja tietysti selfie siihen päälle osoittamaan suurta kunnioitusta ja kuinka hyvä ihminen minä oikeasti olen.
Parasta tässä oheistoimintoihin keskittyvässä juhlassa on se, että hevoset saavat syödä rauhassa heinää… ;)
No joo…tässä nyt tämä ideanaihe ja alan nyt väsäilemään raha-hakemusta jollekin kaupungin homehommelilautakunnalle. Palaillaan sitten myöhemmin astialle rehdin hevosurheilun merkeissä. Mikäli semmonen toiminta nyt lasketaan urheiluksi, jossa hevonen tekee enemmän kuin kaikki työt ja ihminen vain istuu penkillä tuijottaen sen (Pollen) hanuria…nomoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti