Jotkut aamut osaavat mennä niin totaalisesti päin persettä notta niitä ei normituurilla varustettu lajitoveri ymmärrä. Eikä mitään siloista sulopyllyä päin vaan semmosta elefantinkokosta karvaista megahanuria. Kuten tämä jumalanhylkäämä torstaimoorning. Kissat herätti tosin armollisesti kymmenen minuuttia perusaamurutiinia aiemmin eli mikäli rähmän seasta numerot oikein hahmotin, niin aamulottoni ensimmäiseksi numeroksi viralliset kissavalvojani olivat arponeet numeron neljä ja varanumeroksi kaksoispisteen perään kolmekymmentäviisi. Eihän siinä muuta kuin aamurutiinit ja kuppi kahvia. Tai niin taas hyväuskoisesti kuvittelin.
Pääsin ajatuksessa ”Hyvinhän tässä jää aikaa nauttia aamuteeveeohjelmat ja -kahveet ennenkuin lähden...” lähes loppuun, ennenkuin pienen ennakointivirheen seurauksena se iso herkullinen saludokiulu imeytyikin minun vatsalaukkuni sijaan sohvan käsinojan pehmusteisiin. Ai jumalauta. Siinähän se aamun sudenhetki kuluikin rattoisasti sohvaa jynssätessä ja aamukaffet jäi haaveeksi. Onneksi eilen työstä lähtiessä oli sen verran lämpöinen ilma, että tiesin päällystakin ja sateenvarjon odottavan kiltisti toimiston pukukaapissa jonne ne unohdin. Pieni tihkuvesituhnu tasoitteli murheenryppyjä kaljusta lähes eroottisen hellästi ja olo oli hetken aikaa melkein onnellinen. Ainakin siihen työmaaparakkien kulmalle asti. Siihen kohtaan missä on jalkakäytävässä asfaltin vieressä se vesilammikko, joka kokeiluni mukaan on noin kaksi senttiä oikean puoleista kenkääni syvempi. Oli muuten jänskää huomata, miten hyvin tuommoinen tavallinen nahkakenkä pitää vettä. Päästessäni työpaikan pihamaalle, niin kenkä oli säilyttänyt huolellisesti kaiken hörppäämänsä kuraveden (pl. se osuus mikä oli imeytynyt paksuun tennissukkaan). Aika jännää...
Toimistolla oli kuitenkin vielä siistijä lattioita hinkkaamassa, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan säästä (eh-heh) ennenkuin poistuin vielä itseäni sisäänkuittaamatta läheiselle kauppatorille tarkoituksena viimeinkin hörpätä se aamukahvikuppi, jota kehoni joka solu jo lähes ääneen huusi. Mukava ajatus. Torille päästyä sade alkoi jo hieman kiihtyä, joten ”nautin” muovimukikahvin pikana postimerkinkokoisessa torikopissa oikein eksoottisen tuoksuisen seurueen vähiten horjuvan jäsenen öristessä minulle joskus kauan sitten hyvin alkaneista teologianopinnoistaan. Mielenkiintoista...totesin fadeouttina poistuen samalla kohti työpaikkaa oikean jalan varpaiden välistä lirskuvan sadevesimöhnän kohottaessa mielialaa askel askeleelta. Työpisteelle päästyä kellokin oli hieman yli seitsemän eli kyllä minun mielestä tuommoinen kahden ja puolen tunnin aamupuuhastelu on lähes minimi sellaisen hyvän työvireen päälle saamiseksi. Suosittelen todella lämpimästi.
Ensimmäisen työkaverin tullessa töihin hymyilin katsekontaktilla ja toivotin hyvää huomenta...niih. Ja vielä prkl vuoden eilistä vanhempana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti