Välillä kun tämmönen liialle ajattelulla allerginen downshiftaaja alkaa raapustelemaan touhustelujaan elämän aikajanalle, niin siinä mennään pakostakin kaiken inhmillisen outouden ja jännän äärelle sekä väännetään tietoisuuden takalaittomalla taas kerran se verbaalinen vessanpönttö aivojöötillä tukkoon. Koska olen mm. tästä aiheesta muutaman monologin kissaeläimilleni puoliääneen ja kavereille täysiääneen mutissut, niin ilmeisesti älykamerani ajatteli maanantaiehtoona osallistua itse(sääli)analyysitalkoisiini ja teki pyytämättäni digitaalisen astraalimatkan nuoruudestani kauas maanpällisen aikani rajan tuolle puolen. Ikävä kyllä osittain turhaan, koska osassa tiedostoista oli päiväyksistä päätellen tiedostomuoto nykylaitteiden näkökulmasta jo vanhentunutta ja toisessa päässä taas tiedostojen avaamiseen tarvittavan teknologian kehittäjä istuskelee vielä tätänykyä onnellisena äiteensä sylissä taputtaen kakkaa housunpersauksessa. Koska on niin nuori. Ei toivottavasti muuten.
Hetken aika tuota jopa meikäläisen mittapuulla omituisenoloista tiedostonäkymän nuolenpääkirjoitusta tsuumailtuani tein tavoistani poiketen rohkean ratkaisun ja aloin järjestelmällisesti klikkailla kaikkea mahdollisen mahdotonta mitä ruudulta löytyi ja eikä löytynyt. Noin puoli tuntia kestäneen sähköpaimeneen pissimistä muistuttavan operaation jälkeen kamerasta paljastuikin yllättäen kokonaista kaksi (2) kuvaa. Tai kuvaa ja kuvaa. Jotain omituista kylläkin, koska voin vannoa ettei tuohon kameraan ole minun lisäkseni koskaan kukaan muu edes suunnilleen ihmiseksi luokiteltava koskenut.
Enimmäinen kuva on 3.9. 2104 päivätystä kansiosta ja esittää ilmeisesti hieman huonossa hapessa olevaa vihertävää ektoplasmamöykkyä tai teekkarikyökissä Kotkan Meripäivillä vietetyn pidennetyn helleviikon ajaksi tiskipöydälle unohtunutta munakasta. Ei kaikkea voi kaljalla maamme kulttuurielämään kotoutettu belgialainen teekkarikokki VandeerJotakin muistaa siinä kiireessä kun suomiäijät istuu jo taksissa.
Tämän jälkeen kamerani viitoittama tajunnanvirta kääntyikin kohti Tuonelan haaran koskien kuohuja työntäen mairean lauantaiaamuhymyni takaisin syvälle pyllyyn maanantaiaamua odottamaan. Koska se toinen kuva on vielä kauempaa tulevaisuuden menneisyydestä ja esittää nuoruuteni tunnetuimman taruolennon sementtiin valettua kengänkuvaa. Aiiiii-van. Siinähän se on. Tasavallan presidentti Mauno Henrik Koiviston kengänkuva betoniin ikuistettuna. Ei jumalauta. Tämä viimeistään varmisti sen, että kamera on ollut kuvaushetkellä jonkun avaruusolion tai muun kosmisen kontaktihenkilön käsissä. Ei kukaan ihminen voi ihan niin tyhmä olla, että ottaisi tuollaisesta ”nähtävyydestä” valokuvaa. Ja laittaisi sitä internettiin muitten nähtäviksi. Huhhuh. Nyt alkoi pelottaa.
Minä pakkaan nyt huolella tuon kameran kuplamuoviin ja lähetän pienessä pahvilootassa sinne ameriikan avaruushallinolle niin ne voivat laittaa sen siihen seuraavaan Voyageriin tervehdyksenä Maan Lapsilta ja räplynä asianosaisille. moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti