Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

DinoTraumatisointuja LappeenTrannasta

Ennen oli asiat oikeasti paremmin kun sähkö tuli pistorasiaan, posti laatikkoon, sitä toista tv-kanavaa katsoi vaan bestatittaret ja vain joka kolmas ohjelmatieto päättyi sanoihin väri färg. Valokuvissa seistiin jäykästi silmät kiinni vaaleanruskea pujoliivi päällä hymyilemällä kainosti pyllyyn päin pulisongien välistä. Kameran napin painalluksen lopputuleman näki vasta kolmen viikon päästä olettaen ettei Kääpän kauppa-auto hyytynyt arvolastin kanssa taas Monnonmäkeen. Puhelin oli piuhalla seinässä kiinni ja ukko joutu pitämään toisella kädellä luurista ja toisella tekareista kiinni huutaessaan Arvoa auraamaan mopon mentävää tietä mäelle. Seuraavan päivän sään liimaili meteorologi pahvisymboleilla kartalle kerran päivässä ja traumatisoinnin hoiti kollektiivisesti Neuvostoliitto. Dinosauruksetkin olivat ainakin fyysisesti jo historiaa ja Lappeenrannassa oli pikkupojalle vielä liikaa kirjaimia itkun appeeksi.

Ei silloin ollut yhtä laitetta, joka hoitelisi nuo kaikki edellämainitut traumatisoinnit japanialaisen tehokkaasti ja digitaalisen kompaktisti. Mutta nyt näyttäisi olevan tämmöinenkin palvelu saatavilla ainakin niille ihmisille, joiden kirjahyllystä puuttuvat Tekniikan maailmoiden vuosikerrat väliltä 1979-2013. Kunhan on ensiksi jaksanut juosta kaksi päivää ympäri kaupunkia lompakkoaan keventämässä, niin sen jälkeen japanianihme alkaa auliisti auttamaan elämäsi legojen uuteen järjestykseen naksuttelussa.

Eo. jutut tulivat vaan mieleen kun eilen erinäisistä syistä kuvailin kodin irtaimistoa ja ajattelin siinä samalla räpläillä puhelimen valikossa esiintyviä efektinappuloita, niin eikö prkl sieltä kohta pomppaa kaikenmaailman japanilaisia pikku-ukkoja ja dinosauruksia näytölle. En tiedä olenko ainoa ihminen maailmassa, joka tämmöiseen ihmeeseen törmätessään miettii notta mitä helevettiä ne nörtit mietti aloittaessan koodaamaan puhelimeen näitä ns. hevonpaska-ominaisuuksia. ”Hei Ichiro-san, näpyteltäiskö tänään semmonen juttu tuohon luuriin jossa voisi livenä laittaa jonkun Mikapetteripunakuonofromfinlandin olkkariin ilmapalloja, pihalle pikku-ukkoja tai delfiinejä sukeltamaan sen kompostoriin...ehhehhe?”. Eipä ole mennyt korkeakoulun lukukausimaksujen jenit hukkaan niiltä pojilta perkele.


Nyt pitää huomioida, että videon taustalla kuuluvan raskas hengitys on perintöä nuoruusvuosien runsaasta savukkeiden käytöstä eikä polkupyörän, dinosaurusten, pikku-ukkojen tai biojäteastian aiheuttavasta henkisestä kiihotustilasta. Ei tilanne ainakaan vielä niin paha ole. Mutta ilmeisesti nuo videon pikku-ukot pöllivät samalla minun yhteystiedot ja toivat tilalle tuon pikku-teen. Tuo ihmevekotin kääntää kaupungin nimen japaniksi, jossa Lappeen ja rannan väliin tulee aina tuo pieni tee niinkuin tollo, vaikka Weather-channel on vielä onneksi eri mieltä.



Ehkä tämä vielä tästä. Tosin meikäläisen kiinnostuskiikarit unohtuivat kampukselle ysäriltä lähtiessä ja ovat varmaan ala-aulan narikassa edelleen. Siellä Skinnarilassa. Huoh. moi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti