Ajattelin hoitaa lyhyen mutta intensiivisen vapaapäivän päätteeksi stressiä siedätyshoidolla integroituen tuskanhikiosmoosin avulla sohvan pehmusteisiin ja syömällä samalla kaurapuuroa buranan kera sekä kertaamalla Suomen kielen sijamuodoista niitä illatiivi-allatiivi-ablatiiveja, jotka nyt edesmenneelle puhelinlaitteelleni tulivat päiväseltään niin konkreettisen tutuksi ulkotulennon (allatiivi) muututtua ulkoeronnon (ablatiivi) kautta sisätulennoksi (illatiivi) sen viimeisen lentoradan kuljettua käteni kautta kohti Saimaan pohjaa.
Voiko ihanammin aamun enää alkaa...kuin viemällä jo hieman elämää ja kaasujalkaa maistanut kulkuväline merkkilääkärille vuosihuoltoon. Tunne ja lähtötilanne on yhtä hieno kuin omassa työterkkarin ikäkausitarkastuksessa, jossa täysin toimivan koneen loppuanalyysiprintin latinat ei meinaa mahtua yhdelle sivulle ja googlekäännettynä kehoittavat itse raahautumaan valmiiksi montun reunalle kun vielä pääsee ehkä omin voimin. Autokorjaamon laskusta päätellen ne kolme autoni taivaskuntoon siunannutta itämaan tietäjää olivat tuoneet kaukaisilta mailta foordilleni kultaa sytytystulppiin ja tankanneet mirhamia jarrunestesäiliöihin. Kotia kohti tyhjentynein mielin ja lompakoin ajellessa ei Auto-Bavarian parkkipaikalla roihunneen vaihtoauton savut riittäneet himmentämään kaunista syysauringon paistetta, eikä edes kotikadulle kääntyessä syliin pudonnut aurinkoläppä. ”Äkkiä minä ne ruuvit näin pienestä autosta löydän”-ajatus osoittautui arvatenkin jo pihalla vääräksi. Vain sentin suuntaansa taipuvalla alaseljällä pikkiriikkisten mustien ristipääruuvien kalastelu mondeon sokkeloista on varmaan hemmetin koomisen näköistä puuhastelua kaukaa katsottuna. Todella kaukaa kiroiluetäisyyden ulkopuolelta. Muttei mitään uutta näille naapureille. V-käyrä jo tasolla kolme/keskivaikea.
Täydellisen lomapäivän konseptiin kuuluu hevonpaska-terapia, jossa päätä nyökyttämällä olet ymmärtäväninäsi puoltanuoremman puhekoneen fingelskaksi pitämää myyntipuhetta jonkun elektroniikkahilavitkuttimen niistä ominaisuuksista, joita et edes kotona siitä vehkeestä löydä puhumattakaan että niitä joskus maailmassa tarvitsisit. Kuten allekirjoittaneen tuo eilinen ja tämän vuoden toinen teknologiakonfirmaatio Gigantin kännykkätemppelissä. Edellinen kaikenkestävä puhelin sairastui yhden pienen kolauksen jälkeen tee-se-itse dementiaan eikä ymmärtänyt/kuullut minun puhetta, mutta osasi toki soittaa automaattisesti haamupuheluita vanhalle äidilleni...jolle pystyin vasta neljännen mikähätänä-puhelun jälkeen soittamaan rauhoitteluräplyn saatuani sitä ennen vaihdettua sim-kortin miljoonalaatikosta löytämääni Nokian AK-neljäseiskaan ja kiskaistua catepillarin Saimaaseen. Aaaaangh...no onneksi kännykkäkaupalle kelpasivat ne viimeiset setelit, jotka eivät autokaupan massiin enää mahtuneet ja kaupan päälle sain vielä kassalla kauniin inkeriläisen kjiitoksen. Tosin tunnelmaa hieman latisti hieman heikommassa hapessa olevan edellisen asiakkaan voimakkaasti toistelemat v-alkuiset sanat, kuntapuolen kollegan katseen väistely kassajonossa sekä tuulikaapissa vastaan tulleen teekkarikaverin pelkkä ”moi”. V-käyrä hilautui jo tasolle neljä/vaikea.
Seuraava rasti. Lyhyen happihyppelykävelyn jälkeen jatkoin monilahjattoman menttaalista lomakelluntaani nykyään niin jokapäiväisessä aivottomuuden tilassa aikomuksena alkaa kotisohvalle päästyäni viritellä huonolla menestyksellä uudenkarheaa japanialais-ihmettäni soitto-/naamakirjakuntoon. Juu sherlok saatana, älä ny taas liikaa ittestäsi luule. Ajattelin tällä kertaa hoitaa puhelimen virittelyn vähän rennommin, keittelin kultamokat ja istuin mukavasti sohvalle ennenkuin taas karu totuus läpsäisi avokämmenellä jo muutaman kerran sinä päivänä punertuneelle poskelle. Eeeeei-hän se vanha kunnon simmikortti mahdu nuuuin pieneen mikrokorttiholeen...no voivoi...mie tahdon takasin kasarille PRRRRKKLLLEEEEHHH! Sumpit naamaan ja taas menox. Keskustan liittymänmyyntikaupan tjsp. eteen parkkeeratut rollaattorit kertoivat selkeäsanaisesti tästä ovesta käyvien jääneen taidoiltaan teknologian tallomiksi jo 80-luvulla ja sisälle päästyäni totesin olevan asiakaskunnasta ainoa, joka ymmärsi omin voimin ottaa automaatista jonotuslapun. Kassalle päästyäni kohteliaanhyper-energinen palveluhenkilö myi sitten meikäläiselle kortin lisäksi plus yhden Geen, kaistaleveyttä moottoritien verran, uuden digiboxin, mummonsa, kännykkäkotelon ja pyysi lisäksi takahuoneen Merjalta uudet tunnukset Tellukseensa (oikeesti sen niminen tietojärjestelmä), jotta saa tehneeksi siksi aikaa mulle väliaikaisen kortin...ääp...ennenkuin kapteeni Kirk teleporttaa mut Elisan emoalukselle tai jotain sinne päin. Ääh. V-käyrä laskeutui takaisin tasolle kolme, koska luulin torstain jo helpottaneen.
Päivän kolmannen kotiinpaluun kruunanneen kissanpaskakorjailun jälkeen pääsiin vihdoin viimein mobiilisurffailemaan uudella kännykällä. JESSS...kavereille en nyt toki pysty soittelemaan kuin ulkomuistista, koska pluutuutti-kikkailun jälkeen vanha puhelin ilmoitti suostuvansa ainoastaan soittamaan hätäpuheluita ja pyyteli kohteliaasti PUK-koodia ennenkuin suostuu luovuttamaan minulle vanhan kortin puhelinluettelon...Tässä vaiheessa alkoi aivot olla jo senverran maitohapoilla, että siirsin puhelimeni jatkovittuilemiseen vastailun yön yli päivään parempaan. Lähdin sitten sisuuntuneena katsomaan Nuijamieheen Mielensäpahoittajan, jonka punaiseen S-korttin oli sitten helppo samaistua. Kotimatkalla leffassa nautittu iso pussi hedelmäaakkosia alkoi siinä Eevan kukkakaupan kohdalla yrjöttämään, mutta ei se enää siinä vaiheessa päivää tuntunut ollenkaan pahalta tai oudolta. V-käyrän taso seitsemän ja hyvää Yötä.
Että semmoista. Mites teidän torstai meni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti