Päiväjälkeen mörkömätöt ovat hyvin pienelle osalle kavereistanikin tuttuja kiinteiden rasvojen yksinkertaisimpia muotoja niihin dageneftereihin, kun lyhytaikaisen muistin korvike pysyy vielä piilossa jännäämässä FB:n punaneliönumeroiden takana ja ikuiseen aikajatkumoon kadonneiden yön itsensähäpäisytuntien aikana kehoon tanssitut etanolit tiivistyvät uloshengityksessä kissanpaskahiukkasiksi suuta maustamaan. Koska minulta on monet (yksi ns. kaveri) monesti (kaksi kertaa, josta toinen kerta melkein selvin päin) kysellyt lisää "helppoja" ruoanvalmistusohjeita, niin ajattelin ajankohtaiskatsaukseksi kertoa omista mörkömätöistäni.
Mörkömätön tärkeimpinä kriteereinä on opiskeluaikoina tekemäni huolellisen tutkimustyön lopputulemana seuraavat: mikroaaltojen kesto räjähtämättä, valmistuksen äärimmäinen helppous, ruoan hajusta pitää puuttua hiki/kala/kaardemumma, makukriteerien määrittelijänä tulee olla herrat Heinz ja Kikkoman sekä keittokirjana google. Eikä näihin kökköihin voi koskaan vetää üüberisti suolaa tai mausteita. Pyrin välttämään tässä vuodatuksessani sanan "ruoka" käyttöä kansanterveydellisistä syistä ja koska minulta puuttuu vielä muutaman kaverini analyysitiedot heidän vatsahappojensa pH-tasoista.
Itse ateriaprosessissa on kaksi pakollista vaihetta: valmistaminen ja valmistamisen jälkeiset toimet, joihin kuuluu joskus jopa valmistusprosessin tuloksen syöminen. Näissä tilanteissa jää aina tapauskohtaisesti määriteltäväksi, kumpi vaihe on vähemmän tuskainen tai toteutuskelpoinen. Valmistuksen tuskaa voi helpottaa yksinkertaisilla ergonomisilla ratkaisuilla ostamalla esmes Kontista oikean korkuisen vanhan baarijakkaran, joilla voi helposti toteuttaa oikeaoppisesti tasapainoisen etunoja-kolmipistesäädön kyynerpäät pöydän/lieden reunalla sekä otsa kaapinovenreunaa/liesituuletinta vasten plusmiinusnollaten samalla kehon energiankulutuksen. Hyvä siinä on sitten väijyä pussimuussiveden kuplimisen alkamista tai makkarankuoren käpristymisastetta siemaillen samalla pitkällä pillillä appelsiinilihasta siivilöityä godmorgonia suoraan puolentoista litran lekasta.
Taivaan lahja taivaattoman lahjattomille puuronpolttelijoille on jämäkkä mikroaaltouuni. Oma taivaanlahjani on Indiana Jones-tyylillä hankittu jylhä amerikanrauta tasan kahdella säätimellä, joista vain toinen on tarpeellinen. Ydinsodan kestävä ihmeloota säilyisi naarmutta vaikka sen yli ajaisi panssarivaunulla, mutta tankin matka päättyisi siihen. Mikroaaltojen laineiden kaloriloiskeeseen nuoruudenraikkautensa hukuttaneen kikkakolmosen lifesaverinä tämä persepäristin toimii edelleen lähes moitteetta tosin lämmittäen lautasenpäällyksen kaikkia termodynamiikan lakeja uhmaten vain paikoittain. Hyödyllinen ominaisuus, jos haluaa lämmittää vain lihapullat muttei polttaa pikkuhiljaa heräileviä makunystyröitä niiden kastikkeessa. Kaava-alueella asuvan lainkuuliaisen ihmisen keittiöön ei tämä rakas kirppislöytöni kuitenkaan sovi, koska melulainsäädännön mukaan ei koneen käydessä saisi ihminen ilman kuulosuojaimia liikkua reilusti yli korttelin säteellä. Ja luonnonsuojeluun hurahtanut naapurikin epäilee, että mun mikroaallot pudottaa heidän pihan vaahteroista lehdet jo ennen juhannusta. Sori. Tehonappula on käyttämättömänä jämähtänyt kymppiin ja ehkä sitten ensi kesänä on hyvät grillailukelit. Niih.
Minun ja mikron välinen yya-sopimus allekirjoitettiin jo talvella 1994, kun ex-tempore-elämäni jossain hetkellisessä suvantovaiheessa eksyin jostain kumman syystä keskustan kirpputorille. Heti toisen loossin kohdalla huomasin tämän ulkomuodoltaan mahtipontisesti deedeeärrää uhkuvan laitteen kahden karvahatun ja leekolaatikon välissä. Taas kerran loistavaa tilanneälyäni hyödyntäen ladoin empimättä muutaman kympin hillot tiskiin ja jätin mikron narikkaan siihen asti kunnes palasin Anttilasta ostamani 5 euron pulkan kanssa takaisin. Kone pulkkaan ja tarpomaan talvimaisemaan hienosti maastoutuvan valkoisen kodinkoneen kanssa 6 km teekkarikeittiötä kohti. En osannut edes hävetä vastaantulijoiden pöljäbongailua, koska olin liian ylpeä ostoksestani…ja kyllä se hikoilu näin jälkeenpäin mietittynä kannattikin. Myöhemmin löysin uunin sisältä sen käyttöohjeet (?), mutta yli 15 vuotta meni ennenkuin huomasin uunin ylälaitaan tehtaalla teipatut tekstit eri einesten lämmittämiseen tarvittavista ajoista (??) ja tehoista (???). Mun mielestä noi ohjeet on vaan köksäfriikeille tmv. hifistelijöille, koska mulle on aina riittänyt viisi minuuttia täysillä ruokaan kuin ruokaan. Paitsi siihen knorrin amerikkalaiseen kanakeittoon, joka räjäytti melkein paskat housuun.
Kahden käännön, lihasortin ja kypsyysasteen pussimuussilautanen. Kannattaa odotella pahimman hikoiluvaiheen yli tuon pussimuussin takia, jottei otsanoja luiskahda alta pois. Vaatii kaksi kääntöä tasaisen rapsakan tuloksen aikaan saamiseksi ja silti kasa saattaa olla liian korkea, jotta mikroaallot yltäisivät lautaseen asti. Kannattaa myös mikroaaltoja varten kaivella muussiin kolosia, joita voi kätevästi käyttää sitten ruokailuvaiheessa soijakastikkeen dippauskoloina. Trendikkäästi aikaansa jäljessä oleva maku on kauhean tasainen eli lähes puuttuva.
Desavuu syvältä neanderthaalilaisen orienthaalista. Edellisen illan grillibileiden jäämistä ekologisesti koostettu kompo(sti)sitio, johon orientaalin vivahduksen tuo nuo pikanuudelit mausteineen. Tätä syödessä vierähtää poskelle liikutuksen kyynel, kun alitajunta alkaa muistella notta milloin fyysinen minä on viimeeksi käynyt äitiä morjestamassa ja millainen minäkuvani olisi nykyisin jos yläasteen köksäluokassa olisi Raijalla ollut käytössä edes yksi mikroaaltouuni. Vitutushormonipitoisuuden kasvun blokatessa makuaistimukset on ruokailu teknisesti huolettoman ripeää.
Kalorikalahissi. Dieettivaiheen aikana tuli yrjörefleksille vastavirtaan mätettyä kalaa pakkiin vielä nykyistäkin aerodynaamisemman ulkomuodon toivossa, vaikkei ne kalaniljakkeet ihmisen ruokaa olekaan. Oman hissiteoriani mukaan kalaravinnon keksivät luolamiehistä luusereimmat, joiden lähtönopeus ei riittänyt pienempien lihaeläinten metsästykseen eikä rohkeus suurempien. Elämänhelppouteen tähtäävän ihmisevoluution aikana ei sitten kukaan ole älynnyt näistä vedeneläjistä luopuakaan ja kehitys on sitten johtanut antikliimaksina aina kalapuikkoihin, joiden alapuolella ruoan laatuluokituksissa ammottaa absoluuttisen tyhjyyden musta aukko. Ihan varma en ole, että ovatko arkeologit löytäneet luolatöherryksistä todisteita teorialleni, mutta ruoka-antropologit kyllä varmasti. Tonnikalaa, ruisleipää margariinipäällyksellä ja Etelä-Saimaa (luettevaksi). Voiko ihminen vähempää aterialtaan toivoa? Paremmin olisi varmaan pärjännyt, jos olisi laittanut lautasen suoraan keräysastiaan ja syönyt tuon sanomalehden.
No ei mulla taas muuta kuin Bon Appétit...ei mulla ole muunlaisia lautasia....moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti